4/16

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Kuvitellen parempi maailma

    Aikaamme vaivaa lisääntyvä kyynisyys. Niukkenevat aineelliset resurssit näyttävät johtavan reviirien puolustamiseen ja omien etujen varjelemiseen. Yhteiskunnallinen keskustelu polarisoituu. Huoli tulevaisuudesta on yhteinen, mutta ratkaisujen löytäminen takkuaa kun uusia ideoiden arvoa mitataan yhä hanakammin kustannus-hyötyakselilla. Vaarana on lamaantuminen ja välinpitämättömyys. Mikä neuvoksi?

    Kasvatusfilosofi Maxine Greenen (1917-1914) näkemys mielikuvituksen ja taiteen merkityksestä paremman maailman rakentamisessa voisi virittää keskustelua tulevaisuudesta toiselle taajuudelle. Sosiaalinen mielikuvitus viittaa Greenen mukaan kykyyn tuottaa visioita siitä, millainen yhteiskuntamme voisi olla ja siitä, millainen sen pitäisi olla.

    Kyky kuvitella on jokaiselle ihmiselle kuuluva perusominaisuus. Sitä voi harjoittaa, ja sen voima kasvaa sitä käytettäessä. Kuvittelukyky on aineeton ja ehtymätön voimavara, jonka voi ottaa käyttöön aina ja kaikkialla. Sen tuotteet pyrkivät esiin ja toteutuvat ilmaisuna, keksintöinä, uutena tietona, tieteenä ja taiteena, inhimillisenä kulttuurina. Siihen liittyy myös kyky ennakoida omien tekojen ja teosten seurauksia. Kuvittelukyky kuitenkin vaatii kumppanikseen eettisen tietoisuuden, onhan ihminen kuvittelukykynsä voimistuessa tuottanut myös lukuisia haitallisia keksintöjä ja tekoja.

    Koulua ja yliopistoa uudistettaessa olisi tärkeää pohtia tarkasti, millaiset olosuhteet ja edellytykset tukevat, tai toistaalta tukahduttavat kuvittelykykyä, ja kykyä luoda uutta. Miten herätetään ja tuodaan esiin se potentiaali, mikä lapsissa, nuorissa ja kaikenikäisissä ihmisissä on? Jokainen oppija tarvitsee kokemuksia, jotka herättävät hänessä intohimon oppia lisää ja rohkeuden tuoda esiin omia ajatuksiaan ja ideoitaan vailla pelkoa erehtymisestä, virheestä tai ennenaikaisesta arvostelusta. Liian moni oppii liian varhain rajoittamaan ideoidensa ja mielikuvituksensa virtaa. Liian moni käyttää liian paljon aikaa valmiiden tuotteiden kuluttamiseen ja valmiin tiedon omaksumiseen, uuden luomisen sijaan. Ilmaisu köyhtyy ja taito ilmentää sisäisen maailman kuvia rapistuu kun näppäimen painallus tai kevyt sipaisu tuo esiin valmiita kuvia jatkuvana nauhana, ja kun käsitys tiedonhankinnasta typistyy ’googlettamiseksi’.

    Kuvittelukykyä vaalimalla voisimme löytää uusia tapoja lähestyä tiedon tuottamista ja ongelmien ratkaisua. Voisimme kehittää koulua, yliopistoja ja muita instituutioita kohti ilmapiiriä, jossa jokainen uskaltaa tuoda esiin ideoitaan, ajatuksiaan, mielipiteitään, kuvittelukykynsä tuotteita, omaa erityisyyttään, ja omaa erilaisuuttaan. Mahdollisuus erilaisuuden esiintuomiseen (’performing difference’) vastustaa yhdenmukaistumisen painetta, samankaltaistumisen kulttuuria.

    Mahdollisuus tuoda esiin oma äänensä on myös demokratian ydin. Kansalaisten koulutus- ja osaamistason laskeminen on uhkapeliä tulevaisuuden kanssa, sillä se kaventaa yhteiskunnassa esiintyvää rakentavaa moniäänisyyttä ja edistää polarisaatiota, ääriliikkeitä, myötätuntovajetta. Monimuotoisuuden ymmärtäminen nykyisyyden ominaispiirteenä on entistä tärkeämpää kaikkialla yhteiskunnassamme.

    Kasvatus ja koulutus ovat yhteiskunnallisia instituutioita, joiden vastuulla on kuvittelukyvyn vaaliminen ja sitä kautta uuden tiedon, uusien ideoiden, luovuuden ja keksintöjen luominen. Tähän ei pysty mikä tahansa kasvatus ja koulutus. Tarvitaan erityisyyttä, erilaisuutta, myötätuntoa ja rohkeutta vaalivaa pedagogiikkaa, jossa jokaisen yksilön potentiaali saa mahdollisuuden tulla esiin ja jossa yhteisöllisyys ei edellytä yhdenmukaisuutta. Erilaisuuden esiintuominen tuottaa moniselitteisyyttä ja epäjärjestystäkin. Se voi olla siksi haastavaa, varsinkin suurissa ryhmissä ja kiireen keskellä. Ajan ja tilan puute vaarantaa uuden luomisen, ja pakottaa palaamaan vanhaan.

    Luovan, taiteellisen toiminnan ja taidekasvatuksen puitteissa erilaisuus, epäjärjestys ja moniselitteisyys voi ilmentyä yhteisöllisyyttä rakentavilla tavoilla, toisia huomioiden. Taide sen monissa muodoissaan ja toimintatavoissaan kytkee yhteen kuvittelun ja uuden luomisen. Greenen sanoin taide kurkottaa tavanomaisuuden yli ja vapauttaa mielikuvituksen. Mielikuvitus laajentaa omaa kokemustamme ja ylittää tyhjän tilan itsemme ja toisen välillä. Sen tehtävä on herättää ja paljastaa vielä näkymätön, ennenkuulumaton, ja odottamaton. Uskallammeko kurkottaa yli jo tiedetyn ja kuvitella yhdessä paremman maailman?

    Eeva Anttila
    Professori, Taideyliopisto
    Vuoden professori 2016

    • Painetussa lehdessä sivu 18