Uusia opiskelijoita 6 000 enemmän kuin vuosi sitten

Suomen korkeakouluissa on aloittanut noin 6 000 opiskelijaa enemmän kuin vuosi sitten. Aloituspaikoista 1 200:sta oli sovittu jo aiemmin neuvotteluissa OKM:n kanssa. Loput 4 800 aloituspaikkaa rahoitetaan valtion lisätalousarviossa osoitetulla elvytysrahalla.

— Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että uudet opiskelijat, joita meillä on nyt aiempaa enemmän, pääsevät turvallisesti ja sujuvasti mukaan yliopistoyhteisöön, sanoo rehtorineuvosto Unifin puheenjohtaja Keijo Hämäläinen tiedotteessa.

Henkilöstöjärjestöt ovat olleet huolissaan myös siitä, miten poikkeustilanne ja opiskelijamäärien kasvu vaikuttavat opettajien työmäärään ja jaksamiseen.



Painetussa lehdessä sivu 11