4/12

  • pääsivu
  • sisällys
  • Pekka Piispanen toimii Akavassa yhteiskuntapolitiikkaasioiden johtajana.

    Työurasopimus luo perustan pidemmille työurille

    Akavan linjaukset taloudesta ja työstä toteutuivat sangen hyvin.

    Tuore työurasopimus pidentää työuria yli yhdellä vuodella, mikä edistää merkittävästi työllisyyttä ja helpottaa kestävyysvajetta. Työurat pidentyvät varhaiseläkkeiden, työttömyysturvan ja työttömyysputken muutoksilla sekä työelämäryhmän esityksillä.

    Työmarkkinaosapuolet sitoutuivat sopimuksessa neuvottelemaan pitkän aikavälin eläkepolitiikasta ja työeläkejärjestelmän uudistuksesta. Sen pohjaksi tehdään kattava selvitys, jossa huolehditaan erityisesti eläkejärjestelmän kestävyydestä elinajan odotteen pidentyessä. Neuvottelut käynnistetään viipymättä ja uudistuksen on määrä tulla voimaan viimeistään vuoden 2017 alussa.

    Akava neuvottelee ennakkoluulottomasti eläkejärjestelmän uudistamisesta. Mahdolliset toimet esimerkiksi eläkeikärajojen korottamisessa edellyttäisivät kuitenkin, että varsinkin yli 60-vuotiaiden työllisyysaste nousee lähivuosina tuntuvasti. Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös syihin, jotka vievät eläkkeelle ennen 63 vuoden ikää. Työkyvyttömyyseläkkeiden alkamista on saatava vähennettyä nykytasosta, noin 23 000:sta vuodessa.

    Varhaiseläkejärjestelmiin tehdään joitakin heikennyksiä. Mahdollisuutta varhentaa vanhuuseläkettä 62-vuotiaana on käytetty melko vähän, joten tämä eläkemuoto poistetaan. Osa-aikaeläkkeen ikärajaa korotetaan yhdellä vuodella 61 vuoteen vuoden 2015 alusta. Akava olisi valinnut mieluummin osa-aikaeläkeratkaisun, joka olisi vaikuttanut kertymään eikä ikärajaan.

    Akava korosti työurasopimuksen valmistelussa työeläkemaksujen maltillista korottamista. Sopimuksen tuoma ratkaisu ottaa huomioon sekä eläkkeiden rahoituksen turvaamisen että työn tekemisen hinnan. Työeläkemaksua korotetaan 0,4 prosenttiyksiköllä vuosina 2015 ja 2016. Korotukset jakautuvat puoliksi työnantajan ja työntekijän kesken.

    Aktiivitoimiin kannustaminen oli työttömyysturvan uudistamisen punainen lanka. Jatkossa on kaksi korvaustasoa, perustaso ja aktiivitoimenpiteiden taso. Työnhaku ja kouluttautuminen antavat jatkossa suhteellisesti nykyistä paremman työttömyysturvan kuin tarjotuista aktiivitoimista kieltäytyminen, joka lyhentää ansiopäivärahaa 100 päivällä. Työttömyysturvaa porrastetaan työhistorian mukaan.

    Työttömyysturvan muutokset toteutetaan osana raamisopimuksessa sovittua työttömyysturvan kokonaisuudistusta. Muutokset valmistellaan kolmikantaisesti ja ne tulevat voimaan vuoden 2014 alussa. Niitä sovelletaan alkaviin työttömyysjaksoihin.

    Työttömyysputki säilyy, tosin hieman lyhyempänä. Lisäpäivärahaoikeuden ikäraja nousee vuonna 2015 yhdellä vuodella 1957 ja myöhemmin syntyneillä. Vastapainoksi parannetaan työvoimapalveluja ikääntyneille työttömille ja ylimenokautena työttömyysturvan kestoa vuonna 1957 syntyneille. Työnantajan omavastuuta lisäpäivistä korotetaan.

    Pekka Piispanen
    johtaja, Akava

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 8