Infrastruktuuriyksikön perustaminen on välttämätöntä

Tutkimusinfrastruktuurien laaja-alaiseen tutkimukseen ja kehittämiseen panostaminen on juuri nyt tärkein, keskeisin ja kiireellisin osa tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa.

Tieteentekeminen on tällä hetkellä murrosvaiheessa. Tieteellinen yhteistyö, tieteellinen kommunikaatio, julkaisutoiminta ja tutkimustiedon levittäminen saavat jatkuvasti uusia muotoja. Tutkimusaineistojen ja -tulosten luomisen, jakamisen ja julkaisemisen teknologioita, alustoja ja käytäntöjä kehitetään huimaa vauhtia.

Termit ”tieteen infrastruktuuri,” ”tutkimusinfrastruktuuri,” ”e-tiede” ja ”kyberinfrastruktuuri” viittaavat kaikki digitaalisille aineistoille ja tutkimusalustoille perustuviin tutkimuksen informaatio- ja yhteistyöinfrastruktuureihin. Tieteen infrastruktuurit ovat olleet kansainvälisesti keskeinen tutkimuksen ja kehittämisen kohdealue jo pitkään, useissa maissa laaja-alaisten e-tiedeohjelmien kautta. Tieteen infrastruktuuritutkimuksen sekä tutkimusinfrastruktuurien kehittämisen osalta Suomi on huomattavasti jäljessä kansainvälisestä kehityksestä (ks. Suomen tieteen tila ja taso –raportti 2009).

Näin on käynyt huolimatta siitä, että Suomi on OECD:n kärkimaita tutkimuksen ja korkeamman koulutuksen kilpailukykyisyydessä ja tuloksellisuudessa (ks. Research.fi).

Ei-paikkasidonnaisuus on tätäpäivää

Nykyiset kansalliset rahoitusinstrumentit ja tutkimuspolitiikka suosivat perinteisiä tieteenteon muotoja ja käytänteitä, huomioimatta sitä, miten nopeaa tieteenteon muutos on ollut.

Esimerkiksi kansainvälistymisen tukeminen on kohdistunut ensisijassa tutkijoiden liikkuvuuden tukemiseen: kansainvälisen tutkijoiden tuomiseen Suomeen ja suomalaisten tutkijoiden tutkimuskausiin ulkomailla. Ei-paikkasidonnainen eli hajautettu tutkimusyhteistyö on kuitenkin jo tätä päivää.

Keskeisiä globaaleja ongelmia ja haasteita kuten ilmastonmuutosta ei voida ratkaista yksittäisessä tutkimusryhmässä, -yksikössä tai laboratoriossa riippumatta sen tasosta tai statuksesta vaan ainoastaan kansainvälisen tutkimusyhteistyön kautta. Sen vuoksi on tärkeää panostaa toimivien yhteistyörakenteiden ja -muotojen edellytysten takaamiseen.

Nykyistä ratkaisevasti suurempi panostaminen tietoinfrastruktuurin ja hajautetun tutkimus- ja yhteistyöinfrastruktuurin kehittämiseen on välttämätöntä. Se on välttämätöntä niin suomalaisen tiede- ja innovaatiopolitiikan tehokkuuden ja tuloksellisuuden kohottamisen kuin aidosti kansainvälisen ja monitieteisen tutkimuksen perusedellytysten luomisen takia.

Opetusministeriön työryhmä korostikin jo vuonna 2007 muistiossaan (OPM ts 2007:36), että määrätietoinen panostaminen tutkimusinfrastruktuureihin on seuraava askel Suomen tiede- ja tutkimusjärjestelmän kehittämisessä. Tämän jälkeen on ilmestynyt useita kotimaisia raportteja ja työryhmämuistioita samoin kuin yhteiseurooppalaisia OECD:n ja Euroopan unionin periaatepäätöksiä ja suosituksia.

Millaisia seurauksia tiekartoilla, suosituksilla ja periaatepäätöksillä on ollut? Millaisia panostuksia tutkimusinfrastruktuuriin on parina viime vuonna tehty?

Keskeisiä uusia panostuksia e-tieteeseen ovat Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma LASTU sekä tutkimusinfrastruktuurihaku FIRI. Tutkimusinfrastruktuurien osalta kiireellisimmiksi e-tiederahoituksen kohteiksi on nostettu ns. korkean teknologian alojen tutkimuslaitteistot ja teknologia-alustat. Merkillepantavaa on rahoituksen kohdentaminen totuttuun tapaan ns. kärkihankkeille sekä huippuyksiköille, jotka toimivat etupäässä yksittäisten yksiköiden puitteissa ja joiden piirissä tehty kehittämistyö ei tule yleisesti sovellettavaksi.

Toisenlaista, rahoitusta saanutta kohdetta edustaa Yhteiskunnallinen tietoarkisto, jonka tehtävänä on yhteiskuntatieteiden tutkimusaineistojen arkistoinnin ja välittämisen osalta palvella kaikkia yliopistoja.

Lausunnoissa ja keskusteluissa on huomioitu tarve pysyvän ja hyvin resursoidun tutkimusinfrastruktuurista vastaavan toimielimen perustamiselle. Tämä tavoite ei kuitenkaan ole edennyt riittävän nopeasti.

Huolestuttavaa on myös se, että keskeiset infrastruktuuritoimijat sekä niiden roolit eivät suunnitelmissa aina tule riittävän selvästi tunnistetuiksi. Tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen edellyttää tutkimusalustojen, tietoaineistopalvelujen ja virtuaalisten tutkimusympäristöjen yhteiskehittämistä. Yhteistyötä eri toimijoiden välillä on kuitenkin vaikeaa synnyttää ilman pysyvää toimielintä, joka vastaisi erilaisten kehittämishankkeiden koordinoinnista, suuntaviivoista ja rahoituksesta.

Tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen edellyttää julkisrahoitteisen, sekä ministeriöistä, TEKESistä että Akatemian toimikunnista riippumattoman, koulutuksen ja tutkimuksen infrastruktuuriyksikön perustamista.

Esimerkkiä Iso-Britannian mallista

Iso-Britannian ”malli” antaa hyvän kuvan siitä, millaisia etuja keskitettyyn infrastruktuuriyksikköön liittyy. Joint Information Systems Committee (JISC) on pysyvä julkisrahoitteinen toimielin, jonka tehtävänä on tutkimusinfrastruktuuriin kohdistuva tutkimus- ja kehittämistyö.

JISCin toimialueelle kuuluvat tietoverkot ja verkkopalvelut, digitointi ja digitaalinen aineistotarjonta, data- ja julkaisuarkistot, avoimet standardit ja avoin julkaisutoiminta sekä web 2.0 sovellusten tarjoamien mahdollisuuksien tutkimuksen ja käyttöönoton tukeminen. On huomionarvoista, että nopeat verkkoyhteydet sekä e-aineistotarjonnan kehittäminen ja tutkimus ovat JISCin alla osa samaa keskitettyä palvelu-, tutkimus- ja neuvontaorganisaatiota. JISCille ominaiseen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kokonaisvaltaiseen tukeen kuuluvat myös yliopistollisen tutkimuksen ja koulutuksen aineistoresurssien keskitetty hankinta sekä oppimisympäristöjen rakenteiden luominen, tutkimus ja kehittäminen.

Suomessa esimerkiksi yliopistokohtaisten julkaisuarkistojen kehittämistoiminta on edennyt yksittäisten yliopistojen omina projekteina. Yliopistot ja yliopistokirjastot ovat joutuneet kantamaan kehittämistoiminnan riskit ja kustannukset pääosin yksin, vailla keskitettyä tukea ja ohjausta. Valtakunnallisella tasolla tämä moninkertaistaa julkaisuarkistojen kehittämistoimintaan kuluvat taloudelliset ja henkilöstöresurssit.

Yliopistojen julkaisuarkistojen kehittäminen on edennyt etupäässä lyhytaikaisten projektirahoitusten turvin ja sen vuoksi hitaasti ja eri tahtiin eri yliopistoissa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että rinnakkaisjulkaiseminen ja julkaisujen avoin saatavuus nostavat julkaisujen käyttöä ja vaikuttavuutta eli niiden saamia viittauksia merkittävästi.

Iso-Britannian JISCin (www. jisc.ac.uk/)kaltainen keskitetty elin pystyy pitkäjänteisesti kartoittamaan ja tunnistamaan teknologiankehityksen myötä avautuvia mahdollisuuksia ja uusia tarpeita. Tarjotessaan keskitettyä asiantuntemusta ja osaamista kehittämiseen ja kokeiluprojekteihin se kykenee paremmin hallitsemaan teknologiahankkeiden riskejä. Keskitetty yksikkö pystyy mahdollistamaan palvelujen, laitteistojen, standardien ja teknologia-alustojen interatiivisen tutkimuksen ja kehittämisen paremmin kuin yksittäisten yliopistojen yksittäiset hankkeet.

Vaikka sekä Iso-Britannian että Yhdysvaltojen etiedeohjelmien suurimmat panostukset ovat kohdistuneet Suomen tavoin korkean teknologian aloihin, näissä maissa on kuitenkin myös laajoja yhteiskunta- ja humanististen tieteiden e-infrastruktuuriohjelmia Näissä maissa tutkimusaineistopalvelujen kehittämiseen on lisäksi omat pysyvät toimielimensä, Iso-Britanniassa Research Information Network RIN (www.rin.ac.uk/), jota rahoittavat kaikkien tieteenalojen toimikunnat ja tieteelliset keskuskirjastot, sekä Yhdysvalloissa Coalition of Networked Information (www.cni.org/organization.html). RINin rahoituksella varmistetaan esimerkiksi se, että tutkimusaineisto- ja tieteenalapalvelutarjontaan käytettävät taloudelliset panostukset ovat tutkimuksen tarpeiden osalta optimaalisesti kohdennettuja sekä proaktiivisesti tutkimustoimintaa osaltaan kehittäviä. Suomessakin tutkimusaineistopalveluiden tutkimuksen pysyvä vahvistaminen toisi merkittävää lisäarvoa jo tehdyille panostuksille sekä loisi paremmat mahdollisuudet kehittää uusia välineitä tutkijoiden tarpeisiin valtakunnallisella tasolla.

Suomessa e-aineistojen osalta keskeinen toimija on FinElib (www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/ finelib/), joka neuvottelee keskitetysti lisenssit suureen osaan elektronista tieteellistä kirjallisuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tutkijat, jotka julkaisevat eniten, myös lukevat enemmän tieteellisiä lehtiartikkeleita enemmän kuin muut tutkijat. E-lehtien saatavuudella ja tarjonnalla on suora yhteys tutkimuksen laatuun.

FinElibin rahoituspohjan pysyvä vahvistaminen kattamaan kansainvälisesti kilpailukykyisen tutkimuksen tarvitsemien tietoaineistojen lisenssimaksut olisi tärkeää. Rahoituspohjan laajentaminen olisi tärkeää myös esimerkiksi uusien lisenssointimallien kehittämiseksi. Lisäksi on oleellista varmistaa saumaton yhteentoimivuus yliopistojen ja tutkimuslaitosten kirjastojen tarjoamien e-aineistoympäristöjen ja kehitettävien virtuaalisten tutkimusalustojen ja –ympäristöjen välillä.

Virtuaalisten tutkimusympäristöjen kehittämisen haaste

Suomella olisi, ollessaan jäljessä kansainvälisessä kehityksessä, mahdollisuus välttää toistamasta virheitä, joita muissa maissa tehtiin e-tiedeohjelmien ensimmäisessä aallossa. Grid- ja pilviteknologioiden, suurteholaskennan ja nopeiden verkkoyhteyksien kehittäminen kuuluvat elimellisesti e-tieteen piirteisiin. E-tieteen ymmärtäminen laaja-alaisempana tutkimus- ja kehittämiskenttänä on kuitenkin välttämätöntä ja perusteltua. Esimerkiksi digitaalisten tutkimusaineistojen kehittämisen, jakamisen, uudelleenkäytön, organisoinnin ja hallinnan ongelmakenttä koskee kaikkia tieteenaloja.

Vastaavasti tarvetta tutkimusaineistojen ja -kirjallisuuden jakamiseen, hallintaan ja yhteiskäyttöön soveltuvien virtuaalisten tutkimusympäristöjen kehittämiseen esiintyy jokaisella tieteenalalla. Näihin haasteisiin vastaaminen vaatii tutkimusyhteistyötä erityistieteenalojen sekä sosioteknistä tutkimusotetta hyödyntävien tutkimusalojen, kuten tieteen- ja teknologiantutkimuksen, informaatio-, arkisto- ja tietojärjestelmätieteiden välillä.

Virtuaaliset tutkimusympäristöt merkitsevät uusia mahdollisuuksia kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä. Ne mahdollistavat tutkijoiden ja tutkimusryhmien välisen pitkäaikaisen, toimivan yhteistyön. Parhaassa tapauksessa tieteellisen työn käytäntöjen muutokset ja infrastruktuurien rakentaminen tapahtuvat samanaikaisesti toisiinsa vaikuttaen.

Uudenlaisia tieteenteon tapoja tukevien virtuaalisten tutkimusympäristöjen kehittäminen vaatii tuekseen tieteenalakäytäntöjen, tietämyksen rakentumisen ja kollaboratiivisen tieteenteon tutkimusta. Tieteenteon uusien organisoitumisen muotojen kokeilu, tutkimus ja toimintatutkimuksellinen yhteiskehittäminen on tärkeää. Muuten ollaan tilanteessa, jossa tieteen käytäntöjen kehitys ja tiedettä koskeva päätöksenteko ja rahoituspolitiikka jatkavat erkaantumista toisistaan.

Tutkimusinfrastruktuurien laaja-alaiseen tutkimukseen ja kehittämiseen panostaminen on juuri nyt tärkein, keskeisin ja kiireellisin osa tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa.

Sanna Talja
lehtori, Tampereen yliopisto, Informaatiotieteiden yksikkö, vieraileva professori, Boråsin yliopisto

Helena Karasti
akatemiatutkija, Oulun yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden laitos ja professori Luulajan teknillinen yliopisto

Nina Janasik
tutkija, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 24