Keskustele aiheesta
Arvostetaanko
opetusta yliopistoissa
edelleenkään riittävästi?
Yliopiston ydintehtävät ovat tutkimus ja
siihen perustuva ylin opetus. Tutkimusta
arvostetaan ja tutkimusansiot painottuvat
vahvasti akateemisia virkoja täytettäessä.
Vaikka opetus on toinen perustehtävä,
opetusansiot ovat perinteisesti vaikuttaneet
verrattain vähän muiden akateemisten
opetusvirkojen kuin lehtorin virkojen täyttämiseen.
Kertooko tämä opetukseen suunnatusta
ylenkatseesta?
-Opetukseen panostavat opettajat kertovat opiskelijoiden
kyllä ymmärtävän opetuksen tärkeyden,
mutta kollegoiden taholta on havaittu jonkinasteista
vähättelyä. Opiskelijoiden ajattelun kehittäminen
toki palkitsee opettajia paljon ja samalla
koettu arvostuksen puute oman työyhteisön
taholta varmasti rasittaa. Tutkimukseen panostaminen
on ymmärrettävää, kun ainoastaan
sillä etenee esimerkiksi kansainvälisille meriittilistoille.
Kunnianhimoinen henkilö ei tällöin tuhlaa
voimavarojaan opetukseen. Tällaiset henkilöt
saattaisivat niin tehdä, jos hyvä opetus meritoisi
tai se huomioitaisiin palkkauksessa, suunnittelija
Mari Käki Tampereen yliopiston opetuksen ja
tutkimuksen kehittämisyksiköstä ehdottaa.
Opetuksen kehittämispäällikkö Asko Karjalainen
Oulun yliopiston opetuksen kehittämisyksiköstä
viittaa kaksoisviestintään puhuessaan opetuksen
arvostamisesta: opetusta korostetaan puheissa,
mutta ruohonjuuritasolla tuki puuttuu. Ja
kuten Käki jo kuvasi, opetuksen vähättely tiputtaa
motivaatiota panostaa opetukseen.
-Laadukas tutkimus kuitenkin perustuu hyvään
opetukseen ja oppimiseen. Olen huolissani
tutkimuksen tasosta, koska opetus siellä perustasolla ei ole riittävän hyvää. Kyky tutkia perustuu
ymmärrettyyn tietoon ja se on opetuksen tavoite.
Mutta opiskelijoiden tiedosta pieni prosentti tuntuu
olevan ymmärrettyä tietoa ja suurin osa pintatietoa.
Meidän pitäisi tuottaa hyvää oppimista,
jotta tuotettaisiin laadukasta tutkimusta, Karjalainen
korostaa.
Karjalainen pitää palautteen keruuta opetuksesta
tärkeänä ja sen hyödyntämisen taitoa opettajan
keskeisenä työvälineenä. Mutta hän kaipaisi
enemmän palautetta opiskelijoiden oppimisesta,
jota tulisi kerätä pitkin lukukautta sekä sen päätteeksi.
Tentit tai tyytyväisyyskyselyt eivät kerro
oppimistuloksia.
Opetuksen kehittäminen on mielekästä
Opetusta on kuitenkin ryhdytty kehittämään jo
90-luvulla intensiivisin panostuksin. Nyt se on
vakiintunutta toimintaa ja opettajat laatiessaan
opetussuunnitelmia rakentavat yhteisen näkemyksen
opetuksen tavoitteista. Opetuksen laatua
arvioidaan jatkuvasti ja opetuksen huippuyksiköksi
noustaan hyvällä opetuksella.
-Opetusministeriöstä on tullut viime vuosina
paljon painetta opetuksen kehittämiseen. Oman
näköisiä juttujaan rakentaneet laitokset ovat pystyneet
nivomaan ne luontevasti omaan toimintaansa
ja saaneet hyviä tuloksia. Kannustaisin
kaikkia laitoksia oman näköiseen opetuksen parantamiseen,
sellaiseen alhaalta ylöspäin nousevaan
omaehtoiseen toimintaan. Yliopistokentän
myllerrys myös mahdollistaa kehittämiseen liittyviä
yhteistyöhankkeita. Tosin rahoituskentänkin
myllerrys saattaa myös kyseenalaistaa satsaukset
tällaiseen toimintaan, Mari Käki pelkää.
Opetuksen kehittämistoiminnalla täytyy toki olla hyviä vaikutuksia ollakseen mielekästä. Mutta
vaikuttavuuden arvioinnissa on monenlaisia ongelmia.
-Arvioinnissa on kyse tavoitteiden saavuttamisesta.
Yksi tavoite on jo pitkään ollut työelämätaitojen
parantaminen, mutta johtuuko jonkun vuosikurssin
hyvä työllistyminen opetuksen kehittämistyöstä?
Tällaisia osoittimia tai ilmaisimia ei
ole. Ja sitten on ollut tutkimusperustaisia hankkeita,
joissa oppimistulokset eivät ole osoittaneet
kehittämisen vaikuttavuutta. Mutta tilastollisesti
merkittävien erojen puute ei kuitenkaan tee työstä
turhaa.
Niiden sijaan Käki ehdottaa laadullisempaa
otetta arviointiin. Asenteissa tapahtuvat muutokset
voivat olla seurausta opetuksen kehittämistyöstä
ja opettajilta täytyy kysyä mielipiteitä esimerkiksi
saamastaan koulutuksesta. Opettajan
kokemus oppimisestaan ja kehittymisestään on
hyvä vaikuttavuusindikaattori. Ja opettajan rohkeus
tehdä asioita monella lailla sekä kokeilla erilaisia
tapoja voivat myös kertoa kehittämisen vaikuttavuudesta.
Itselleen sopivien opetuskäytäntöjen
löytäminen on hieno tulos.
Pedagoginen koulutus lisää opetuksen
arvostamista
Osana opetuksen kehittämistä yliopiston henkilökunnalle
on ryhdytty järjestämään pedagogista
koulutusta. Sen tavoitteena on opettajan opetustaitojen
kehittyminen sekä ammatti-identiteetin
vahvistuminen. Asko Karjalainen liittää koulutuksen
myös opetuksen arvostamiseen, sillä kokemusten
perusteella edellisen lisääntyessä jälkimmäinen
kasvaa. Mutta professorikunta voisi olla
koulutuksesta enemmän kiinnostunutta. Professoreilla
ei ole aikaa eikä ehkä motivaatiota sellaiseen
ja yleensä osallistujat ovatkin assistentteja ja
lehtoreita.
-Yliopistouudistuksen yhteydessä on käyty kiivasta
keskustelua pedagogisten opintojen pakollisuudesta
ja minun mielestäni ne voisivat sitä olla
kaikille opetusta antaville. On yhtä järjetöntä olla
saamatta opettamiseen koulutusta kuin olisi tutkimuksen
tekemiseen. Tulevaisuuteen tähtäävä
yliopisto vaatii yliopistopedagogisia opintoja. Oppia
voi ottaa huippuyliopistoista, joissa tutkimusta
ja opetusta ei ole asetettu vastakkain, Karjalainen huomauttaa.
Myös Tampereen yliopisto kannustaa opettajiaan
hankkimaan yliopistopedagogista koulutusta.
Yliopiston tarjoama Yliopistopedagogiikan perusteet
-koulutus on kymmenen opintopisteen arvoinen
ja säännöllisesti on tarjolla lisäksi lyhyempiä
koulutuksia.
-Onneksi on yliopistopedagogista koulutusta
ja onneksi varsinkin nuoret opettajat haluavat
osallistua niihin. He ovat kokeneet opettamisen
alueeksi, jossa haluavat kehittyä. Ja koulutus tarjoaa
mahdollisuuden pohtia itseään opettajana.
Kun nykyään sillä sisällöntuntemuksella ei enää
tulla hyviksi opettajiksi, Mari Käki pohtii.
Esimerkiksi University College of London vaatii
uusien opettajien osallistumista 1-3 vuoden
koulutukseen, ellei opettajalla ole muualta saatua
vastaavaa koulutusta. Ruotsissa on kymmenen
opintopisteen verran pakollisia opintoja ja pakollisia
opintoja on lisäksi ainakin Norjassa, Tanskassa
ja Hollannissa. Ja laadukas opetus on ensisijaista
arvostetuissa yksityisissä opinahjoissa Yhdysvalloissa
ja Australiassa.
-Hyvästä opetuksesta saattaa meilläkin tulla
kilpailutekijä. Ja jos koulutuksesta tulee myyntiartikkeli,
niin se ehkä asettaa lisää paineita opetukseen
panostamiseen. Tosin silloin täytyy kiinnittää
huomiota siihen, että todella kehitetään opetusta
eikä vain saateta sitä ulkoisesti moitteettomaan
kuntoon.
Ammattikorkeakouluissa opettajien tulee osallistua
kolmen vuoden kuluessa virkaan nimittämisestä
laajahkoon opettajankoulutukseen. Kun
yliopistoissa ei opettajilla ole vastaavaa velvollisuutta,
niin johtuuko se vähäisestä opetuksen arvostamisesta?
Teksti: Mia Hemming
|