Yliopistot uudistuivat – entä sitten?

Yliopistoja työpaikkana ja tiedeyhteisön johtamisen erityispiirteitä pohdittiin kevätseminaarin puheenvuoroissa. Yliopisto-opetuksessa ja tutkimuksessa on edelleen lumovoimaa, mutta säilyykö se kaikkien muutosten paineissa?

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton perinteinen yhteinen kevätseminaari oli tänä vuonna otsikoitu Yliopistot uudistuivat — entä sitten? Liittojen puheenjohtajat, Professoriliiton Maarit Valo ja Tieteentekijöiden liiton Tapani Kaakkuriniemi korostivat avauksessaan sitä, että yliopistotyö kauaskantoista ja työtä, jolla on tarkoitus.

Åbo Akademin rehtori, Sivistystyönantajien puheenjohtaja ja EK:n hallituksen jäsen Jorma Mattinen keskittyi esityksessään markkinoimaan yliopistohenkilöstön positiivista ansiokehitystä. Mattinen pohti myös yliopistojen määräaikaistilannetta. Hän katsoi, että tohtorikoulutettavat tulevat aina olemaan määräaikaisia ja yliopistojen toiminnan luonteen vuoksi henkilöstön enemmistö on jatkossakin määräaikaisissa palvelussuhteissa.

Puheenvuoronsa lopussa Mattinen spekuloi vaikeuksia, joita voi liittyä tenure track -urajärjestelmän yleistymiseen suomalaisissa yliopistoissa. Työsuhteen katkeaminen tenure-uralla ei ole työlainsäädännön kannalta ollenkaan ongelmatonta (ks. Acatiimi 7/2010).

— Systeemin sisäänajo on haasteellista. Houston, Houston — we have a problem. Mutta ongelmat on tehty ratkottaviksi, Mattinen uskoi.

Tampereen yliopiston tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen yksikössä (TasTI) toimiva akatemiatutkija Oili-Helena Ylijoki kommentoi Mattisen esitystä.

— Opetuksella ja tutkimuksella on yhä vetovoimaa. Sitoutumista ja kiinnittymistä löytyy, hän aloitti positiivisesti.

TasTI oli tehnyt kyselyn ainelaitosten ja tutkimusyksiköiden johtajille ennen uutta yliopistolakia. Peräti 85 prosenttia vastaajista katsoi, että jatkuvat uudistukset ovat vieneet työrauhan. Muutosten virta kuluttaa voimia ja aikaa. Kysely osoitti myös, että ulkopuolisen kilpaillun tutkimusrahoituksen kasvulla on ollut monia ei-toivottuja seurauksia: määräaikaisten suuri joukko, mahdollisuus pitkäjänteiseen perustutkimukseen kaventuu, lyhytjänteisyys heikentää tutkimuksen laatua.

— Säilyykö yliopistotyön lumo kaikkien muutosten paineessa, Ylijoki lopetti.

Esitysten jälkeisessä keskustelussa Suomen Akatemian hallinnollinen ylijohtaja Ossi Malmberg puuttui määräaikaisten asemaan ja ihmetteli, miksi yliopistot eivät voi omaksua yksityissektorin tapoja palvelussuhteen kestossa. Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistyksen SATYn puheenjohtaja Jussi Vauhkonen kiitteli Malmbergin huomiota ja toivoi, ettei tohtorikoulutettavia enää käytettäisi yliopistojen määräaikaisongelman selittäjänä.

Ammattimainen johtajuus korostuu

Professori Riitta Viitala Vaasan yliopistosta puhui tiedeyhteisön johtamisesta. Viitala on tutkinut asiantuntijaorganisaatioiden johtamista ja muutosjohtamista, mutta esityksessään hän käytti esimerkkinä omaa yksikköään. Heillä havahduttiin 10 vuotta sitten siihen, että yliopistokentässä on tulossa ennen näkemätön kilpailu elintilasta ja -oikeudesta sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tästä tehtiin päätelmä, että yliopistossa tarvitaan hallinnoinnin ohella tietoista ja selkeää johtamista: on laadittava strategia ja muutettava aiempia toimintatapoja.

Viitalan yksikössä muutosta on viety jääräpäisesti eteenpäin kohti systemaattisempaa, osallistavampaa ja tavoitetietoisempaa toimintaa. Perustana käytettiin johtamisen klassisia teesejä, joiden mukaan muun muassa yhteisöllisyys ja organisaation identiteetti ovat tärkeitä voimavaratekijöitä.

Mutta jostain pitää osata luopua. Heillä on luovuttu helpoista mahdollisuuksista piiloutua omiin poteroihin sekä jonkin verran myös yksilökeskeisestä akateemisesta vapaudesta saada tutkia ihan sitä, mitä haluaa. Johtaminen tapahtuu vuosittaisilla suunnittelupäivillä, kuukausittain yksikköpalavereissa, ohjelmajohtajien ohjausryhmäpalavereissa, tutkimusryhmien tapaamisissa, opettajatiimeissä ja työpareissa sekä tutkimusprojektien kokouksissa.

Viitala ylisti post doccejaan, joista suurimman osa hän heti vakinaistaisi, mikäli siihen olisi mahdollisuus.

— Johtajiksi pitäisi valita johtamisesta kiinnostuneita ja siinä ammattitaitoisia johtajia ja heille pitäisi maksaa sen mukainen palkka, Viitala tähdensi.

Palvelujohtaja Päivi Mikkola tuli Turun yliopistoon töihin kuntapuolen tehtävistä. Häntä yllätti määräaikaisten suuri määrä. Vuonna 2010 yliopiston palvelussuhteista oli 40,3 prosenttia vakituisia ja 59,7 prosenttia määräaikaisia. Uuden henkilöstösuunnitelman mukaan yksiköt arvioivat määräaikaisina hoidetut tehtävät, joissa katsotaan olevan pysyvä työvoiman tarve.

Nyt vakinaistamissa on päästy vauhtiin. Täyttölupia on annettu yhteensä 425 (pysyvät tehtävät ja viisivuotiskaudet). Lisäksi 172 tehtävän vakinaiseen tai viisivuotiseen täyttämiseen on annettu täyttölupa.

Viitalan tapaan Mikkola korosti johtamista.

— Johtamis- ja esimiestehtävissä toimivilta edellytetään ammattimaista johtajuutta ja hyvää johtamistaitoa sekä valmiutta itsensä jatkuvaan kehittämiseen. Uudessa henkilöstöpoliittisessa ohjelmassa kiinnitetään erityistä huomiota muutoksen johtamisen taitoihin.

Turussa aiotaan myös selvittää mahdollisuudet akateemisten johtajien johtamiskausien jälkeisiin tutkimusvapaisiin. Myös yliopiston ylimmän johdon keskeinen rooli yhteisöllisyyden vahvistamisessa on ymmärretty.

Priorisointi, profilointi, strategiset valinnat

Tutkimus- ja innovaationeuvoston pääsihteeri Ilkka Turunen puhui tutkimus- ja innovaatiopolitiikan uusista tuulista. Neuvosto julkisti ennen joulua uusimman linjausraporttinsa. (Ks. Turusen haastattelu Acatiimi 2/2011.) Perinteisesti linjaukset ovat ohjanneet seuraavan hallituskauden tutkimuspolitiikkaa.

Turunen muistutti aluksi, että osaamis- ja innovaatiojärjestelmämme on korkeatasoinen ja yhteistyökykyinen, mutta se on korostetusti kansallinen. Suomen kumppani- ja kilpailijamaat ovat kuroneet etumatkamme kiinni.

— Menestyminen vaatii vakiintuneiden toimintatapojen muuttamista, rakenteiden kehittämistä, valikoivaa päätöksentekoa, erikoistumista vahvuusalueille, profilointia ja kokeiluja, Turunen totesi.

Turunen esitteli kuvioilla innovaatiojärjestelmämme vahvuuksia ja heikkouksia. Perustutkimuksen rahoitus on hänen mukaansa hyvällä tolalla. Sen sijaan vähäiselle kansainvälisyydelle pitäisi tehdä jotain. Neuvoston iso kysymys on se, miten julkisten t&k-menojen kaksi miljardia euroa jaetaan nykyistä paremmin.

— Priorisointi, profilointi, strategiset valinnat, Turunen luetteli keinoja.

— Yhä enemmän aiotaan painottaa kansainväliseen huippuun yltäviä koulutus-, tutkimus- ja innovaatioaloja eli niitä, jotka ovat talouden ja hyvinvoinnin suotuisen kehityksen kannalta tärkeimpiä.

Turunen ennakoi, että kansainvälistyminen tulee nykyistä vahvemmaksi kriteeriksi yliopistojen uudessa rahoitusmallissa. Hän korosti myös exitstrategioita ja luopumisosaamista. Korkeakouluja, tutkimuslaitoksia ja laadukkaita osaamiskeskittymiä voidaan vahvistaa resursseilla, jotka vapautuvat purkamalla nykyisiä rakenteita ja toimintoja.

Helsingin yliopiston ensimmäinen vararehtori Ulla-Maija Forsberg kommentoi Turusen esitystä. Innovaatiopuheesta ja yliopistojen ulkopuolelta ”vyöryvästä” rahoituksesta huolimatta hän ei nähnyt humanististen tieteiden tilannetta niin huolestuttavana kuin julkisuudessa välillä annetaan ymmärtää.

— Innovaatioita ei pidä pelätä, niitä tulee myös humanistiselle puolelle. Ihmisten yhdistäminen on humanistien parhainta osaamista — siitä vaan tuotteistamaan.

teksti Kirsti Sintonen
kuvat Veikko Somerpuro

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 12