Aikamoisia pököpäitä
Tutkijan työssä tarvitaan monenlaisia vuorovaikutustaitoja.
Ne eivät kuitenkin ole niin huonot kuin tutkijat itse usein
kuvittelevat, kertoo aiheesta väitellyt Anne Laajalahti.
Stereotypia tutkijoista epäsosiaalisina ja eristäytyneinä
puurtajina elää edelleen niin tutkijoiden kuin
suuren yleisönkin mielessä. FT Anne Laajalahden
väitöskirja osoittaa kaavamaisen näkemyksen pahasti
vanhentuneeksi.
— Tutkijan työssä on paljon tilanteita, joissa tarvitaan
vuorovaikutusosaamista. Sen määrässä ja muodoissa
on tapahtunut muutoksia, jotka ovat lisänneet
osaamisen tärkeyttä entisestään. Näyttää siltä, että
tutkijoiden kohtaamat vuorovaikutuksen vaatimukset
ovat paljon laaja-alaisempia kuin tällä hetkellä
hahmotetaan.
Laajalahti keräsi kirjoitelmia eri tieteenaloilla
työskenteleviltä ja eri vaiheessa uraansa olevilta väitelleiltä
tutkijoilta. Teksteistä on havaittavissa, että
tutkijat osaavat analysoida omaa osaamistaan hyvin,
vaikka näkevätkin toiset alalla toimivat stereotyyppisesti.
— Osallistujat toivat toistuvasti esille, että vuorovaikutusosaamisen
yleistaso on tutkijoilla huono.
Osaamisen puutteiden katsottiin liittyvän muun muassa
luonteenpiirteisiin, joita kuvattiin värikkäästi:
”erittäin vaikeita persoonia”, ”ikävää joukkoa” ja
”aikamoisia pököpäitä muihin ihmisiin verrattuna”.
Tulokset eivät kuitenkaan anna aihetta olettaa, että
tutkijoiden vuorovaikutustaidot olisivat niin heikkoja
kuin he antavat ymmärtää.
Kilpailu kiristää välejä
Yhteistyön määrä on lisääntynyt myös sellaisilla aloilla,
joissa työtä on perinteisesti tehty yksin.
— Esimerkiksi viestintätekniikan kehitys ja eri
tieteenalojen yhteistyö ovat lisänneet vuorovaikutusta
ja samalla jännitteitä tutkijoiden välillä. Tutkijat
ovat herkkiä reviiristään, mikä aiheuttaa erilaisia
ristiriitoja.
Tutkijat kilpailevat rahoituksesta
ja työpaikoista, mutta siitä huolimatta
yhteistyötä pitää tehdä. Myös yliopistoympäristön
muutokset ja tulospaineet
ovat lisänneet jännitteitä.
— Tutkijoille tieto voi olla ainoa kilpailuvaltti.
Tutkimuksen laadun kannalta
avoimuus on ensiarvoisen tärkeää,
mutta ideoiden varastamisen pelko
voi saada tutkijan suojelemaan omaa
tutkimustaan ennen sen julkaisemista.
Tästä voi olla seurauksia koko tieteen
kehitykselle.
Koulutusta vai keskustelua?
Laajalahti tarkasteli osaamisen kehittymistä
informaalin työssä oppimisen
kautta. Varsinaista koulutusta ei hänen
mukaansa välttämättä aina tarvitakaan.
— Vuorovaikutusosaaminen syntyy suhteessa
muihin, joten formaali koulutus ei ole tärkeintä. Koulutustarpeita
ei myöskään aina tarvitse katsoa yksilön
kannalta, vaan osaamista voi kehittää laajemmissa
yksiköissä vuorovaikutussuhteen tasolla. Tutkijoille
pitäisi luoda turvallinen oppimisympäristö, jossa taitoja
voi vapaasti harjoitella. Oppimistilanteiden tulee
olla tarpeeksi vaativia, mutta toisaalta ympäristön
pitää olla turvalliseksi koettu. Haasteena osaamisen
kehittymiselle on työympäristö, koska kilpailu, kiire
ja epävarmuus eivät tue turvallisuutta.
Eri vaiheessa uraa olevien ihmisten yhteensaattaminen
on tärkeää, koska nuorten tutkijoiden ja
vanhempien kollegoiden kohtaamisessa oppimista
tapahtuu molempiin suuntiin.
— Riittävän heterogeeniset ryhmät ovat tarpeellisia
tutkimuksen kehittymisen kannalta, mutta myös
toivottavia vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta.
Vaikka tutkijat yleisesti ottaen arvostavat vuorovaikutusosaamista,
osa heistä ajattelee sen olevan
synnynnäinen ja pysyvä ominaisuus – sitä joko on tai
ei ole. Tällainen ajattelu kaventaa oppimisen mahdollisuuksia.
— Lähtökohtana tulisi olla ymmärryksen lisääminen
ja yhteiskunnallisestikin kaivataan keskustelua
siitä, millainen ammatillinen ulottuvuus vuorovaikutusosaaminen
on. Koulutusta pitäisi suunnata niin,
että vuorovaikutusosaaminen ymmärretään ilmiönä,
jota voi oppia ja kehittää. Sen sijaan, että tehtäisiin
ohjelista tai opas vuorovaikutustaidoista, pitäisi antaa
tutkijoille työkaluja ymmärtää työhön sisältyvää vuorovaikutusta
ja osaamisen haasteita.
Tutkimuksen tuloksia voisi hyödyntää tohtorikoulutuksen
ja tutkijoiden täydennyskoulutuksen
kehittämisessä.
— Koulutuksessa tulisi tiedostaa, että vuorovaikutustilanteiden
kirjo tutkijan työssä on suuri. Vuorovaikutusosaamisen
näkökulmasta oppimisen olisi
tärkeää jatkua läpi tutkijan uran.
FT Anne Laajalahden puheviestinnän väitöskirja ”Vuorovaikutusosaaminen
ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä”
on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Humanities
numerona 225, 387 s., Jyväskylä 2014. Linkki verkkojulkaisuun:
http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5618-9.
teksti Talvikki Lehtolainen
kuva Petteri Kivimäki
- Painetussa lehdessä sivu 14
|