Puheenjohtajat Petri Koikkalainen ja Kaarle Hämeri avasivat kevätseminaarin, joka kokosi Pörssitalon saliin noin 180 osallistujaa.

Aivovuodon armoton ruumiinavaus

Leikkaukset ajavat nyt tutkijoita ulkomaille, mutta suomalaisessa yliopistomaailmassa riittää myös rakenteellisia ongelmia, kuten pätkätyöt, huono henkilöstöjohtaminen ja jatkuva paine hakea rahoitusta.

Suomesta siirtyy maailmalle trendinomaisesti enemmän tutkijakoulutettuja kuin Suomeen tulee ulkomailta tai palaa maailmalta. Syitä osaamisvaihtotaseen epätasapainoon pohdittiin huhtikuun lopulla Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton "Brain exit?" -kevätseminaarissa Helsingin Pörssitalolla.

Ilmeisin laukaiseva tekijä ovat nykyhallituksen korkeakouluihin kohdistamat määrärahaleikkaukset, mutta tutkijapakoon löydettiin myös tutkimuskulttuuriin ja työn organisointiin liittyviä, rahoituksesta riippumattomia tekijöitä.

Leikkausten aikakautena rahoitus ja tutkimuskulttuuri kuitenkin kietoutuvat helposti yhteen. Kun jaettavaa on niukemmin, kollegoita vastaan kilpaillaan verisemmin.

Jos kehyksestä leikataan paljon siivuja ja pannaan yliopistot kilpailemaan keskenään nollasummapelissä, niiden riskit lisääntyvät ja vuosibudjettien vaihtelu voi muuttua paljon. Riskit tuppaavat valua alaspäin pätkätyöläisen kestettäväksi, ja pätkätyöt ovat juurisyy muille ongelmille työn viihtyvyydestä sen tuloksellisuuteen, Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen summasi.

Myös tutkimuksen toivottu tehokkuus kärsii, kun ajasta kuluu entistä suurempi siivu hakemusrumbaan.

Tampereen yliopiston rehtori Liisa Laakso harmitteli sitä, että jopa osa yliopiston perustoiminnoista on hankkeistettu: hankerahoitusta pitää hakea esimerkiksi yliopiston profiloitumiseen tai opetuksen digitalisaatioon.

— Enemmän ja enemmän käytetään työtä omien rahojen hakemiseen sen sijaan, että voisimme panostaa kansainvälisen rahoituksen hakemiseen tai varsinaiseen tutkimukseen ja opetukseen, Laakso sanoi.

— Isoin designvirhe suomalaisessa yliopistorahoituksessa on se, että viimeiset eurot tulevat aina pitkän harkinnan jälkeen, on se sitten strategista rahaa tai lippulaivarahaa – mikä nimi sille kulloinkin keksitään, Aalto-yliopiston ja Leuvenin yliopiston professori Otto Toivanen sanoi.

Hänen mukaansa parasta olisi luoda selkeät mittarit yliopistojen vertailuun, jolloin resursseja voisi jakaa tulosten perusteella. Yliopistoissa voisi silloin käyttää paukut tutkimukseen, ja raha hakeutuisi sinne, missä asiat tehdään fiksusti.

Toivanen kuitenkin huomautti, että lippulaivatyyppiset rahoitusratkaisut voivat olla poliittinen realiteetti, joka on vain pakko hyväksyä.

— Jotta yliopistoille voidaan kammeta lisää rahaa, pitää keksiä instrumentti, jota kautta saadaan otsikoita, hän sanoi.

"Leikkauksilla tehty henkilöstöpolitiikkaa"

Laakso esitti painavan kritiikin, että hallitukselta tulleita rahoitusleikkauksia on käytetty henkilöstöpolitiikan välineenä – ei Tampereen yliopistolla mutta yleisesti yliopistomaailmassa.

— On aiheellista kysyä, miten yliopisto työnantajana puuttuu ongelmiin. On helppo edellyttää, että kaikki tutkivat ja opettavat mutta vaikeampi edellyttää, että he tekevät sen hyvin, ja tässä mielessä leikkauksia on käytetty yliopistojen henkilöstöpolitiikassa välineenä, Laakso sanoi.

Tällainen johtaa hänen mukaansa koko yliopistomaailmaa haittaavaan kaksoisviestintään.

— Yliopistomaailma on viestinyt valtiovallalle, että leikkaukset vaikeuttavat pitkäjänteistä työtä, mutta irtisanomisten kautta on varmasti mennyt myös viestiä, että on niin sanottua löysää.

Tämä näkyy Laakson mukaan julkisessa keskustelussa niin että, tutkimusta vahvastikin tukevissa puheenvuoroissa esiintyy vähintään sivulauseissa huomautuksia yliopistorakenteen ongelmista tai niin sanotun strategisen johtamisen puutteesta.

Myös opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) mainitsi yliopistojen johtamisongelmat. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä korkeakouluyhteisöt tekevät parhaillaan visiotyötä, jossa rakennetaan kuvaa korkeakoulujen tulevaisuudesta. Visiotyöpajoja on järjestetty eri puolilla.

— Yliopistojen arvioinneissa henkilöstöjohtaminen on noussut esiin keskeisenä kehittämisen kohteena, joten viimeaikaisissa tapaamisissa yliopistojohdon kanssa on keskitytty johtamiskysymyksiin, Grahn-Laasonen kertoi.

Määräaikaisuus on valinta

Yliopistojen henkilöstörakennetta moitti käsittämättömäksi työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja ja Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Risto Murto.

— Yliopistoissa kaikki arvo on fiksuissa ja motivoituneissa ihmisissä. Siihen nähden on kummallista, että organisaatiossa 60–70 prosenttia henkilöstöstä voi olla määräaikaisia, Murto sanoi.

Tämä ei ole Murron mukaan talouden sanelema ratkaisu, sillä yrityselämän puolella eletään paljon vaihtelevammassa talousympäristössä. Insinööritoimistoilla ei ole kolmeksi vuodeksi tilauskantaa, mutta silti ne palkkaavat ihmisiä vakinaisiin työsuhteisiin.

— Yliopistossa sen sijaan riski työnnetään projektitutkijalle. Se on ollut valinta. Maailma on täynnä ratkaisuja, miten riski kannetaan muulla tavalla.

Murron mukaan yliopistossa voisi harjoittaa enemmän puskurointia ja riskinjakoa niin, että jonkin ulkopuolisen rahoituksen katkeaminen ei heti johda työuran katkeamiseen.

Liisa Laakso huomautti ongelman liittyvän vahvasti yliopistojen rahoitukseen: ensin pitäisi saada pääomaa kerättyä, ennen kuin sitä voidaan käyttää strategisesti ja pitkäjänteisesti.

— Toki kysymys on kulttuurinenkin. Voisi olla inhimillisempää rekrytoida toistaiseksi, sillä pienellä riskillä, että työsuhde voi jossain vaiheessa katketa. Pätkänimitysten kautta menetämme osaajia yksityiselle sektorille, Laakso sanoi.

Karoliinisessa instituutissa pitkään työskennellyt ja nyt vierailijaprofessorina Nova Southeastern Universityssä Floridassa työskentelevä kantasolututkija Outi Hovatta näki Suomen yliopistojen suurimmaksi ongelmaksi kroonisen aliresursoinnin, joka johtaa veriseen tappeluun rahoituksesta.

— Suomessa on paljon hyviä tutkijanalkuja, mutta oman tutkimusryhmän perustaminen on liian tiukassa, Hovatta sanoi.

Tutkimus todella synnyttää talouskasvua

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Anni Huhtala ja taloustieteen professori Otto Toivanen perustelivat tutkimuksen ja tilastojen avulla, että panokset tutkimukseen ja korkeakoulutukseen todella synnyttävät talouskasvua.

— Toisaalta hyvä peruskoulutus mutta myös huippuihin panostaminen edistävät kasvua. Tosin huippujen vaikutus on suhteessa merkittävämpää köyhemmissä maissa, Huhtala luennoi.

Hän esitteli tilastoa keksijöiden muuttoliikkeestä vuosina 2000–2010. Siinä verrattiin maahan tulleiden tuottamia patentteja maasta lähteneiden ulkomailla tuottamiin patentteihin. Kyseisellä aikavälillä Suomi oli viidenneksi suurin keksijöiden muuttoliikkeen nettohyötyjä. Edellä olivat vain Yhdysvallat, Sveitsi, Singapore ja Belgia. Tuoreempia lukuja patenteista ei löytynyt, mutta luultavasti tilanne on tutkijoiden muuttoliikkeen vuoksi heikentynyt merkittävästi 2010-luvulla.

Toivanen kertasi talouskasvun ja tuottavuuden perusteita — joista esiintyy "väärinymmärryksiä pääministeritasoa myöten".

Talouskasvun keskeisin ponnin on tuottavuuskasvu eli se, että tehdyssä työtunnissa saadaan enemmän aikaan. Tuottavuuskasvua synnyttävät ideat, jotka muuntuvat keksinnöiksi, jotka muuntuvat uusiksi tuotteiksi ja palveluiksi, jotka synnyttävät taas uusia ideoita…

Toivanen esitti kysymyksen, tarvitaanko tähän yliopistoja. Hän on yhdessä tutkija Lotta Väänäsen kanssa tutkinut, onko yliopisto vain suodin, joka imee keksintöihin taipuvaisia ihmisiä lisäämättä heidän lähtökohtaista luovuuttaan, vai muuttaako se todella ihmisten taitotasoa.

— Havaitsimme, että luonnontieteellinen yliopistokoulutus tai diplomi-insinöörin koulutus houkuttelee melko epäinnovatiivisia ihmisiä mutta kääntää heidät nörteiksi, jotka osaavat tuottaa patentteja.

Korkeakoulutus on siis yhteiskunnan kannalta äärimmäisen fiksua ja lisäarvoa tuottavaa toimintaa.

Yhdysvalloissa kartetaan organisaatiomuutoksia

Suomen ja Yhdysvaltain yliopistokulttuuria vertaili Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma, joka parhaillaan työskentelee osa-aikaisena vierailijaprofessorina Minnesotan yliopistossa.

Aunesluoma kiitteli amerikkalaista suoraviivaisuutta. Tutkijat keskittyvät tutkimukseen ja opetukseen, ja heitä on vaikea saada istumaan kokouksissa puolta tuntia pidempään. Toisaalta rekrytointiin käytetään päiväkausia aikaa, koska se nähdään tärkeäksi.

— Amerikkalaisilla laitoksilla on suuri allergia organisaatiomuutoksia kohtaan, ja ne ovatkin harvinaisia. Siellä toki pyritään virtaviivaisiin ratkaisuihin mutta ymmärretään niiden vaihtoehtoiskustannukset eli kuinka paljon aikaa muutokset vievät perustehtäviltä, Aunesluoma kertoi.

Amerikassa professorit saavat paljon lähitukea, mikä estää palamasta loppuun. Esimerkiksi monisteet voi jättää koriin, ja joku kopioi ne iltaan mennessä.

Suomea Aunesluoma kiitteli siitä, että tutkimusaiheita on saanut valita oman uteliaisuutensa mukaan ja tiedeyhteisö on tukenut tutkijoita pitkäjänteiseen työskentelyyn.

— Tosin viime vuosina Suomessa edestakaiset muutokset ovat lähteneet täysin hallinnasta. Joka työpäivänä ei enää olekaan pääasiana tutkimus ja opetus, ja työskentely on aika tehotonta, Aunesluoma sanoi.

---