Akatemiaprofessorien ja akatemiatutkijoiden
palvelusuhde Suomen Akatemiaan
on säilytettävä
Samanaikaisesti yliopistolakiuudistuksen kanssa
ollaan uudistamassa lakia Suomen Akatemiasta.
Siinä ehkä tärkeimpänä sisällöllisenä kysymyksenä
on akatemiaprofessorien ja -tutkijoiden asema.
Lakiehdotuksen mukaan virat muuttuvat työsopimussuhteiksi
ja palvelusuhde siirtyy siihen yliopistoon,
missä akatemiaprofessori tai -tutkija
toimii. Suomen akatemia huolehtii nimittämisestä
ja myöntää yliopistoille tarvittavan määrärahan.
Akatemiaprofessorin ja -tutkijan virat ovat hyvin
haluttuja, mikä näkyy kovasta hakupaineesta.
Ne ovat Suomessa omalla tasollaan tieteellisen
uran huippuja. Palvelusuhteen siirtoon Suomen
akatemiasta yliopistoihin liittyy sudenkuoppia,
joilla on vaikutus arvostukseen.
Akatemiaprofessoreiden tehtävässä korostuu
tutkimus ja sen johtaminen. He eivät saa olla yliopiston
yksiköiden johdon alaisia eikä heille saa
sälyttää hallinto-, opetus- yms. tehtäviä, jotka nielevät
aikaa siitä työstä, johon Akatemian rahoitus
on tarkoitettu. Varoittavia esimerkkejä löytyy
esim. varttuneen tutkijan määrärahalla toimivien
henkilöiden kohdalla. Niissähän Akatemian rahoitus
tulee yliopistoille ja varttunut tutkija toimii
palvelussuhteessa yliopistoihin. Usein varttuneen
tutkijan määrärahan saanut henkilö ei pääse
irrottautumaan oman taustavirkansa byrokratiavelvoitteista,
ellei vietä koko kautta muualla. Akatemiaprofessorien
ja -tutkijoiden palvelusuhteen
säilyttäminen Akatemiassa varmistaa parhaiten
sen, että he voivat keskittyä rahoituksen mukaiseen
tutkimustoimintaan.
Akatemiaprofessorit eivät myöskään voi olla
osana yliopistojen VPJ-arviointia. Tällä hetkellä
he ovat Suomen parhaiten palkattu professoriryhmä
ja näin täytyy olla myös tulevaisuudessa. On
kohtuutonta, että Akatemian tiukan valintaprosessin
jälkeen tehtävään valittu henkilö arvioitaisiin
uudelleen yliopistoissa, jotka päättävät asianomaiselle
maksettavan palkan suuruuden. Tästäkin
on varoittavia esimerkkejä varttuneen tutkijan
määrärahakäytännöissä. Eri yliopistoissa varttuneita tutkijoita on sijoitettu VPJ-arvioinnin perusteella
vaatitasoille 6-11. Halvimmilla tasoilla
osa Akatemian myöntämää palkkarahaa jää käyttämättä.
On onneksi yliopistoja, joissa varttuneen
tutkijan palkkaus on VPJ-järjestelmästä irrotettu
sopimuspalkka, jonka suuruus määräytyy sen
mukaan, paljonko Akatemia on rahaa myöntänyt.
Kun Akatemia siis valitsee akatemiaprofessorin ja
-tutkijan kilpailun perusteella, sen on myös saatava
päättää palkan suuruudesta ilman, että sitä
myöhemmin rukataan yliopistoissa. Tämäkin
seikka puoltaa palvelusuhteiden säilyttämistä
Akatemiassa.
Mikäli akatemiaprofessori (tai ehkä useammin
akatemiatutkija) siirtyy kesken kauden muihin
tehtäviin, hänen tilalleen on Akatemia voinut
joustavasti nimittää varamiehen. Todennäköisesti
uusi viranhaltija ei ole samasta yliopistosta. OPM
ei ole voinut vakuuttavasti esittää, miten määrärahat
tällaisessa tapauksessa siirtyisivät yliopistolta
toiselle.
Palvelusuhteen siirtoa puoltavia tekijöitä on
vaikea keksiä. OPM:n markkinoima akatemiaprofessorien
ja -tutkijoiden parempi integrointi yliopistoyhteisöön
ei ole kovin vakuuttavaa. Pääsääntöisestihän
mm. akatemiaprofessori tulee yliopistoyhteisön
sisältä ja hänellä on yliopistossa
professorin taustavirka, josta hän on virkavapaana.
Akatemiaprofessoreiden ja -tutkijoiden virkoihin
liittyy etuja, joita on äärimmäisen vaikeaa säilyttää,
jos akatemiaprofessorien ja vastaavasti akatemiatutkijoiden
palvelussuhde siirretään yliopistoihin.
On olemassa vaara, että Akatemian tämä
rahoitusmuoto pikkuhiljaa haihtuu olemattomiin.
Tämän takia tulee vakavasti harkita nykyisenkaltaisen
järjestelmän säilyttämistä Akatemian
virkatutkijoiden osalta.
Risto Laitinen
puheenjohtaja, Professoriliitto
|