Opettaja tutkii ja opettaja ohjaa. Miten käy opettajalta AHOT?

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) on jälleen uusi tehtävä yliopistojen opetushenkilöstön kuormaan. AHOT-ajattelu lisää “henkilökohtaisten opintopolkujen rakentamista”. Idea on kaunis, mutta nykyisen opiskelija- opettaja-suhteen vallitessa myös epärealistinen, kirjoittaa seuraavassa Yliopistonlehtorien liiton varapuheenjohtaja Pia Mänttäri.

Kollegojen kanssa on tullut puhuttua paljonkin yliopiston lehtorin työn muuttumisesta parinkymmenen vuoden aikana. Kokonaistyöaika teki mahdolliseksi tutkimuksen sisällyttämisen työtehtäviin, ja viimeistään Bologna-prosessi ja HOPS toi ohjauskeskustelut. Viimeisin näkyvissä oleva uudistus onkin sitten aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT). Rehtorien neuvostot SYRENE ja ARENE ovat juuri julkaisseet asiasta työryhmäraportin (maaliskuu 2009).

Opintoaikojen lyhentäminen taustalla

Lyhyesti sanottuna AHOT-ajattelu lähtee siitä, että HOPS-ohjaaja rohkaisee opiskelijaksi vallittua vertaamaan opintojen osaamistavoitteita niihin valmiuksiin, joita hän katsoo aiemmissa opinnoissa tai esim. työelämässä saavuttaneensa. Sitten opiskelija voi tehdä hakemuksen, jonka perusteella korkeakoulu päättää joko täydestä tai osittaisesta hyväksilukemisesta (tai hakemuksen hylkäämisestä). Tästä päätöksestä voi valittaa. Jos opiskelija hakee hyväksilukemista non-formaalin opiskelun, arkioppimisen tai työkokemuksen perusteella, hänen täytyy tietysti osoittaa, että on saavuttanut oppimistavoitteet. Osoittamiseen käyvät raportin mukaan mm. suullinen tai kirjallinen tentti, portfolio, osaamispäiväkirja tai haastattelu.

Raportti myös kertoo, mihin kaikkeen tätä prosessia tarvitaan. Tarkoitus on monien muiden hyödyllisten asioiden lisäksi liikkuvuuden helpottaminen korkeakoulujen välillä sekä korkeakoulun ja työelämän välillä, koulutuksen tehokkuuden ja läpäisyn parantaminen sekä koulutustarjonnan ja -resurssien tarkoituksenmukainen kohdentaminen. Tavoitteena näyttäisivät olevan säästöt ja - taas kerran - opintoaikojen lyhentäminen. AHOT-prosessia hoitamaan on aikomus rakentaa oma byrokratiansa.

Eräät luetellut hyödyt ovat vaikeasti yhdistettävissä raportissa kuvattuun prosessiin. En oikein näe, miten tällä tavalla parannetaan korkeakoulun kilpailukykyä tai kansainvälisiä valmiuksia. Tai miten AHOT edistää sitä, että “työelämä voi luottaa korkeakoulujen antamien tutkintojen ja osaamisen yhtenäiseen laatutasoon”.

Soveltuu paremmin ammattikorkeakouluihin

AHOT on ajateltu laajojen, merkittävien opintokokonaisuuksien tai tutkinnon osien hyväksilukemiseen. Raportissa todetaan, että vastuullinen opettaja voi edelleen tehdä päätöksen yksittäisen kurssin tai opintojakson osasuorituksen korvaamisesta. Mieleen tulee ainakin kysymys siitä, missä kulkee raja, jonka jälkeen hyväksilukemisesta ei enää voikaan päättää opettaja tai laitos, vaan on pantava iso pyörä pyörimään. Aineen opettajilla on tietysti osansa myös AHOT-prosessissa, sillä päätöksiin tarvitaan aina sisällöllistä asiantuntemusta, ja kun kyse on non-formaalisti saavutetusta osaamisesta, voi tarvittavat näytöt järjestää vain aineen opettaja.

Ihan uusista asioista ei tietenkään ole kyse. Yliopistoilla on jo runsaasti kokemusta ja pitkät perinteet niistä tapauksista, jolloin opiskelijalla on esittää todistus muussa korkeakoulussa tai esim. ulkomailla suoritetuista opinnoista. Tässä suhteessa on tarkoitus vain yhdenmukaistaa käytäntöjä.

Monien yliopistollisten alojen kannalta hankalinta on ajatus arki- ja työelämäkokemuksen hyväksymisestä yliopistolliseksi suoritukseksi - eikä edes yhdeksi kurssiksi, vaan laajaksi opintokokonaisuudeksi. Mitä se tarkoittaa? Raportissakin todetaan: “Tutkinnon laadun varmistamiseksi aiemmin hankittu osaaminen tulisi nivoa osaksi tutkintoa siten, että tutkinnon tavoitteiden mukainen kokonaisvaltainen oppiminen toteutuu. Esimerkiksi yliopistoissa eri tavoin hankittu osaaminen tulisi kytkeä tutkimustietoon ja kriittisen ajattelutavan oppimiseen ja siten varmistaa yliopisto- opinnoille asetetut tavoitteen.” Eikö siis voisi ajatella, että opiskelija, jolla on jotain opintoihin liittyvää osaamista, vain selviää vähemmällä aivan normaaleista opintosuorituksista? Miten opintokokonaisuuden osaamiskuvauksesta on erotettavissa jokin arjessa hankittu osaaminen ja toisaalta tutkimustieto ja kriittinen ajattelutapa?

Raportin lukijalle syntyy helposti ajatus, että kuvailtu järjestelmä kaiken kaikkiaan toimii paljon luontevammin ammattikorkeakouluissa, joissa opintojen työelämäyhteys ja spesifit taidot korostuvat.

Lisää työtä – ei lisäresursseja

Raportti toteaa, että AHOT-menettely lisää sekä opetushenkilöstön että opintohallinnon työtä. Siinä myös varoitetaan, että järjestelmän hyötyjen pitää olla perusteltuja suhteessa “järjestelmän raskauteen ja byrokraattisuuteen”. Lisää työtä on tiedossa, lisää resursseja ei.

Onko järjestelmästä sitten todella saatavissa hyötyä esim. opintoaikojen lyhentymisenä tai opintojen tehostumisena? Ehkä. Missään ei tosin mainita, että toiseen tutkintoon sisällytetty suoritus voidaan kyllä lukea hyväksi, mutta ilman opintopisteitä. Hyvin yksilöllisten näyttösuoritusten räätälöiminen yksittäiselle opiskelijalle syö helposti paljon opettajan aikaa. Opettajan kannalta suurin vaara piileekin tässä: räätälöimiseen käytetty aika on poissa muusta työstä. Tuleeko tästäkin taas tehtävä, joka vain lisätään jo valmiiksi täyteen kuormaan? Miten seurauksia sillä on laadulle?

Varmaa siis ainakin on, että koko AHOT-ajattelu lisää “henkilökohtaisten opintopolkujen rakentamista”. Ajatus on kaunis, mutta nykyisen opiskelija-opettaja-suhteen vallitessa myös epärealistinen. Tuntuu kerrassaan vastuuttomalta sanoa, että “käytännön tasolla tarvitaan menetelmiä ja työkaluja, joilla opiskelijan henkilökohtainen osaaminen voidaan sovittaa yhteen tutkintotavoitteiden kanssa”.

Jotakin kaikkia hyödyttävää AHOT-ajattelussa kyllä on. Osaamisen ja oppimistulosten korostaminen kurssien ja opintokokonaisuuksien kuvaamisessa on kaikin tavoin kannatettava suunta.

Pia Mänttäri
YLL:n varapuheenjohtaja