Tarvitseeko tiedeviestintä pelisääntöjä?

Miten media kohtelee tutkijaa, miten tutkija toimii mediassa? Tarvitseeko tiedeviestintä tutkijan ja toimittajan välisiä ohjeita, pelisääntöjä? Asiaa pohtineessa seminaarissa mielipiteet jakautuvat.

Tiedejournalismin pelisääntökeskustelua ainakin tarvitaan, koska asiaa pohtivaan seminaariin oli ilmoittautunut noin 150 tiedeviestijää. Ihan tuota määrää Tieteiden talon saliin ei saapunut, mutta keskustelu oli vilkasta.

Tilaisuuden avannut tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Nuorteva kertoi seminaarin ilmoittautumisen yhteydessä toteutetusta verkkokyselystä, jossa tiedusteltiin, tarvitseeko tiedeviestintä eettisiä ohjeita. Vastauksia tuli kaikkiaan 63, joista 52 piti ohjeita tarpeellisina, 3 ei niitä kaivannut ja 8 ei osannut sanoa. Seminaarikeskustelussa varsinkin journalistit olivat sitä mieltä, että erillisiä uusia ohjeita ei tarvita: yleiset Journalistin ohjeet riittävät. Tutkijakuntaa taas koskee Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimat hyvän tieteellisen käytännön ohjeet.

Median itsesäätelystä seminaarissa puhui Julkisen sanan neuvoston valmisteleva sihteeri Ilkka Vänttinen. Ensimmäiset journalistin ohjeet laadittiin jo vuonna 1957. Julkisen sanan neuvostoon kanteluja lähetetään vuosittain 120-150. Viime vuonna niitä tuli ennätysmäärä – 222. Noin puolet kanteluista otetaan käsittelyyn. Langettavia päätöksiä annetaan noin viidennekselle käsittelyyn otetuista. Ainoa sanktio on neuvoston päätöksen julkaiseminen.

Tutkimusprofessori Elina Hemminki (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL) kertoi mediakokemuksistaan. Hän on tutkinut vaihdevuosien hormonikorvaushoitoja. Aihe kiinnostaa toimittajia ja suhde mediaan toimi hyvin, kunnes lokakuussa 2006 pidetty tiedotustilaisuus muutti tilanteen. Infossa kerrottiin kahdesta tutkimuksesta ja mediassa tiedot menivät sekaisin. Korjausyritykset epäonnistuivat ja tutkija koki luotettavuutensa tulleen kyseenalaistetuksi. Kokemustensa perusteella Hemminki piti tiedeviestinnän ohjeita tarpeellisia, mutta liian ohjaaviksi niitä ei pidä tehdä.

Toimittaja Ulla Järvi Lääkärilehdestä ja tiedottaja Timo Niitemaa Turun yliopistosta olivat selvittäneet, löytyykö mistään päin maailmaan ohjeita tiedeviestinnälle. Sellaiset tulivat vastaan vain Ecuadorista. Mutta yliopistomuutos luo paineita myös viestinnälle. Timo Niitemaan mukaan yliopistoja leimaa kiihtyvä kilpailu maineesta ja paineet tiedottamiseen kasvavat. Ulla Järvi oli kuullut, että Tanskassa pieni yliopisto maksaa bonusta tutkijalle mediaesiintymistä. Suomessa katsotaan, että tutkijalla on velvollisuus kertoa tuloksistaan ja tieteestä tiedottaminen kuuluu yliopistojen kolmanteen tehtävään.

Ulla Järvi ja Timo Niitemaa epäilivät tiedeviestinnän kokonaisohjeistuksen tarpeellisuutta. Suositusten noudattamista on vaikea valvoa. Järvi kertoi Lääkäriliiton ja Suomen Journalistiliiton yhteistyössä laatimasta Lääkärin ja toimittajan tiedotussuosituksesta. Sieltä löytyy käypiä ohjeita mm. haastattelun tai lausunnon tarkistamiseen.

Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukki ei kannattanut tiedeviestinnän ohjeita, mutta piti kouluttamista tärkeänä.

- Mediaa ei voi vaatia olemaan tieteen pr-toimisto. Media on lukijan asialla, muistutti Ruukki tutkijakunnalle.

Seminaarin loppupäätelmässä Jussi Nuorteva oli epäileväinen normatiivisten eettisten ohjeiden tarpeellisuudesta. Sen sijaan kaivataan lisää keskustelua, hyvien käytänteiden koostamista sekä tiedeviestinnän koulutusta ennen kaikkea tutkijoille.

Huhtikuun 21. päivänä pidetyn seminaarin järjestivät Suomen Tiedekustantajien liitto, Suomen Tiedetoimittajain liitto, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteentekijöiden liitto sekä Tutkimuseettinen neuvottelukunta.

Kirsti Sintonen