Yliopistojen mahdollisuuksien aika

Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila ja Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto antavat kehuja uuden hallituksen ohjelmaan kirjatuille yliopisto- ja tiedepolitiikan linjauksille. Ohjelmassa annetaan tukea ja luodaan edellytyksiä yliopistojen uudistuksille. Seuraavat neljä vuotta on monien mahdollisuuksien aikaa.

Hallitusohjelman neuvottelutulos oli vajaat puoli vuorokautta vanha, kun se pääsi tuoreeltaan Suomen Akatemian pääjohtajan Markku Mattilan ja rehtorien neuvoston puheenjohtajan Ilkka Niiniluodon ruodittavaksi. Juhlanumeron kunniaksi Acatiimi oli pyytänyt nämä maamme keskeiset yliopisto- ja tiedepolitiikan päättäjät keskustelemaan ajankohtaisista aiheista.

Molemmat tutkivat netistä printattua Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaa innostuksella ja kiittelevät sen päälinjauksia yliopistojen uudistuspolitiikkaa tukeviksi.

Opetusministeriön yliopistoyksikön johtajan tehtävät maaliskuun alusta Suomen Akatemian johtopaikkaan vaihtanut Mattila löytää uuden hallituksen paperista selvää jatkuvuutta aiemman hallituksen työhön.

- Tiede- ja teknologianeuvoston osaamista painottava linja jatkuu, Mattila tulkitsee.

- Yliopistojen uudistaminen saa tukea, Niiniluoto lisää. Hän kuitenkin muistuttaa, että hallitusohjelmaan sisältyvä 80 miljoonaa euron lisäys yliopistoille, jää jälkeen Tiede- ja teknologianeuvoston esityksestä.

- 80 miljoonaa merkitsee kuitenkin vakaan kasvun jatkumista ja tukea tutkimusyliopistoille, Mattila uskoo.

Osaamisen edistämiseksi hallitus lupailee aiemman teknisen kehyksen päälle lisäksi 90 miljoonaa euroa t & k-rahoitukseen. Niiniluoto ja Mattila luottavat, että myös tästä mennee valtaosa tutkimuksen tukemiseen.

Tutkimusrahoituksen liikkumavaraa kasvattaa tieteellisen toiminnan tukemiseen suunnattujen varojen laaja verovähennysoikeus. “Laaja” on jätetty tarkemmin määrittelemättä. Niiniluoto pohdiskelee, tarkoitetaanko tällä sitä, ettei verovähennyksellä olisi ollenkaan ylärajaa. Aika näyttää.

Paljon kohutusta “huippuyliopistosta” hallitusohjelmassa lukee lakonisesti “toteutetaan huippuyliopisto”. Niiniluodon silmiin oli ensilukemisella pistänyt se, ettei tässä yhteydessä mainita mitään rahasummaa tai aikataulua. Tästä voisi ehkä vetää sen johtopäätöksen, että rahoitus kertyy eri lähteistä kuin muut yliopistomäärärahat. Myös idean isä valtiosihteeri Raimo Sailas lupaili lehtihaastattelussa (HS 1.4.), että “huippuyliopistorahat” eivät ole pois muilta yliopistoilta.

- Huippuyliopisto ja se, miten se aiotaan toteuttaa, on kiistämättä yksi hallituskauden suuria haasteita. Olisi hyvä, että sille tulisi erillisrahoitusta kehyksen päälle ja että ohjelmaa tulkittaisiin niin kun tullaan toteutusvaiheeseen, pääjohtaja Mattila tähdentää.

- Kansainvälisessä kärjessä meillä on jo Helsingin yliopisto. Mutta muitakin voi tulla ja ottaako Helsingin yliopisto haasteen vastaan?, Mattila kysäisee.

- Aiomme vahvistaa asemaamme huippuyliopistojen joukossa entisestään. Tähän antaa hyvät mahdollisuudet jäsenyytemme Euroopan tutkimusyliopistojen liitossa LERU:ssa. Uhkakuvia myönteiselle kehityksellemme on myös ilmassa, mm. apteekkimaksujen poistaminen ja sen kompensoinnin tarve, Niiniluoto toteaa.

Hän pitää myös selvänä sitä, ettei uutuusyliopiston nimenä voi olla Huippuyliopisto. Espoon yliopisto tai joku muu nimivaihtoehto voisi olla parempi.

“Yliopistojen taloudellista autonomiaa lisätään mahdollistamalla yliopistoista julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä tai yksityisoikeudellisia säätiöitä”, todetaan hallitusohjelmassa yliopistojen hallintomallin muutoksesta. Sekä Mattila että Niiniluoto pitävät taloudellisen autonomian lisäämistä yliopistojen uudistamisen kannalta keskeisenä ja he kiinnittävät huomiota siihen, että molemmat em. vaihtoehdot on kirjattu ohjelmapaperiin. Tällä luodaan mahdollisuus myös sekajärjestelmiin.

- On hyvä, että molemmat – oikeushenkilö- ja säätiömalli – pidetään esillä, koska vasta aika näyttää, miten asiat neljän vuoden periodilla kehittyvät. Erilaisia juridisia asemia tarvitaan, jos ajatellaan yliopistojen erilaisia tehtäviä. Tämä muotoilu antaa mahdollisuudet profiloitumiseen eli yliopistojen kehittymiseen joko tutkimuspainotteisiksi tai sitten jotkut voivat erikoistua vaikka alueelliseen vaikuttavuuteen, Mattila ennustaa.

Raimo Sailas esitti säätiöpohjaa “huippuyliopistolle”, mutta myös muilta yliopistoilla on virinnyt kiinnostusta tähän vaihtoehtoon. Säätiömallista voi löytää monenlaisia vivahteita: yliopisto voi olla itse säätiö tai sitä voi ylläpitää säätiö.

- Näitä ehdotettuja vaihtoehtoja on nyt suuri haaste kehitellä eteenpäin, Niiniluoto pohtii.

Monet rehtorien neuvoston agendassa “Suomi tarvitsee yliopistoja” esitetyistä tulevaisuuslinjauksista on päässyt uuden hallituksen ohjelmapaperiin. Niistä sieltä löytyy präntättynä myös koulutusvienti. Molemmat herrat pitävät ulkomaille suuntautuvan tilauskoulutuksen mahdollistamista tärkeänä avauksena kansainvälisille koulutusmarkkinoille pääsemisen kannalta.

- Näitä asioista ei ollut mainintaa edellisen hallituksen ohjelmassa, siksi niitä ei voitu viedä toteuttamisen asteelle, Mattila muistaa opetusministeriökaudeltaan.

Niiniluodon mielestä koulutuspalvelujen markkinointi onkin ollut kovin hankalaa. Helsingin yliopistolle kyselyitä on tullut monista nousevan talouden maista, muun muassa Kazastanista ja Etelä-Koreasta.

Koulutusviennissä olisi järkevää harrastaa yliopistojen yhteistyötä – yksittäiset yliopistot ovat kovin pieniä tekijöitä kansainvälisillä kentillä. Pääkaupunkiseudun korkeakoulut harrastavat tässä on jo markkinointiyhteistyötä.

- Olimme muiden Pohjoismaiden edustajien kanssa taannoin Shanghain Fudanin yliopistossa, jossa on 10 vuotta toiminut Pohjoismaiden keskus. Mittasuhteet havainnollistuivat siellä selvästi: Pohjoismaissa on yhtä paljon asukkaita kuin Shanghain kaupungissa, Niiniluoto selvittää.

- Maksullisten ohjelmien laadun pitää olla kova, jotta ulkomailla pärjää. Yliopistojen paras osaaminen tulee saada näihin ohjelmiin mukaan. Helsingin yliopisto voisi tarjota tässä osaamistaan muille, Mattila kehottaa.

Suomen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan hyvä maine maailmalla edesauttaa näkyvyyttä. Mattila uskoo, että tämä antaa hyvät lähtökohdat koulutusviennille.

Lause opiskelijamaksuista löytyy ensimmäisen kerran hallitusohjelmatekstistä. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut voivat hakea yksittäisille maisteriohjelmille lupaa kerätä maksuja EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Yliopistolaki joutuu tältä osin uuteen tarkasteluun.

Muutosrumba on viime aikoina ollut yliopistoissa niin huimaa, että henkilöstöä hirvittää. Jatkuvasti kasautuvista paineista huolimatta heiltä odotetaan huippututkimusta ja -opetusta. Niin kuin lehtemme kolumnisti akatemiaprofessori Risto Nieminen kirjoittaa toisaalla tässä numerossa, yliopistojen uudistamista on katsottu lähes yksinomaan hallinnon, elinkeinoelämän ja politiikan näkökulmista eli eräänlaisesta lintuperspektiivistä – sammakkoperspektiivi, yliopistojen arkinen aherrus on jäänyt paljon vähemmälle huomiolle.

Yliopistojen hallintomallin muutos oikeushenkilöksi tai säätiöksi muuttaa lähivuosina oleellisesti henkilöstön tilannetta. Acatiimin julkaisijatahot ovat toistuvasti muistuttaneet henkilöstön asemansa turvaamisesta hallintomyllerryksissä.

- Muutos julkisoikeudelliseksi oikeushenkilöksi aiheuttaa sen, että yliopistohenkilöstöllä ei olisi enää valtion virkamiehen statusta. Henkilöstön aseman miettiminen on keskeinen asia, joka pitää ottaa valmistelussa huomioon, Niiniluoto toteaa.

Hän kuitenkin uskoo, että henkilöstön asema tulee helpottumaan nykyisestä. Lupaukset lisärahan saamisesta ja rahoituspohjan leventämisestä antaa tälle edellytyksiä.

Sekä Mattila että Niiniluoto pitävät henkilöstön kannalta hyvin rauhoittavana viestinä hallitusohjelman mainintaa tuottavuusohjelman uudelleen tarkastelusta: “Tuottavuusohjelmaa tarkistetaan siten, ettei se heikennä yliopistokoulutuksen laatua sekä tieteen ja tutkimuksen vaikuttavuutta”.

Jo aiemmin poliitikot ovat lehtihaastatteluissa lupailleet, että tuottavuusohjelma ei kohdistu opetusja tutkimushenkilöstöön. Niiniluoto muistuttaa, että uhka tukitöitä tekevien ihmisten vähentämisestä on myös huono juttu, koska tehtävät valuvat sitten opetus- ja tutkimushenkilökunnalle. Hommat kun eivät mihinkään häviä – päinvastoin uhkaavat lisääntyä.

Sinivihreä hallitus lupaa myös kehittää ammattimaista tutkijanuraa houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Niiniluoto ja Mattila pitävät tätä urakehityksen kannalta hyvänä linjauksena. Opetusministeriö onkin jo maaliskuun lopulla asettanut työryhmän valmistelemaan neliportaisen tutkijanuramallin toteuttamista. Tiedeja teknologianeuvosto oli ehdottanut tähän 50 miljoonaa euroa. Nyt urapolkujen karikoiden raivaamiseen tarvittavien eurojen uskotaan löytyvän hallitusohjelman t & k -rahoituksen puolelta.

Kiitosta Mattilalta ja Niiniluodolta saa niin ikään apurahansaajien sosiaaliturvan järjestäminen, joka aiotaan saattaa vihdoinkin kuntoon. Asian onneton hoitaminen on aiemmin pudonnut eri ministeriöiden välisiin byrokratian aukkoihin. Tieteentekijöiden liitto ja TATUSOTU-verkosto ovat tahoillaan vaikuttaneet siihen, että asiasta lukee mustaa valkoisella hallituksen ohjelmassa.

Sekä Akatemian pääjohtaja että rehtorien neuvoston puheenjohtaja näkevät, että yliopistohenkilöstön paineista tilannetta helpottaisi suuresti tutkimusrahoituksen kehittäminen pitkäjänteisempään ja ennustettavampaan suuntaan.

- Esimerkiksi jos huippuyksiköltä loppuu Akatemian rahoitus, silti erinomaista tutkimustyötä tekevän porukan tulisi saada rahoitusta muualta. Tämä on Akatemian ja yliopistojen strategisen yhteistyön kysymys, Mattila linjaa.

Suomen Akatemian tutkimukseen myöntämän rahoituksen yleiskustannusosuus 12,5 % on riittämätön. Rehtorien neuvosto toivoi hallitusohjelmatavoitteessaan tämän asteittaista nostamista sekä siirtymistä vähitellen kokonaisrahoitukseen. Tästä ei löydy hallitusohjelmassa mainintaa. Sekä Niiniluodon että Mattilan mielestä täydentävän rahoituksen yleiskustannusosuutta pitää välttämättä nostaa, mutta se ei voi toteutua ilman selvää lisärahoitusta valtion pussista.

Tämän lehden julkaisijaliitot ovat monissa yhteyksissä muistuttaneet kilpaillun rahoitusosuuden kasvuun liittyvistä ongelmista: se lisää pätkätyöläisyyttä, kasvattaa byrokratiaa, vie kohtuuttomasti työaikaa hakemus- ja raportointirumbineen. Myös valtiontilintarkastajat puuttuivat viime vuoden lopussa tähän epäkohtaan. Heidän mielestään keskeinen lähiajan kehittämistavoite on valtion “kierrätysvaroin” rahoitettujen tutkimushankkeiden selkiyttäminen ja yhtenäistäminen.

Pääjohtaja Markku Mattila pitää kilpailtua rahoitusta keskeisenä tutkimuksen laatuelementtinä.

- Se on tukenut yliopistollista tutkimusta ja edesauttanut yliopistojen profiloitumista tutkimusyliopistoiksi. Mutta toivomme tietysti tähän enemmän pitkäjänteisyyttä ja runsaampia rahoituseriä.

Mattila mielestä on pohdittava myös rahoituksen pidentämistä akatemiaprofessorien ja huippuyksiköiden kohdalla. Myös infrastruktuurit vaativat satsauksia.

- Lisäksi pitää muistaa tukea uusia, nousevia tutkimushankkeita. Uusien huippujen tunnistaminen on haasteellinen tehtävä.

Mattilan tapaan Niiniluoto korostaa kilpailun merkitystä laadun kannalta.

- Kuitenkin perusrahoituksen korotus, kuten nyt luvataan tehdä, on keskeisellä sijalla. Hakemusrumban vähentäminen pidemmillä ja suuremmilla kokonaisuuksilla pitää olla yhteisenä tavoitteena, rehtori lisää.

Mattila toivoo, että yliopistot voisivatkin jatkossa ottaa enemmän vastuuta pienempien rahoitusten myöntämisessä ja siten terävöittäisi Akatemian ja yliopistojen vastuunjakoa.

Keskustelutilaisuuden päätteeksi molemmat päättäjät summaavat yliopisto- ja tiedepolitiikan nykytilaa ja näkymiä neljälle tulevalle vuodelle.

- Suomi on tutkimus- ja kehittämistoiminnassa aikamoinen toimija. Se on meidän vahvuustekijämme, joka tulevaisuudessa houkuttelee tänne yhä enemmän sekä opiskelijoita ja tutkijoita. Maakuntasarjaan ei pidä tyytyä, Mattila linjaa.

- Jos mietimme yliopistojen tilaa perinteisellä SWOT-analyysillä, olemme nyt mahdollisuuksien ruudussa. Meillä on haasteellinen nelivuotiskausi edessä,Niiniluoto visioi.

Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Veikko Somerpuro