Infrastruktuuriyksikön perustaminen on välttämätöntä
Tutkimusinfrastruktuurien laaja-alaiseen tutkimukseen ja kehittämiseen
panostaminen on juuri nyt tärkein, keskeisin ja kiireellisin osa
tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa.
Tieteentekeminen on tällä hetkellä murrosvaiheessa.
Tieteellinen yhteistyö, tieteellinen kommunikaatio,
julkaisutoiminta ja tutkimustiedon levittäminen saavat
jatkuvasti uusia muotoja. Tutkimusaineistojen ja
-tulosten luomisen, jakamisen ja julkaisemisen teknologioita,
alustoja ja käytäntöjä kehitetään huimaa
vauhtia.
Termit ”tieteen infrastruktuuri,” ”tutkimusinfrastruktuuri,”
”e-tiede” ja ”kyberinfrastruktuuri”
viittaavat kaikki digitaalisille aineistoille ja tutkimusalustoille
perustuviin tutkimuksen informaatio- ja
yhteistyöinfrastruktuureihin. Tieteen infrastruktuurit
ovat olleet kansainvälisesti keskeinen tutkimuksen
ja kehittämisen kohdealue jo pitkään, useissa maissa
laaja-alaisten e-tiedeohjelmien kautta. Tieteen infrastruktuuritutkimuksen
sekä tutkimusinfrastruktuurien
kehittämisen osalta Suomi on huomattavasti jäljessä
kansainvälisestä kehityksestä (ks. Suomen tieteen
tila ja taso –raportti 2009).
Näin on käynyt huolimatta siitä, että Suomi on
OECD:n kärkimaita tutkimuksen ja korkeamman
koulutuksen kilpailukykyisyydessä ja tuloksellisuudessa
(ks. Research.fi).
Ei-paikkasidonnaisuus on tätäpäivää
Nykyiset kansalliset rahoitusinstrumentit ja tutkimuspolitiikka
suosivat perinteisiä tieteenteon muotoja
ja käytänteitä, huomioimatta sitä, miten nopeaa
tieteenteon muutos on ollut.
Esimerkiksi kansainvälistymisen tukeminen on kohdistunut ensisijassa tutkijoiden liikkuvuuden
tukemiseen: kansainvälisen tutkijoiden tuomiseen
Suomeen ja suomalaisten tutkijoiden tutkimuskausiin
ulkomailla. Ei-paikkasidonnainen eli hajautettu
tutkimusyhteistyö on kuitenkin jo tätä päivää.
Keskeisiä globaaleja ongelmia ja haasteita kuten
ilmastonmuutosta ei voida ratkaista yksittäisessä tutkimusryhmässä,
-yksikössä tai laboratoriossa riippumatta
sen tasosta tai statuksesta vaan ainoastaan kansainvälisen
tutkimusyhteistyön kautta. Sen vuoksi on
tärkeää panostaa toimivien yhteistyörakenteiden ja
-muotojen edellytysten takaamiseen.
Nykyistä ratkaisevasti suurempi panostaminen
tietoinfrastruktuurin ja hajautetun tutkimus- ja yhteistyöinfrastruktuurin
kehittämiseen on välttämätöntä.
Se on välttämätöntä niin suomalaisen tiede- ja
innovaatiopolitiikan tehokkuuden ja tuloksellisuuden
kohottamisen kuin aidosti kansainvälisen ja monitieteisen
tutkimuksen perusedellytysten luomisen takia.
Opetusministeriön työryhmä korostikin jo vuonna
2007 muistiossaan (OPM ts 2007:36), että määrätietoinen
panostaminen tutkimusinfrastruktuureihin
on seuraava askel Suomen tiede- ja tutkimusjärjestelmän
kehittämisessä. Tämän jälkeen on ilmestynyt
useita kotimaisia raportteja ja työryhmämuistioita samoin
kuin yhteiseurooppalaisia OECD:n ja Euroopan
unionin periaatepäätöksiä ja suosituksia.
Millaisia seurauksia tiekartoilla, suosituksilla ja periaatepäätöksillä
on ollut? Millaisia panostuksia tutkimusinfrastruktuuriin
on parina viime vuonna tehty?
Keskeisiä uusia panostuksia e-tieteeseen ovat Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma LASTU
sekä tutkimusinfrastruktuurihaku FIRI. Tutkimusinfrastruktuurien
osalta kiireellisimmiksi e-tiederahoituksen
kohteiksi on nostettu ns. korkean teknologian
alojen tutkimuslaitteistot ja teknologia-alustat. Merkillepantavaa
on rahoituksen kohdentaminen totuttuun
tapaan ns. kärkihankkeille sekä huippuyksiköille,
jotka toimivat etupäässä yksittäisten yksiköiden
puitteissa ja joiden piirissä tehty kehittämistyö ei tule
yleisesti sovellettavaksi.
Toisenlaista, rahoitusta saanutta kohdetta edustaa
Yhteiskunnallinen tietoarkisto, jonka tehtävänä on
yhteiskuntatieteiden tutkimusaineistojen arkistoinnin
ja välittämisen osalta palvella kaikkia yliopistoja.
Lausunnoissa ja keskusteluissa on huomioitu tarve
pysyvän ja hyvin resursoidun tutkimusinfrastruktuurista
vastaavan toimielimen perustamiselle. Tämä
tavoite ei kuitenkaan ole edennyt riittävän nopeasti.
Huolestuttavaa on myös se, että keskeiset infrastruktuuritoimijat
sekä niiden roolit eivät suunnitelmissa
aina tule riittävän selvästi tunnistetuiksi.
Tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen edellyttää
tutkimusalustojen, tietoaineistopalvelujen ja virtuaalisten
tutkimusympäristöjen yhteiskehittämistä. Yhteistyötä
eri toimijoiden välillä on kuitenkin vaikeaa
synnyttää ilman pysyvää toimielintä, joka vastaisi
erilaisten kehittämishankkeiden koordinoinnista,
suuntaviivoista ja rahoituksesta.
Tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen edellyttää
julkisrahoitteisen, sekä ministeriöistä, TEKESistä
että Akatemian toimikunnista riippumattoman, koulutuksen ja tutkimuksen infrastruktuuriyksikön
perustamista.
Esimerkkiä Iso-Britannian mallista
Iso-Britannian ”malli” antaa hyvän kuvan siitä, millaisia
etuja keskitettyyn infrastruktuuriyksikköön
liittyy. Joint Information Systems Committee (JISC)
on pysyvä julkisrahoitteinen toimielin, jonka tehtävänä
on tutkimusinfrastruktuuriin kohdistuva tutkimus-
ja kehittämistyö.
JISCin toimialueelle kuuluvat tietoverkot ja verkkopalvelut,
digitointi ja digitaalinen aineistotarjonta,
data- ja julkaisuarkistot, avoimet standardit ja avoin
julkaisutoiminta sekä web 2.0 sovellusten tarjoamien
mahdollisuuksien tutkimuksen ja käyttöönoton
tukeminen. On huomionarvoista, että nopeat verkkoyhteydet
sekä e-aineistotarjonnan kehittäminen ja
tutkimus ovat JISCin alla osa samaa keskitettyä palvelu-,
tutkimus- ja neuvontaorganisaatiota. JISCille
ominaiseen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kokonaisvaltaiseen
tukeen kuuluvat myös yliopistollisen
tutkimuksen ja koulutuksen aineistoresurssien keskitetty
hankinta sekä oppimisympäristöjen rakenteiden
luominen, tutkimus ja kehittäminen.
Suomessa esimerkiksi yliopistokohtaisten julkaisuarkistojen
kehittämistoiminta on edennyt yksittäisten
yliopistojen omina projekteina. Yliopistot ja
yliopistokirjastot ovat joutuneet kantamaan kehittämistoiminnan
riskit ja kustannukset pääosin yksin,
vailla keskitettyä tukea ja ohjausta. Valtakunnallisella tasolla tämä moninkertaistaa julkaisuarkistojen kehittämistoimintaan
kuluvat taloudelliset ja henkilöstöresurssit.
Yliopistojen julkaisuarkistojen kehittäminen on
edennyt etupäässä lyhytaikaisten projektirahoitusten
turvin ja sen vuoksi hitaasti ja eri tahtiin eri yliopistoissa.
Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että
rinnakkaisjulkaiseminen ja julkaisujen avoin saatavuus
nostavat julkaisujen käyttöä ja vaikuttavuutta
eli niiden saamia viittauksia merkittävästi.
Iso-Britannian JISCin (www. jisc.ac.uk/)kaltainen
keskitetty elin pystyy pitkäjänteisesti kartoittamaan
ja tunnistamaan teknologiankehityksen myötä
avautuvia mahdollisuuksia ja uusia tarpeita. Tarjotessaan
keskitettyä asiantuntemusta ja osaamista
kehittämiseen ja kokeiluprojekteihin se kykenee paremmin
hallitsemaan teknologiahankkeiden riskejä.
Keskitetty yksikkö pystyy mahdollistamaan palvelujen,
laitteistojen, standardien ja teknologia-alustojen
interatiivisen tutkimuksen ja kehittämisen paremmin
kuin yksittäisten yliopistojen yksittäiset hankkeet.
Vaikka sekä Iso-Britannian että Yhdysvaltojen etiedeohjelmien
suurimmat panostukset ovat kohdistuneet
Suomen tavoin korkean teknologian aloihin,
näissä maissa on kuitenkin myös laajoja yhteiskunta-
ja humanististen tieteiden e-infrastruktuuriohjelmia Näissä maissa tutkimusaineistopalvelujen kehittämiseen
on lisäksi omat pysyvät toimielimensä,
Iso-Britanniassa Research Information Network RIN
(www.rin.ac.uk/), jota rahoittavat kaikkien tieteenalojen
toimikunnat ja tieteelliset keskuskirjastot, sekä
Yhdysvalloissa Coalition of Networked Information
(www.cni.org/organization.html). RINin rahoituksella
varmistetaan esimerkiksi se, että tutkimusaineisto-
ja tieteenalapalvelutarjontaan käytettävät
taloudelliset panostukset ovat tutkimuksen tarpeiden
osalta optimaalisesti kohdennettuja sekä proaktiivisesti
tutkimustoimintaa osaltaan kehittäviä. Suomessakin
tutkimusaineistopalveluiden tutkimuksen
pysyvä vahvistaminen toisi merkittävää lisäarvoa jo
tehdyille panostuksille sekä loisi paremmat mahdollisuudet
kehittää uusia välineitä tutkijoiden tarpeisiin
valtakunnallisella tasolla.
Suomessa e-aineistojen osalta keskeinen toimija
on FinElib (www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/
finelib/), joka neuvottelee keskitetysti lisenssit
suureen osaan elektronista tieteellistä kirjallisuutta.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että tutkijat, jotka
julkaisevat eniten, myös lukevat enemmän tieteellisiä
lehtiartikkeleita enemmän kuin muut tutkijat.
E-lehtien saatavuudella ja tarjonnalla on suora yhteys
tutkimuksen laatuun.
FinElibin rahoituspohjan pysyvä vahvistaminen
kattamaan kansainvälisesti kilpailukykyisen tutkimuksen
tarvitsemien tietoaineistojen lisenssimaksut
olisi tärkeää. Rahoituspohjan laajentaminen olisi tärkeää
myös esimerkiksi uusien lisenssointimallien kehittämiseksi.
Lisäksi on oleellista varmistaa saumaton
yhteentoimivuus yliopistojen ja tutkimuslaitosten
kirjastojen tarjoamien e-aineistoympäristöjen ja kehitettävien
virtuaalisten tutkimusalustojen ja –ympäristöjen
välillä.
Virtuaalisten tutkimusympäristöjen
kehittämisen haaste
Suomella olisi, ollessaan jäljessä kansainvälisessä
kehityksessä, mahdollisuus välttää toistamasta virheitä,
joita muissa maissa tehtiin e-tiedeohjelmien
ensimmäisessä aallossa. Grid- ja pilviteknologioiden,
suurteholaskennan ja nopeiden verkkoyhteyksien
kehittäminen kuuluvat elimellisesti e-tieteen piirteisiin.
E-tieteen ymmärtäminen laaja-alaisempana
tutkimus- ja kehittämiskenttänä on kuitenkin välttämätöntä
ja perusteltua. Esimerkiksi digitaalisten
tutkimusaineistojen kehittämisen, jakamisen, uudelleenkäytön,
organisoinnin ja hallinnan ongelmakenttä
koskee kaikkia tieteenaloja.
Vastaavasti tarvetta tutkimusaineistojen ja -kirjallisuuden
jakamiseen, hallintaan ja yhteiskäyttöön
soveltuvien virtuaalisten tutkimusympäristöjen kehittämiseen
esiintyy jokaisella tieteenalalla. Näihin
haasteisiin vastaaminen vaatii tutkimusyhteistyötä
erityistieteenalojen sekä sosioteknistä tutkimusotetta hyödyntävien tutkimusalojen, kuten tieteen- ja
teknologiantutkimuksen, informaatio-, arkisto- ja
tietojärjestelmätieteiden välillä.
Virtuaaliset tutkimusympäristöt merkitsevät uusia
mahdollisuuksia kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä.
Ne mahdollistavat tutkijoiden ja tutkimusryhmien
välisen pitkäaikaisen, toimivan yhteistyön.
Parhaassa tapauksessa tieteellisen työn käytäntöjen
muutokset ja infrastruktuurien rakentaminen tapahtuvat
samanaikaisesti toisiinsa vaikuttaen.
Uudenlaisia tieteenteon tapoja tukevien virtuaalisten
tutkimusympäristöjen kehittäminen vaatii
tuekseen tieteenalakäytäntöjen, tietämyksen rakentumisen
ja kollaboratiivisen tieteenteon tutkimusta.
Tieteenteon uusien organisoitumisen muotojen kokeilu,
tutkimus ja toimintatutkimuksellinen yhteiskehittäminen
on tärkeää. Muuten ollaan tilanteessa,
jossa tieteen käytäntöjen kehitys ja tiedettä koskeva
päätöksenteko ja rahoituspolitiikka jatkavat erkaantumista
toisistaan.
Tutkimusinfrastruktuurien laaja-alaiseen tutkimukseen
ja kehittämiseen panostaminen on juuri nyt
tärkein, keskeisin ja kiireellisin osa tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa.
Sanna Talja
lehtori, Tampereen yliopisto, Informaatiotieteiden yksikkö,
vieraileva professori, Boråsin yliopisto
Helena Karasti
akatemiatutkija, Oulun yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden
laitos ja professori Luulajan teknillinen yliopisto
Nina Janasik
tutkija, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 24
|