”Ihmettelen, miten vähän tutkimuksessa painotetaan vahvan teoriapohjan merkitystä empirian sijasta. Tekoäly voi hoidella empirian nopeasti, mutta en ole varma luovasta käsitteellisestä analyysistä.”

Mitä viisaus ja sen oppiminen on?

Dosentti, erikoistutkija Eeva Kallio on pohtinut viisautta laajasti. Hän haluaa kyseenalaistaa ajatuksen jatkuvasta oppimisesta: ”Mikäli jatkuvan oppimisen arvopohjaa mietitään, pitäisi olla tarkkana sen suhteen, mihin arvoihin tähdätään”.

Olen ollut tietoinen viisaustutkimuksen kansainvälisestä noususta aina 1980-luvun loppupuolelta lähtien, jolloin väittelin. Kiinnitin asiaan huomiota, sillä tutkimusalueellani — aikuisuuden ajattelu kehityspsykologiassa — tutkimani ajattelun alue liitettiin silloin ja edelleen viisauden tärkeäksi osa-alueeksi, Eeva Kallio kertoo.

— Tuolloin kirjoittamiini artikkeleihin ei juurikaan kiinnitetty huomiota. Joku referee hiukan pilkallisesti sanoikin, että tutkin aivan marginaalista ilmiötä kehityspsykologiassa. Nykyään on toisin. Viisauden käsite liitetään milloin mihinkin alueeseen pohtimatta, onko se siinä relevantti. Kyse on muodikkaasta termistä, mutta toivoisin tervejärkisyyttä ja nöyryyttä käsitteen käyttöön.

Kallion mukaan viisaus on ensin määriteltävä, ennen kuin voidaan puhua sen opettamisesta.

— Tämähän edellyttää oletuksen, että viisaus on jotakin, joka on sanallisesti määriteltävissä. Että saamme siitä hyvän otteen käsitteiden avulla. Ilman tätä peruspremissiä nykyisen kaltainen tutkimus olisi mahdotonta.

— On kuitenkin huomattava, että maailmanlaajuisesti useissa viisausperinteissä — uskonnot ja erilaiset esoteeriset liikkeet mukaan lukien — viisaudella voidaan tarkoittaa kokemuksellisia tiloja, joita ei voida sanallistaa. Voi myös kysyä, onko meillä asianmukaisia välineitä tutkia laadullisesti erilaisia ilmiöitä. Määritelmä ja menetelmät kertovat vain sen, mikä on rajauksen sisällä.

Enemmän arvoa hiljaiselle oppimiselle

Oppimisen ja viisauden välisestä yhteydestä on tehty tutkimusta jonkin verran viime aikoina. Määrällisesti se on kuitenkin vielä varsin vähäistä.

— Viisaus ja oppiminen -tutkimustiimissäni Jyväskylän yliopistossa keskitytään juuri tähän. Eräs mielenkiintoisimmista projekteista liittyy Comeniukseen. Hän oli modernin koululaitoksen isä. Hänellä on myös mielenkiintoisia ajatuksia elämästä viisauden kouluna.

— Yleensä rikasta elämänkokemusta pidetään tärkeänä perustana. On kokonaan toinen asia, voiko tietoisesti ulkopuolelta opettaa sellaista, jonka oppisi niin sanotusti kantapään kautta, ja kuinka pysyvää tällainen oppiminen on.

Kallio nostaa esiin pirulliset ongelmat, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden ratkaisemisen opettaminen ei ole mikään yksioikoinen tehtävä. Monimutkaiset, kompleksit ongelmat edellyttävät ei ainoastaan ajattelun, vaan myös tunteiden ja kokemuksen sekä erityisesti eettisen päätöksenteon opettamista. Eettisyys on vaikea alue.

— Opimme formaalisti ja informaalisti. Formaali kasvatus on poliittisen päätöksenteon perustalta syntyvää ja tiettyihin arvovalintoihin pohjautuvaa opetusta. En epäile, etteikö muodollista koulutusta tarvita läpi elämänkulun. Viisaustutkimuksen kannalta epämuodollinen, hiljainen oppiminen on kuitenkin kiinnostavampaa. Se on yksilöllistä ja vaikeammin tavoitettavaa.

Kallio haluaa kyseenalaistaa ajatuksen jatkuvasta työskentelystä ja oppimisesta.

— Meidän pitäisi muistaa myös levätä ja luovuttaa. Rajansa kaikella, vaikka ymmärränkin kiihtyvän kilpailun vaunuun hyppäämisen.

Aikuisuudessa korostuu itsekasvatus

— Minua häiritsee nykyisin ajatus siitä, että koulutus ja kasvatus on aina jotakin ulkopuolelta annettua. Ikään kuin jotakin siirretään minuun tai meihin, Kallio esittää tärkeän kyseenalaistuksen.

— Se, mikä häiritsee minua on se, ettei puhuta kuinka ihminen itse aikuisena voi kasvattaa tietoisesti itseään. Harjoitella oman itsensä kanssa, muuntaa omia toimintatapojaan, toimia tietoisesti tiettyyn suuntaan, vaikka olisi oppinutkin muuta.

Kallio painottaa työskentelyä omassa sisäisyydessä. Tämä linkittyy viisauden tutkimuksessa syvälliseen itsetuntemukseen, ainakin ideaalitilana.

— Aikuisuudessa korostuu itsekasvatus, ihmisen mahdollisuus kehittää itse itseään. Tämä ulottuvuus on jäänyt ulkoaoppimisen jalkoihin. Määrittelen itsekasvatuksen toiminnaksi, jolla yksilö tietoisesti yrittää muuntaa omaa toimintaansa tiettyyn haluttuun suuntaan. Pohjallahan ovat aina arvot: mihin suuntaa halutaan kehittyä tai muuntua. Tämä on myös viisauden kannalta oleellinen ulottuvuus.

Eeva Kallio ihmettelee, kuinka vähän ihmiset ymmärtävät ja luottavat omiin sisäisiin voimavaroihinsa.

— Yleisesti ottaen yksilöllinen kokemus, vaikka se on mukanamme koko elämänkulun, on heikosti ymmärrettyä aluetta. Tässä tullaan jälleen viisaustutkimuksen yhteen osa-alueeseen: syvenevään itseymmärrykseen. En väitä, että itse olisin tässä tavanomaista viisaampi!

Yliopisto ei ole tiedon siirtämisen koulu

— Viisauden tutkimus ei ole pelkästään idealistista hyveiden tavoittelua. Se sisältää myös ihmisen pahuuden ymmärtämisen, sekä itsessä että toisessa. Olen tutkijana hyvin tietoinen siitä, että toiminnassamme saattaa olla mukana hyvinkin kyseenalaisia motiiveja ja tavoitteita. Elämänkokemuksensa perusteella jokainen huomaa, että liiallinen luottamus ei kannata ja pelien politiikka on hyvin julmaa ja häikäilemätöntä. Viisauteen liittyy suhteellisen rehellinen pahuuden havaitseminen, mutta ei tällaisen toiminnan hyväksyminen.

Ovatko yliopistomme viisaita? kysyn Kalliolta.

— Riippuu näkökulmasta, miten viisaus ymmärretään ja määritellään. Määritelmiähän on lukuisia. Jos nostetaan esiin vaikkapa itsetranssendenssi, toisten puolesta toimiminen — mitäpä muuta yliopisto tekee kuin tuottaa tietoa yhteiskunnalle.

— Jos kysytään yliopiston kykyä sisäiseen itseymmärrykseen ja eettiseen toimintaan, vastaus voi olla hyvinkin erilainen. Kansainvälisesti yliopiston tehtävästä on keskusteltu viime aikoina paljonkin, muun muassa psykologian alueella Robert Sternberg. Hän näkee, ettei yliopisto ole pelkästään tiedonsiirtämiseen keskittynyt "koulu", niin kuin nykyiset yliopisto- opiskelijat näyttävät opinahjoaan nimittävän. Hänen mukaansa oleellista on oppia, kuinka tietoa käytetään.

— Tekoälyn nopea kehitys tulee myös väistämättä vaikuttamaan tutkijan ammattiin, ja osa konemaistuneesta tieteestä tulee poistumaan — asia, josta ei ole lainkaan keskusteltu. Itse ihmettelen, miten vähän tutkimuksessa painotetaan vahvan teoriapohjan merkitystä empirian sijasta. Tekoäly voi hoidella empirian nopeasti, mutta en ole varma luovasta käsitteellisestä analyysistä.

— Filosofian ja oppi- ja aatehistorian tunteminen on — ainakin tutkijoille — välttämätöntä, että osaa johtaa ja nähdä ne arvot, joiden pohjalta muodollista oppimista kehitetään. Mikäli jatkuvan oppimisen arvopohjaa mietitään, tarkkana pitäisi olla sen suhteen, mihin arvoihin tähdätään.

— Sekin on kyseenalaistettu, onko viisaus mikään pysyvä persoonallisuuden piirre. Sehän voi olla vain aika ajoin, tilannekohtaisesti, esille tuleva toimintatapa. Olemme monimutkaisen ilmiön äärellä, Kallio summaa.

---