Palkataan tohtori
Kansalaiset luottavat
tieteeseen ja
sen tekijöihin. Näin
kuuluu Kari Raivion
(2014) valtioneuvostolle
tekemän selvityksen
lähtökohta. Mutta missä ovat tieteentekijät,
kun työntekijöitä rekrytoidaan?
Tohtorit ovat samassa tilanteessa
kuin feministit. Kaikki
arvostavat korkeaa koulutusta,
mutta eivät silti usko tohtorin ammattitaitoon
— kaikki kannattavat
tasa-arvoa, vain harva tunnustautuu
feministiksi. Kummallakin on
imago, joka perustuu tiedon sijasta
mielikuviin. Tohtoreita pidetään
teoreettisina ja epäkäytännöllisinä
näpertelijöinä, eikä heidän kuvitella
eläessään tehneen sitä kuuluisaa
”oikeaa työtä.”
Kun OKM:n korkeakoulu- ja
tiedepolitiikan osaston selvityksessä
kartoitettiin tohtoreiden
urapolkuja, he toivat itse osaamisensa
esiin. Tutkijakoulutus takaa
ennen kaikkea analyyttisen
ajattelukyvyn. Tohtoreilla on tiimityöskentelytaitoja,
myös yhä
lisääntyvään kansainväliseen työhön.
Selvityksen mukaan tohtorit
mielsivät itsensä ”yhteiskunnan
navigaattoreiksi”, joille verovaroin
maksettu pitkä ja arvokas koulutus
on luonut ”valmiudet monimutkaisten
kokonaisuuksien hallintaan
ja ongelmanratkaisuun”.
Akavassa on hiljattain korostettu,
että eri alojen tohtoreita tarvittaisiin
juuri nyt ratkaisemaan
hyvinvointivaltion haasteita. Harhaa
puolestaan on luulo, että tohtorit
karttaisivat yrityksiä. Tohtoreilla
on taitoja, joita ei muulla
koulutuksella voi hankkia. Tohtorit
osaavat käyttää taitojaan, mutta
osaavatko työnantajat — valtio,
kunnat, kolmas sektori ja yritykset
— käyttää tohtoreita?
Tiedeammattilaisena vaadin
julkista sektoria näyttämään esimerkkiä
muille työnantajille. Esitän, että valtio, kunnat ja muut
julkisyhteisöt palkkaavat aina ensisijaisesti
tohtorin, kun tehtävään
vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto
ja kyse on asiantuntijatehtävästä.
Aloittakoot ministeriöt, asiantuntijatyön
lippulaivat. Vuonna
2014 Suomen 12 ministeriössä
työskenteli 173 tohtoria. Kun ministeriöiden
koko henkilöstömäärä
oli 4 368 (2013), tohtoreiden
osuus oli siitä neljä prosenttia.
Kuitenkin juuri ministeriöissä valmistellaan
lainsäädäntöä ja linjataan
valtakunnallisia strategioita
ja ohjelmia, jotka koskettavat koko
Suomea.
Tutkimustiedon tarve päättäjien
ja viranomaistyön tueksi tunnustetaan,
mutta tietoa ei tavoiteta. Raivion mukaan valtakunnan
korkeimmalta tasolta puuttuu ensinnäkin
tilaajaosaamista. Ei tiedetä,
millaista tutkimustietoa voitaisiin
tilata, koska ei ymmärretä
tutkimustiedon ja sen tuottamisen
luonnetta. Ja jos tutkimusta jo on,
relevanttia tietoa ei osata seuloa
isosta massasta ja analysoida sitä
käyttökelpoisella tavalla.
Raivion raportin mukaan ministeriöt
ovat karttaneet tohtoreita
täysin perusteettomasti,
ja hän esittääkin muun muassa
tutkimusjohtajien palkkaamista
ministeriöihin. Miksemme ottaisi
ylipäänsä enemmän tohtoreita
julkisen sektorin leipiin? Tutkimustiedon
osaava käyttö auttaisi
tekemään näyttöön perustuvia
päätöksiä. Tohtorista työnantaja
saa parhaimmillaan sen kriittisen
punnitsijan, jonka toiminta perustuu
analyyttiseen työtapaan ja
joka ymmärtää toiminnan läpinäkyvyyden
merkityksen.
Tohtorit eivät ole ylikoulutettuja.
Tohtorit ovat huippukoulutettuja.
Lisätietoa:
Launonen, Paula: Näin käytät tohtoria.
http://www.akava.fi/akavalainen/arjessa/tyoelamassa/nain_kaytat_tohtoria (14.4.2015).
Raivio, Kari: Näyttöön perustuva
päätöksenteko – suomalainen
neuvonantojärjestelmä. Valtioneuvoston
kanslian raporttisarja
2/2014.
Tohtorit työelämässä (tiivistys),
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tiede/tutkimus_yliopistoissa_ja_ammattikorkeakouluissa/liitteet/Tohtorit_tyxelxmxssx_tiivistys.pdf (luettu 22.4.2015).
Valtio työnantajana: Tilastoja
henkilöstömääristä, http://vm.fi/valtio-tyonantajana/valtion-henkilosto-tilastoina/henkilostolukumaarat (luettu 22.4.2015).
Seija Jalagin
ft, dosentti, historian
yliopistonlehtori, Oulun yliopiston
hallituksen jäsen
seija.jalagin@oulu.fi
- Painetussa lehdessä sivu 20
|