Lehtorien palkkakehitys
uuden palkkausjärjestelmän
aikana
Yliopistoissa työskentelevien lehtoreiden
(lehtori, lehtori yp ja lehtori ap) keskiansio
oli vuoden 2008 maaliskuussa 3 653 euroa.
Yliopistonlehtoreiden vastaava keskiansio
oli 3 765 euroa ja päätoimisten tuntiopettajien
2 810 euroa Takuupalkkaisten määrä
on vähentynyt viime vuoden aikana.
Opetushenkilöstöä koskevat luvut perustuvat
opetusministeriön keräämiin palkkausjärjestelmän
seuranta-aineistoihin. Maaliskuussa 2008 aineistossa
oli 1913 lehtori-nimikkeillä toimivaa,
632 yliopistonlehtoria ja 214 päätoimista tuntiopettajaa.
Kaikkiaan aineistossa oli 17 355 opetusja
tutkimushenkilöstön järjestelmään kuulunutta
henkilöä.
Puolella lehtoreista tutkijakoulutus
Keskimääräinen tehtävien vaativuustaso oli lehtoreilla
5,7. Lehtori-nimikkeillä toimivista noin
puolella on tutkijakoulutus. Tohtorin tutkinnon
suorittaneilla lehtoreilla keskimääräinen vaativuustaso
oli 6,1. Myös suoritustaso eli ns. henkiprosentti
oli tutkijakoulutuksen suorittaneilla
kaksi prosenttiyksikköä muita lehtoreita korkeampi
eli 28,2 prosenttia.
Yliopistonlehtoreilla keskimääräinen vaativuustaso
oli 6,0 ja keskimääräinen suoriutumisprosentti
27,5. Päätoimisilla tuntiopettajilla vastaavat
luvut olivat 4,4 ja 22,5.
Helmikuusta 2007 maaliskuuhun 2008 lehtoreiden
keskiansio nousi 6,7 prosenttia, yliopistonlehtoreilla
nousua oli 7,7 prosenttia ja tuntiopettajilla
11,6 prosenttia. Koko yliopiston opetus- ja
tutkimushenkilöstön keskiansioiden nousu oli
vastaavana ajankohtana 5,3%.
Lehtoreista takuupalkalla neljännes
Lehtoreista oli viime vuoden maaliskuussa takuupalkalla
neljännes, kun heitä helmikuussa 2007 oli
reilu kolmasosa. Yliopistonlehtoreista takuupalkalla oli maaliskuussa 2008 enää 11 prosenttia,
kun helmikuussa 2007 takuupalkalla oli joka neljäs.
Tuntiopettajista takuupalkkaisten osuus on
laskenut vastaavana ajankohtana 22 prosentista 8
prosenttiin.
Takuupalkkaisten määrä on vuodesta 2006
merkittävästi pienentynyt. Pääasiassa syynä on
luonnollisesti eläköityminen. Tästä seuraa, että
opetushenkilöstön osaltakin jää järjestelmään rahaa,
joka on turvattava tulevissa sopimuksissa.
Vaati- ja henki-tasoissa ei juurikaan
muutosta
Vaati- ja henki-tasoissa ei ole tapahtunut merkittäviä
muutoksia. Näyttää siltä, että rakenteellisesti uusien lehtoreiden suoriutumistaso on arvioitu
alhaisemmaksi kuin pois lähteneitten. Toisaalta
jossain määrin on henkilötasolla tarkastelukautena
tapahtunut siirtymää ensisijaisesti henki-tasossa
ylöspäin.
Ennakkotarkastelu kertoo, ettei maaliskuusta
2008 lokakuuhun 2008 ole tapahtunut merkittäviä
muutoksia kuin takuupalkkaisten määrän vähenemisenä.
Olli Luukkainen, koulutusasiain päällikkö, OAJ
Mika Väisänen, tutkija, OAJ
|