4/08

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
    Ragna Rönnhom
    Puheenjohtaja,
    Tieteentekijöiden liitto
     

    Akateeminen vapaus autonomisessa yliopistossa

    Yliopistouudistusta on mainostettu yliopistojen autonomian lisääntymisellä. Tosin on vain puhuttu taloudellisesta autonomiasta. Yliopistojen uudistusta säätävä laki tulee voimaan 1.8.2009 ja yliopistot irtaantuvat valtion tiliviraston asemasta 2010. Mitä seurauksia muutoksella on akateemiseen vapauteen eli miten tämä autonomia lunastetaan?

    Akateeminen vapaus on vaikeasti määriteltävä käsite ainakin niille henkilöille, jotka itse eivät ole tutkijoita. Vaikeutta kuvastaa myös se, että esimerkiksi EU- tasolla ei ole pystytty yhteiseen määritelmään. Tutkijat pitävät suurimpina uhkakuvina ja akateemista vapautta rajoittavina tekijöinä ulkoapäin tulevia ohjaus- ja suoritekontrolleja sekä rahoitusinstrumentteja, jotka panostavat ainoastaan tuotteistettaviin, markkinoitaviin innovaatioihin. Se, että tiedolla ei ole itseisarvoa vaan sen on oltava välittömästi hyödynnettävissä, loukkaa tieteen autonomiaa.

    Terence Karran (Centre for Educational Research and Development, University of Lincoln, UK) on pyrkinyt tuoreessa tutkimuksessaan selvittämään, miten terve akateeminen vapaus yliopistoissa on turvattu myös jatkossa ja voiko sitä entisestään vahvistaa? Hän tutki miten akateeminen vapaus ilmeni 23 EU-maassa. Osassa maista yliopistouudistus on tekeillä, toisissa siitä on jo niin kauan että uudistuksen seuraamuksia voidaan kriittisesti tarkastella. Parametreina hän käytti lakitekstiä josta ilmenee millä keinoin akateemista vapautta suojellaan perustuslaissa tai muilla säädöksillä. Lisäksi hän tarkasteli millä keinoin laki säätää hallintomallit, rehtorin nimitykset ja akateemisen vakinaistamisen mahdollisuuden. Parametrit arvosteltiin yleisin termein, matala, keskitason tai korkea akateemisen vapauden suojakerroin. Vertailevasta tutkimuksesta selvisi, että Suomi yhdessä neljän muun maan kanssa sai korkeimmat akateemista vapautta suojaavat kertoimet kaikilla parametreilla. Muut maat olivat Slovenia, Tsekin Tasavalta, Itävalta ja Espanja. Esimerkiksi Ruotsi ja Tanska jäivät selvästi heikommalle tasolle. Englanti oli hännänhuippuna saatuaan kaikilla mitattavilla parametreilla huonoimman kertoimen.

    Yliopistouudistukseen on Englannissa sisältynyt suuryhtiöiden hallintomallien jalkautuminen yliopistoihin kollegiaalisesti valittujen hallitusten sijaan. Tästä on ollut seurauksena akateemisen vapauden kaventuminen. Paineet samantyyppisille ratkaisumalleille on kovat monessa yliopistossa kautta Euroopan. Tätä on perusteltu yliopistojen korostuneella roolilla globaalissa tietämysperustaisessa taloudessa.

    OECD:n tilastoista selviää kuitenkin että Suomi päihittää useimmat maat, varsinkin Englannin, kun tarkastellaan yliopistojen kontribuutiota tietämysperustaiseen taloudelliseen kasvuun.

    Myös Suomessa yliopistouudistus tarkoittaa, että yliopistojen hallintomalleja ja hallitusten kokoonpanoa ollaan muuttamassa niin että ulkopuolisten jäsenten määrä kasvaa. Muutoksessa on vartioitava etteivät rahoittajat pääse hallinnoimaan yliopistojen toiminnan sisältöä. Aidosti autonomisessa yliopistossa tieteellisen työn ja opetuksen strategiset linjaukset tulee tehdä hallituksessa, jossa enemmistönä on tiedeyhteisöstä kollegiaalisesti valitut henkilöt.

    Maan hallituksen viimeaikainen tunarointi koskien yliopistojemme rahoittamista ja hallintomalleja ei ole lisännyt yliopiston henkilöstön luottamusta poliittisiin päättäjiimme ja uskoa akateemisen vapauden säilymiseen. Valtion lisärahoituksen kytkeminen yliopistojen itse hankkimaan rahoitukseen ja hallintomalliin merkitsee luopumista siitä yleisperiaatteesta, että yliopistot ovat Suomessa julkisesti rahoitettuja.

    Karranin selvityksen mukaan Suomen akateemista vapautta suojeleva koneisto toimi erinomaisesti. Tätä ei kannata lähteä romuttamaan vaan entisestään parantaa. Toivon että uusi yliopistolakiesitys tukee tätä kehitystä.


    Ragna Rönnholm

    puheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto