ACATIIMI 4/16 tulosta | sulje ikkuna

Itä-Suomen yliopisto päätti, Tampereen yliopisto aloitti yt:t

Tampereen yliopisto on ilmoittanut yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteeksi kustannusten vähentämisen noin kahdella miljoonalla eurolla vuonna 2016 sekä pysyvien kustannusten alenemisen vuosina 2017 ja 2018.

Tampereen yliopiston pääluottamusmiehet ovat tyytyväisiä siitä, ettei yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellä henkilöstön irtisanomista, lomauttamista tai osaaikaistamista, vaan tavoitteena on yhdessä henkilöstön kanssa löytää keinoja vähentää yliopiston menoja.

— Irtisanomisilta, lomautuksilta ja osa-aikaistamiselta välttyminen ei tarkoita, etteikö säästöohjelma vaikuttaisi työntekemisen olosuhteisiin, tutkimukseen ja opetukseen, pääluottamusmiehet muistuttavat.

Itä-Suomen yliopisto sai seitsemännet yt-neuvottelut kuuden vuoden sisällä päätökseen maaliskuun puolivälissä, ja yliopiston hallitus teki ratkaisut 11.4. Henkilöstö vähenee arviolta 120 henkilöllä vuoden 2020 loppuun mennessä. Näistä irtisanottavia on noin 55. Eläkkeelle jää vuoden 2020 loppuun mennessä arviolta 65 henkilöä tehtävistä, joita ei ole enää tarkoitus täyttää.

Yt-neuvottelujen alkaessa arvio henkilöiden määrästä, johon mahdolliset irtisanomiset, osa-aikaistamiset ja lomauttamiset kohdistuvat, oli 200.

Eniten julkisuutta on saanut Itä-Suomen yliopiston hallituksen päätös opettajankoulutuksen keskittämisestä Joensuun kampukselle aikaisintaan syyslukukaudesta 2018 alkaen. Savonlinnan kampuksen soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston koulutukset siirtyvät nykyisessä laajuudessaan Joensuuhun.

— Päätöksen jälkeen virisi kiivas keskustelu siitä, oliko meillä päätöstä tehtäessä tiedossa mahdollisuus saada entisen suuruinen erityistuki Savonlinnan toiminnoille myös seuraavan neljän vuoden tuloskaudelle. Me emme sellaista tukea esittäneet eikä sellaista meille suullisesti eikä kirjallisesti miltään taholta selkeästi tarjottu. Käydyissä keskusteluissa totesin toistuvasti, että kysymystä ei voida enää tarkastella neljän vuoden periodeilla, vaan on löydettävä pysyvä ratkaisu. Jatkaminen entisellä, jatkuvaa epävarmuutta ylläpitävällä mallilla ei olisi ollut kenenkään kannalta kestävä ratkaisu, kun kaiken päälle huomioidaan vielä Savonlinnan kampuksen tilojen akuutit ongelmat, kirjoittaa rehtori Jukka Mönkkönen blogissa.

Opettajankoulutuksen kampusratkaisuun liittyen Savonlinnan normaalikoulun toiminnot siirretään osaksi Joensuun normaalikoulua omaksi yksikökseen. Myös Savonlinnan kampuksen hallinnon ja kirjaston toiminnot siirtyvät Joensuuhun.

Yliopiston tiedotteen mukaan pääosalle Savonlinnan kampuksen työntekijöistä pystytään tarjoamaan nykyistä vastaava tai siihen rinnastettava tehtävä Joensuun kampuksella.

Iso uudistus on myös Itä-Suomen yliopiston hallinnon kokoaminen yhdeksi kokonaisuudeksi. Itä- Suomen yliopisto siirtyy yhden hallinnon malliin vuoden 2017 alusta.

Huhtikuu on kuukausista julmin. Tämä pätee tänä keväänä etenkin Helsingin yliopiston henkilöstön kohdalla. Siellä viimeiset irtisanottavat saivat tiedon asiasta vappuviikolla. Irtisanottavien lopullinen määrä jää arvioiden mukaan kuitenkin alhaisemmaksi kuin tammikuussa ilmoitettiin. Silloin irtisanottavien määräksi kerrottiin 570 työntekijää.

Mitkään henkilöstöryhmät eivät välty irtisanomisilta. Solidaarisuuden osoitukseksi irtisanottuja kohtaan henkilöstö järjesti ulosmarssin 20. huhtikuuta.

teksti Kirsti Sintonen

  • Painetussa lehdessä sivu 12

ACATIIMI 4/16 tulosta | sulje ikkuna