Ymmärrystä akateemiseen liikkuvuuteen
Tutkija, YTT David Hoffman on huolissaan
suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudennäkymistä.
Väestötiede on puhdasta
matematiikkaa, mutta kaikkialla
Suomessa ei ole vielä opittu edes peruslaskuja.
Kun David Hoffman tuli Suomeen 1990-luvun
alussa, hänellä oli jo kokemusta kansainvälisen
opiskelijan arjesta. Hoffman oli seurannut kotimaassaan
Yhdysvalloissa vierestä, kuinka hänen
suomalainen vaimonsa selviytyi Alaskan yliopiston
ensimmäisten ulkomaisten opiskelijoiden
joukossa. Kansainvälisiin opiskelijoihin tottumaton
henkilökunta ei aina osannut heitä opastaa.
Jyväskylään muuttaessaan Hoffman sai huomata,
että kaikki ei ollutkaan niin vaikeaa.
- Suomessa oltiin valmistauduttu paremmin
vastaanottamaan kansainvälisiä opiskelijoita.
Jyväskylän yliopiston kansainvälisten palveluiden
henkilökunta oli oikein ammattitaitoista,
Hoffman muistelee.
Suomeen Hoffman päätyi surullisten sattumien
kautta. Hänen poliisinuransa katkesi vakavaan
onnettomuuteen ja uudelleenkoulutus oli
väistämättä edessä.
- Päätimme vaimoni kanssa muuttaa Suomeen
opiskelemaan, koska täällä ei ollut opintomaksuja.
Tarkoitus oli palata takaisin Yhdysvaltoihin
tutkinnot mukanamme. Samalla matkalla
olemme edelleen, Hoffman naurahtaa.
Hoffman on tutkinut akateemista liikkuvuutta
ja myös hänen väitöskirjansa “Akateemisten
siirtolaisten uramahdollisuudet suomalaisessa
korkeakoulujärjestelmässä: dynamiikkaa ja uusia
näkökulmia” käsittelee aihetta. Tutkimukselle on tilausta, sillä akateemisten siirtolaisten Suomeen
jääminen on tulevaisuudessa aina vain tärkeämpää.
- Ketään ei voi tietenkään pakottaa jäämään
tänne, mutta Suomen väestö vanhenee ja ikäryhmät
pienenevät. Tämä on vain matematiikkaa ja
väistämättä jossain vaiheessa tarvitaan työntekijöitä
myös muualta, Hoffman pohtii.
Kylmää, pimeää, hiljaista…
Siirtolaiset kiinnostavat Hoffmania, koska monellakaan
ei varsinaisesti ole syytä jäädä Suomeen.
Kuitenkin Suomeen tullessaan moni ulkomaalainen
yllättyy positiivisesti.
- Moni pitää siitä elämänlaadusta, jonka Suomi
tarjoaa. Ja täällä asiat eivät ole niin kuin suomalaiset
joskus väittävät, Hoffman nauraa.
Hoffman muistuttaa, että stereotypioihin uskovat
monesti vain suomalaiset.
- Puhutaan surkeasta säästä, pitkästä pimeästä
talvesta ja hiljaisista ihmisistä. Samanlaisia
kelejä on esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, mutta
niistä ei vaan puhuta missään. Näitä asioita ei
kannata mainostaa rekrytointivaiheessa. Uskon,
että Suomen markkinointia voisi parantaa. Eivät
ihmiset välitä säästä, silloin kun kaikki muu
on kunnossa, Hoffman muistuttaa.
Kaksi ääripäätä kaukana toisistaan
Suomalainen yliopistojärjestelmä on Hoffmanin
mukaan kokonaisuutena hyvällä mallilla. Keskustelua
kansainvälistymisestä käydään, joskaan
se ei aina sisällä keskustelua siirtolaisuudesta.
- Esimerkiksi akateemista koulutusta koskevissa
tilastoissa seurataan sukupuolta ja ikää,
mutta siirtolaisia ei tilastollisesti katsoen ole olemassakaan,
Hoffman toteaa.
Hoffman esittelee väitöksessään kaksi akateemisen
liikkuvuuden ääripäätä, jotka alun perin
tunnistettiin Hoffmanin kollegoineen Bolognaprosessia
varten tekemässä tutkimuksessa.
Ensimmäisen tyypin yksiköt ovat oman alansa
huipulla ja paljon edellä muita myös kansainvälisessä
rekrytoinnissa.
- Yksiköissä on siirtolaisia henkilöstön kaikilla
alueilla, eivätkä professorit tai yksikön johtajat
ole harvinaisuuksia. Akateemisia siirtolaisia
on sekä vakituisissa viroissa että määräaikaisissa
toimissa, joista vakituiseen asemaan nouseminen
on mahdollista, Hoffman kertoo.
Toisissa yksiköissä jopa siirtolaistaustaisten
opiskelijoiden löytäminen voi olla vaikeaa. Näissä
siirtolaisen sopeutuminen ei tule Hoffmanin
mukaan olemaan helppoa ja hän kehottaisi häneltä
asiaa kysyvien harkitsevan tarkasti.
- Saan konferensseissa usein vastata kysymykseen,
pitäisikö tulla työskentelemään Suomeen.
Vastaukseeni vaikuttaa ala, jolle kysyjä on hakeutumassa.
On vielä aloja, joissa kukaan ei ole “lyönyt
itseään läpi”. Lisäksi on etnisiä ryhmiä, joita
Suomen yliopistoista ei juuri löydy. Mikäli kysyjä
tulee tällaisista lähtökohdista ja haluaisi hakeutua
haastavan alan piiriin, kehottaisin miettimään
tarkkaan muitakin vaihtoehtoja, Hoffman
kertoo.
Väitöskirjaan kootut siirtolaisten kokemukset
yliopistourasta ovat mielenkiintoinen sekoitus
sekä sydäntä särkeviä koettelemuksia että
iloisia onnistumisia. Monissa haastatteluissa
esiin nousevat molemmat puolet.
- Pahimpia ovat tarinat, joissa haastateltava
kertoo joutuvansa lähtemään Suomesta, vaikka
haluaisi jäädä. Näissä tarinoissa elämänlaatu,
perheen onnellisuus ja turvallisuus korostuvat
puolina, joiden takia Suomeen haluttaisiin jäädä.
Lähtöön ajaa kuitenkin se, että uran kannalta
Suomeen ei kannata jäädä, Hoffman kertoo
haastatteluistaan.
Tulevaisuuden ongelmiin on
puututtava nyt
Erityisesti kasvatustieteisiin ja sosiaalialoille tarvittaisiin
akateemisia siirtolaisia näyttämään esimerkkiä,
joka johdattaisi myös siirtolaistaustaisia
nuoria aloille.
- Joidenkin on vaikea kuvitella etenevänsä
suomalaisessa yhteiskunnassa, koska kukaan heidän
taustoistaan tuleva ei ole niin aikaisemmin
tehnyt. Olisi mahtavaa, että kaikki lapset voisivat
haaveilla tulevansa professoreiksi, lehtoreiksi
tai tutkijoiksi. Kaikille tämä ei ole mahdollista, koska on edelleen sellaisia etnisiä taustoja, joita
ei yliopistosta löydy, Hoffman huomauttaa.
Ura suomalaisessa yliopistossa voi jäädä haaveeksi
myös huonojen uramahdollisuuksien takia.
- Tietovuotoa tapahtuu, koska akateemisesti
koulutettujen suomalaisten on helppo löytää
kiinnostavampia vaihtoehtoja muualta. Uramahdollisuudet
Suomen yliopistoissa ovat rajalliset
kaikille, niin suomalaisille kuin siirtolaistaustaisille.
Ongelmana on hyvin suunniteltujen urapolkujen
puute, Hoffman toteaa.
“The Career Potential of Migrant Scholars in Finnish
Higher Education: Emerging Perspectives and
Dynamics”. Väitöskirja on julkaistu sarjassa Jyväskylä
Studies in Education, Psychology and
Social Research numerona 318, Jyväskylä 2007,
ISSN: 0075-4625; 318; ISBN: 978-951-39-2956-
5. Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä,
puh. (014) 260 3487,
myynti@library.jyu.fi.
DAVID HOFFMAN
• syntynyt 1962 Bostonissa
• naimisissa, pojat 8 ja 12 vuotta
• Bachelor of Arts -tutkinto vuonna
1985 Alaskan yliopistossa,
pääaineena oikeustieteet
• työskenteli poliisina Alaskassa
v. 1985-1992
• YTM Jyväskylän yliopisto 1996,
pääaineena yhteiskuntapolitiikka
• 1996-2000 koulutussuunnittelijana
Jyväskylän yliopiston
viestintätieteiden laitoksella
• vuodesta 2001 lähtien tutkimustehtävissä
Jyväskylän yliopiston koulu
tuksen tutkimuslaitoksessa
• yhteiskuntatieteiden tohtori 2007,
Jyväskylän yliopisto
• vapaa-aika kuluu lasten kanssa
• kesäisin harrastaa kalastusta ja
metsissä samoilua
Teksti: Talvikki Lehtolainen
Kuvat: Matti Salmi
|