Yliopistonlehtorien liiton neljäs vuosikymmen

Työaikakysymykset, palkkausjärjestelmän uudistus, virkarakenne, yliopistojen rahoitustilanne sekä yliopistolainuudistus ovat olleet Yliopistonlehtorien liiton toiminnan painopisteitä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Työ näiden parissa jatkuu.

Yliopistonlehtorien liiton pitkäaikainen hallituksen jäsen Matti Grönroos pohtii seuraavassa liiton toiminnan keskeisiä asioita. Tarkoituksena ei ole esittää lukuja ja nimiä käyttäen tyhjentävää katsausta siitä, mitä YLL:n toiminnassa on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

-Olen ollut kyseisen ajan YLL:n hallituksessa ja seuraavassa käsittelen tältä pohjalta joitakin kysymyksiä, joista huomattava osa tuntuu olevan tyyppiä ikuisuuskysymys, Grönroos toteaa.

Työaika

Työaikakysymykset ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden ajan YLL:n hallitukselle ja lehtoriluottamusmiehille eniten töitä aiheuttava ongelmakokonaisuus. Kesäkuussa 1997 solmittu opettajien työaikasopimus sisältää useita kohtia, jotka on joissain yksiköissä tulkittu enemmän tai vähemmän omalaatuisesti.

Joidenkin johtajien on ollut vaikea hyväksyä oikea laatimistapaa “kun yliopiston asianomaisessa yksikössä laaditaan tai muutetaan työsuunnitelmia, tehdään se yhteistyössä johdon ja henkilökunnan kesken noudattaen yhteistoiminnasta annettuja säädöksiä, määräyksiä ja sopimuksia” tai sitten he eivät yksinkertaisesti tunne sopimuksen tätä kohtaa. Opettajakohtainen suunnitelma ei ole sopimus vaan suunnitelma, jonka opettaja tekee ja jonka esimies tai joku muu hyväksyy – tai sitten ei. Myös opetuskatot sekä kokonaistuntimäärien että luento-opetuksen osalta ovat edelleen voimassa, vaikka muuta esitetään: “…opetustehtävien määrä ei voi olla suurempi kuin aikaisemmin vastaavanlaisessa tehtävässä”.

Työaikasopimuksessa lehtorit saivat tutkimusoikeuden eli mahdollisuuden tehdä tutkimusta virkatyönä: “Työsuunnitelmia laadittaessa otetaan huomioon opettajien osallistuminen opetus-, tutkimus- ja muihin tehtäviin”. “Opetustehtävien määrä on edellistä vastaavasti pienempi, milloin opettajan tehtäviä on lisätty tutkimus- tai muiden tehtävien piirissä.” Sopimusta tehtäessä sovittiin – mutta varsinaiseen sopimukseen ei kirjattu – tulkinnasta 1500+100 eli opetuskaton mukaisten tehtävien lisäksi lehtorin työaikaan sisältyy 100 tuntia muuta työtä. Tämä 100 tuntia oli aikanaan useassa yliopistossa raja, jonka ylittävästä muusta työstä annettiin opetusvelvollisuuden alennusta. Hallinto- ja suunnittelutyön yms. osalta sopimus on sinänsä selvä, mutta erimielisyyttä on tullut usein tuntimääristä. Tutkimustyön osalta sopimus on merkinnyt useimmille selvää parannusta, mutta esimerkiksi kielikeskuksissa, kasvatustieteissä ja taidealoilla on vieläkin liian yleistä, että tutkimusmahdollisuutta ei ole tai vaaditaan, että sitä tehdään, mutta täyden opetusvelvollisuuden lisäksi. Alkuaikojen hyvä kehitys ei ole kiristyneessä taloudellisessa tilanteessa jatkunut.

Perinteisten opetusmenetelmien osalta tuntien laskemisessa ei tunnu oleva suuria erimielisyyksiä, mutta uusien opetusmuotojen, esimerkiksi etä- ja verkko-opetuksen kohdalla työnantajilla on ollut taipumusta työmäärän vähättelyyn.

YLL:n sivuilta löytyy lisäohjeita, joita toivottavasti on tänäkin keväänä luettu ennen suunnitelmien tekoa. Kaiken kaikkiaan pidän sopimusta hyvänä, mutta kaikkia sopimuksia voidaan tulkita väärin ja työnantajalla on sopimuksen ensisijainen tulkintaoikeus.

Läsnäolopakkoa eli sitä, että opettajan on oltava paikalla vähintään tietty määrä päiviä viikossa, on yritetty saada voimaan useassa yliopistossa, joissakin toistuvasti, vaikka sopimuksen mukaan “…toteutumista seurataan työsuoritusten ja -tulosten eikä ajan tai ajanjaksojen perusteella”. Seurantaa yritetään kiristää myös toisella tavalla: työaikasuunnitelma tehdään SoleTM-ohjelmalla tai vastaavalla ja suunnitelman toteutumista seurataan. Seuranta on ymmärrettävää, jos ulkopuoliset sopimukset edellyttävät sitä, mutta muuten YLL/OAJ ja edelleen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ovat valmiita riitelemään seurannasta, joka ei ole sopimuksen mukaista.

Vain harva yliopisto noudattaa ylityötä ja tuntiopetusta koskevaa sopimusta. “-Kun kysymys on opetustehtävästä, tehtävän työajan kokonaismäärään sisällytetään myös aika, joka kuluu varsinaisen opetuksen liitännäistehtäviin kuten opetuksen valmisteluun, vastaanottotunteihin ja kuulustelujen hoitamiseen.” Muissa palkkio määräytyy sopimuksen vastaisesti opetustuntien mukaisesti ja tuntipalkan suuruutta ei määrätä sovitulla tavalla. Yliopistokohtaiset erot ovat suuria. Tähän ei ole saatu kymmenessä vuodessa muutosta neuvottelemalla. Asia pitäisi riitauttaa – yritin kerran saada aikaan erimielisyyttä, mutta valitettavasti työnantaja hyväksyi ves-sopimuksen mukaisen tuntiopetusesitykseni.

Suurin ongelma taitaa sittenkin olla usean sadan tunnin vuosittainen ilmainen työ.

Palkkaus

Ennen uutta palkkausjärjestelmää käytössä olevia kannustimia olivat tuloksellisuuslisät, joista pääsi nauttimaan yli puolet lehtoreista, osa useammastakin. Lehtoreille jaettiin suunnilleen samoilla kriteereillä vuosituhannen alussa myös valpas-rahaa eli valtion palkkaseurantaselvityksen linjausten toteuttamiseen liittyvää rahaa.

Vastustin upj:tä 80-luvun lopulta eli sen suunnittelun alusta asti. Oli selvä, etteivät lehtorit tule olemaan voittajia, sillä meillä oli ikälisien lisäksi myös OAJ:n aikaansaamia määrävuosikorotuksia ja lisäksi virkavuosia keskimäärin selvästi enemmän kuin tieteentekijöillä. Kokemus on kirjattu sekä henki- että vaati-osaan, mutta aiheelliseksi osoittautunut pelko oli, ettei kirjauksia oteta huomioon ainakaan joka yliopistossa.

Kun Akava Tupo-sopimuksessa sopi, että uusi palkkausjärjestelmä otetaan käyttöön, oli selvää, että palkkaluokista on luovuttava. Kun opetusministeriöstä tuli ilmoitus, että ensiarviointeja tehtäessä otetaan huomioon myös käytettävissä olevat määrärahat, oli selvää, että arvioinnit voivat mennä pahastikin pieleen. Sopimuksen mukainen arviointi korvattiin monessa paikassa sopimuksen vastaisella nimikepohjaisella tarkastelulla ja esimerkiksi aikaisemmin tieteellisesti pätevimmät ja tuloksesta palkitut lehtorit jäivät muita yleisemmin takuupalkalle. Lisäksi edelleenkin on useassa yliopistossa lisäkriteerejä, jotka ovat selvästi sopimuksen vastaisia ja joiden tarkoituksena estää lehtorien nousu tasoille 6, 7 ja 8. Tässä olisi Jukolla paljon keskeneräistä tehtävää.

Loppujen lopuksi YLL ei enää voinut vastustaa sopimuksen syntymistä. Paluuta palkkaluokkien jatkokäyttöön ei enää ollut ja sopimukseton vaihtoehto olisi ollut vielä huonompi, varsinkin kun olimme yksin sopimusta vastaan. Lehtorien osalta saatiin sopimukseen viime vaiheessa joitakin lisäyksiä: sovittiin esimerkiksi palkkaseurannasta. Tältäkin osin valtio osoittautui huonoksi osapuoleksi – upj-seurantaryhmä kyllä piti kokouksia, mutta kelvollisia riittävän yksityiskohtaisia tilastotietoja ei ole käytössä vieläkään.

Huonoin puoli tässä sopimuksessa on se, että sitä tulkitaan liian yleisesti väärin. Toisaalta, mikäli sopimus olisi saatu muotoilla siten kuin yliopistot ja järjestöt ensin tekivät, siitä olisi voinut tulla vähemmän työläs sovellettava. Valtiovarainministeriön “analyyttisyysvaatimukset” mutkistivat ja viivästyttivät sopimuksen valmistumista ja tekivät siitä sen verran työlään, että nyt on jo käytössä tietokoneohjelmia, jolla arviointi ja ajattelu siirretään koneen tehtäväksi.

Virkarakenne

Virkarakenteen uudistaminen on ollut vuosikymmenien kysymys. Uusi vaihe alkoi, kun Helsingin yliopisto päätti touko-kesäkuussa 1999 ryhtyä uudistamaan yliopistonsa virkarakennetta mm. siten, että keskiryhmän opetusvirkojen osalta pääasialliseksi virkatyypiksi valittiin yliopistonlehtori. Tehdyssä virkaehtosopimuksessa sovittiin, että yliopistonlehtoreille maksetaan heti ns. loppupalkka eli kaikki määrävuosikorotukset ja että he sijoittuvat pääsääntöisesti ylempään lehtorikategoriaan. YLL pyrki pitämään pääsääntöisyydestä kiinni, koska muu merkitsi oikeastaan lehtorin palkan alenemista, mutta TTL suostui palkkaluokkaan A24, koska se merkitsi palkankorotusta yliassistenttiin verrattuna.

YLL:ssä käytiin usean vuoden aikana keskustelua siitä, tarvitaanko yksi vai kaksi lehtorikategoriaa ja mikä olisi paras tapa parantaa päätoimisten tuntiopettajien asemaa. Lopulta joulukuussa 2006 kannaksi tuli, että kannatamme yhtä eli yliopistonlehtorin virkaa tehtävän kuvauksesta riippuen vaati-tasoille 5-7 tai 6-7. Tiedossa oli jo tällöin, että osassa yliopistoja pyritään maisteritasoiseen virkaan, jossa ei ole juuri lainkaan tutkimusmahdollisuuksia eikä juuri mitään kelpoisuusvaatimuksia – ja jonka palkka on sen mukainen. Nimike yliopistonopettaja on YLL:ssä nähty lähinnä pyrkimykseksi kiertää lehtorin virkaan liittyviä sopimuksia ja teettää jopa tohtoritasoisella henkilöllä lehtoria enemmän opetustöitä palkalla, joka on alle peruskoulun opettajan palkan.

YLL/OAJ sivuutettiin ikävällä tavalla opetusministeriön aloittamasta virkarakenteen kehittämistyöstä, kun suunnittelu rajattiin pelkästään tutkijanuraan. Pidimme selvänä, että mallia, johon päädytään, pyritään sellaisenaan soveltamaan myös opetusvirkoihin. Vuonna 2006 valmistuneeseen Tutkijanuratyöryhmän loppuraporttiin YLL suhtautui myönteisesti, mutta totesi samalla, ettei neliportainen malli sisällä järkeviä ehdotuksia opetuspainotteisista viroista eikä opettajanuralla etenemisestä. YLL/OAJ ehdotti, että perustetaan pikaisesti työryhmä selvittämään opetushenkilöstön urakehitysmahdollisuuksia ja tekemään ehdotus vastaavaksi urakehitysmalliksi meritoituneena opettajana. Toivottavasti jatkossa päästään ratkaisuun, jossa myös opetustehtävillä on selvä merkitys ansioitumisessa.

Kelpoisuusvaatimukset liittyvät oleellisesti virkarakenteeseen. YLL:n tavoite on koko viime vuosikymmenen ollut, että vakinaiseen opettajanvirkaan nimitettävällä pitää olla riittävä pedagoginen koulutus, johon pitää sisältyä myös erityisesti yliopiston opettajan työssä tarvittavaa ainesta. Ongelma on vain, että opetustaidon tärkeys ei ole päättäjien osalta edennyt juhlapuheita pidemmälle.

Muuta toimintaa

Yliopistojen budjettirahoitus ei kasvanut niin, että 1990-luvun jälkeenjääneisyyksiä olisi saatu korjattua. Samaan aikaan opiskelijamäärät ja yliopistojen tehtävät lisääntyivät. Tämä johti siihen, että koko yliopistoyhteisö vaatii yhtenä rintamana perusrahoituksen nostamista. Vaatimuksen tueksi järjestettiin kaikissa yliopistokaupungeissa mielenosoituksia ja muita tapahtumia 27.4.2000. Mielenosoituksiin osallistuivat sekä opiskelijat että yliopistojen henkilöstö.

Vuonna 2000 sovittiinkin ns. tulevaisuuspaketti 2001–2003, mutta yhteisesiintyminen jatkui kevättalvella 2001, jolloin “yhteisrintaman” edustajat kävivät valtiovarainministeriössä keskustelemassa valtiosihteeri Raimo Sailaksen kanssa uudesta huomattavasta vajeesta. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosille 2003– 2008 lupasi paljon uutta toimintaa, mutta hyvin vähän rahaa. Samaa voidaan sanoa hallitusohjelmista ja uudesta kehittämissuunnitelmasta. Kaiken kaikkiaan rahoituksen nykytilanne olisi varmasti paljon huonompi ilman liittojen jatkuvaa yhteyttä virkamiehiin ja poliittisiin päättäjiin.

Yliopistojen rehtorien neuvosto asetti syksyllä 2000 työryhmän pohtimaan yliopistojen taloudellista autonomiaa sekä mahdollisuuksia vahvistaa sitä yliopistojen nykyisiä tehtäviä vastaavasti. Työryhmän loppuraportti luovutettiin opetusministerille keväällä 2002. YLL otti muutoksiin varovaisen myönteisen kannan. Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamisesta tehdyssä Jääskisen-Rantasen -selvityksessä oli jo arveluttavia kohtia ja siitä edennyt yliopistolainuudistus sisältää useita asioita, joita on pyritty ja edelleen kaikin tavoin pyritään muuttamaan.

Yliopistojen tutkimustulosten hyödyntäminen tarkastellut työryhmä sai muutaman vuoden tuloksena vuonna 2007 valmiiksi mietintönsä, johon jukolaiset saivat vaikutettua niin, että tutkijan edut eivät oleellisesti heikentyneet. Huomattavasti useampaa koskeva ongelma koskee tekijänoikeuskysymyksiä, joihin liittyvästä laista käydään taas parhaillaan kovaa vääntöä. Teoksen tekijänoikeudet kuuluvat nyt opettajalle, mutta vaara on, että oikeudet menevät ainakin osittain työnantajalle.

Matti Grönroos
Lehtori Turusta