Eläinlääkäri Mari Friman (sinisessä paidassa) ohjaa opiskelijoita Nina-lehmän kaadossa Saaren eläinklinikalla.

Hyvän hengen Saari

Hyvään akateemiseen työyhteisöön ei ole yhtä kaavaa, selvisi Acatiimin kyselyssä. Sellaista etsiessään voi päätyä vaikka Mäntsälään.

Köysi on sidottu lehmän ympärille, ja puolentusina vihreätakkista eläinlääketieteen kandia vetää yhdessä. Toisella puolella kaksi pitää kiinni lehmän pään ympärillä olevasta turpakopasta. No kaaduhan siitä.

Mutta ei. Nina-lehmä pistää vastaan. Se hangoittelee ja peruuttaa. Uusi yritys. Nyt nopeus on Ninallekin liikaa ja se mätkähtää tuotantoeläinsairaalan opetustilan lattialle — tosin sivuun patjoista jotka oli tarkoitettu pehmentämään tömähdystä.

Eläin ei silti näytä olevan moksiskaan, vaan nousee nopeasti pystyyn. Eläinlääkäri Mari Friman rauhoittelee sitä ja käskee opiskelijoita taluttamaan sen takaisin pilttuuseen.

— Ihan hyvin meni, Friman kehuu opiskelijoita.

— Nina on vain kaadettu niin monta kertaa, että se osaa varautua. Yleensä lehmät kaatuvat paljon helpommin.— Nina on vain kaadettu niin monta kertaa, että se osaa varautua. Yleensä lehmät kaatuvat paljon helpommin.

Eläinsairaala Saaren kartanossa

Lehmän oikeaoppinen kaataminen on yksi monista asioista, joita eläinlääketieteen opiskelijat joutuvat opettelemaan harjoitusjaksollaan Helsingin yliopiston kliinisellä tuotantoeläinlääketieteen osastolla Saarella.

Ollaan etäällä kaupungista: suurin osa osaston toiminnoista sijaitsee Saaren tilalla Mäntsälässä, noin kolmen vartin ajomatkan päässä Viikin kampukselta.

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan kanssa samalla tilalla sijaitseva Saari on juuri sellainen yliopiston yksikkö, josta kamreerin silmin toimintasuunnitelmia silmäilevät eivät pidä — pieni, kaukana ja suhteessa kallis.

— Meidän sulkemistamme tai toimintojen siirtämistä on ehdotettu monesti, kertoo kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osaston johtaja sikojen sairauksien ja terveydenhoidon professori Mari Heinonen.

Hän ei silti tunnu olevan asiasta erityisen huolissaan. Saaren siirto kampukselle kun ei oikein ole mahdollista. Samalla kuin se on yliopistollinen opetusklinikka, hoitaa se Mäntsälän ja sen naapurikuntien kunnaneläinlääkärin tehtäviä. Suurin osa opiskelijoiden päivistä kuluu kiertäessä tilalta toiselle.

Opetustehtävissä keskeinen on myös naapurissa sijaitseva Keudan opetusnavetta, jonka 40 lehmää saarelaiset voivat opetuksessaan hyödyntää vapaasti.

— Ei tällaista yhteisöä löydy pääkaupunkiseudulta, eikä näitä kunnaneläinlääkäripalveluita voida hoitaa Viikistä. Joten niin kauan, kun yliopistossa halutaan kouluttaa tuotantoeläimien kanssa pärjääviä eläinlääkäreitä, Saarta tarvitaan, Heinonen kertoo.

Reijo Jokivuori ja Heli Simojoki

Saari oli myös yksi yksiköistä, joka ilmiannettiin Acatiimin kysellessä hyviä akateemisia työyhteisöjä. Ainakin perjantai-aamuisen visiitin perusteella tähän olivat vahvat perusteet: kaikki haastatellut ihmiset kliinisistä opettajista hallintotyöntekijöihin vakuuttivat tyytyväisyyttään.

Tästä kertovat myös pitkät työsuhteet. Esimerkiksi kliininen opettaja Heli Simojoki on ollut yksikössä vuodesta 1998. Hän kertoo viihtyvänsä Saaressa hyvin.

— Tänne on mukava tulla. Ilmapiiri on hyvä ja työ monipuolista. Täällä saa opettaa, hoitaa eläimiä ja tutkia, Simojoki kertoo.

Saari tosiaan on yliopistoyksiköksi huomattavan monipuolinen. Opetuksen ja kunnaneläinlääkäritehtävien lisäksi siellä toimii myös maan ainoa tuotantoeläinsairaala ja siihen liittyvä laboratorio. Lisäksi saarelaiset toimivat asiantuntijoina yliopiston ulkopuolella ja tekevät ahkerasti tutkimusta.

Tästä kertovat sairaalan käytävälle asetellut posterit, joissa esitellään tutkimusta, jota tehdään tuotantoeläinten sairauksien, terveydenhuollon ja lisääntymisen alalta.

Eläinlääkäri Mari Friman (vas.) ja opiskelija Anna Lindholm (kesk.) aamun tehtävänjaossa

Opiskelijat aistivat ilmapiirin

Saaren kaltaisessa pienessä, muista erillään yksikössä työ on pakostikin mutkattomampaa. Esimerkiksi varsinaista postinjakajaa ei ole, joten postin tuo toimistolle kuka ehtii.

Laboratoriossa neuvotellaan perjantaina siitä, kuka ehtii hakemaan tarjoilut harjoittelujaksonsa päättäville opiskelijoille.

Myös opiskelijoiden tyytyväisyys Saareen vaikuttaa selvältä. Anna Lindholm kehuu kyseessä olleen opiskelujen parhaan klinikkajakson.

Syiksi hän mainitsee kiinnostavan sisällön, mutta myös hyvän ilmapiirin.

— Täällä ollaan todella kannustavia. Annetaan tehdä mutta neuvotaan tarvittaessa.

Iso osa opinnoista Saaressa on käytäntöä. Aamun lehmänkaatoharjoitusten jälkeen opiskelijat jakautuvat opettajien kanssa käynneille tiloille.

Jäljelle jää vain vähemmistö väkeä. Tunnelma on leppoisa. Saaren laboratoriossa vasta muutaman vuoden työskennellyt Nina Viljanen kertoo työtahdin olevan inhimillisempi kuin terveyskeskuksessa, jossa oli aiemmin.

Naisvaltainen yksikkö

Vaikka Saaren asema on turvattu, tuntuvat yliopistokentän leikkaukset myös täällä. Tuotantoeläinsairaala piti laittaa perusteelliseen remonttiin toissa vuonna, kunnes tiedot yliopistojen leikkauksista pääsivät yllättämään. Remontti viivästyi ja se päätettiin tehdä pienempänä vain päivää ennen kuin työkoneiden piti saapua työmaalle.

Saaren hyvä tunnelma on helppo aistia jo lyhyellä visiitillä. Yksi selkeä syy siihen tuntuisivat olevan selvät rutiinit ja työnjaot: täällä jokaisella haastatellulla tuntui olevan selkeä käsitys paikastaan organisaatiossa.

Mutta sitten olisi myös yksi hypoteesi. Kuten eläinlääketieteen oppiala, myös Saari on jopa yliopistomaailmaan poikkeuksellisen naisvaltainen yhteisö. Kolmestakymmenestä työntekijästä kuusi on miehiä, eikä useimmissa opiskelijaryhmissä ole miehiä lainkaan.

Miten naisvaltaisuus vaikuttaa tunnelmaan? Kysytään Reijo Jokivuorelta, joka on eläintenhoidon esimies.

— No, eihän se nyt hyvin ainakaan, Jokivuori aloittaa, kunnes saa muilta kuulijoilta paheksuvia katseita. Sen jälkeen mies virnistää.

— Ei vaiskaan, ei sitä ainakaan mitään ongelmia ole tullut. Hyvin me täällä tullaan toimeen.

---