Elävän elämän esimerkkejä yliopistolta: Työntekijä on ollut 20 vuotta samalla työnantajalla samoissa tehtävissä, koko ajan määräaikaisena. Sopimusta on aina jatkettu, paitsi yhtenä päivänä, jolloin uutta pätkää ei tulekaan.
Tuntiopettaja on opettanut samoja asioita samassa yliopistossa useita vuosia kokopäiväisesti. Yhä edelleen hänellä on oma työsopimus joka kurssista erikseen.
Jotkut viettävät joka joulun epätietoisina siitä, jatkuuko työ tammikuussa. Tieto tulee samana päivänä kun työn pitäisi alkaa tai pahimmillaan vasta sen jälkeen.
— On käsittämätöntä, että jotkut tiedekunnat roikottavat tietoa työn jatkumisesta ihan viime tippaan. Tämä on epämiellyttävää vallankäyttöä, sanoo lakimies Salla Viitanen Tieteentekijöistä, jossa jäsenten määräaikaisten työsuhteiden ongelmia käsitellään jatkuvasti.
Ongelmat liittyvät niin määräaikaisuuden lainmukaisuuteen kuin siihen, miten laillisia määräaikaisuuksia hoidetaan. Jos esimerkiksi tiedetään, että vakituinen työntekijä on kaksi vuotta poissa, voisi olettaa, että sijainen palkataan kahdeksi vuodeksi. Jostain syystä sijaisuuksia kuitenkin joskus pilkotaan lyhyemmiksi pätkiksi, ja sama sijainen voi työskennellä yhden pestin aikana usealla työsopimuksella.
— Monet ovat tähän niin tottuneita, etteivät vaadikaan parempaa. Monella alalla tämä olisi ihan ennenkuulumatonta, Viitanen huomauttaa.
Akateeminen tutkimus ja opetus pyörivät hyvin suurelta osin määräaikaisten voimin. Sivistystyönantajien (Sivista) tilastojen mukaan opetus- ja tutkimushenkilöstöstä vain 30 prosenttia on vakinaisia. Yliopistojen hallinnossa vakinaisia on yli kolme neljästä.
70 prosenttia tutkijoista ja opettajista määräaikaisina kuulostaa valtavalta määrältä. Yksi iso ryhmä ovat väitöskirjatutkijat, joiden määräaikaisuudelle on selkeä syy, väitöstyön valmiiksi saattaminen. Vaikka heidät jättäisi laskuista pois, määräaikaisia on yhä noin 60 prosenttia. Muuten Suomessa määräaikaisten osuus on keskimäärin alle 20 prosenttia, joten ero on hurja.
— Ei tunnu kovin uskottavalta, että yliopistosektorilla olisi näin paljon enemmän esimerkiksi sijaisuuksia kuin muilla aloilla, Salla Viitanen sanoo.
Opettajia on määräaikaisina huomattavasti vähemmän kuin tutkijoita, noin kolmasosa. Tilastoja katsomalla saattaa saada kuvan, että 1990-luvun lopulla yli 90 prosenttia opettajista oli määräaikaisia ja että heitä on vuosien varrella sankoin joukoin vakinaistettu. Tässä on kuitenkin kyse tilastoinnin muutoksista. Ennen vuoden 2010 yliopistouudistusta opettajiksi luokiteltiin myös määräaikaiset assistentit ja yliassistentit.
Tieteentekijöiden tuore jäsenkysely kertoo niin ikään pirstaleisista työurista. Kyselyyn vastasi noin 1 500 tutkijaa, opettajaa ja muuta asiantuntijaa. Heistä lähes puolella oli ollut työuransa aikana vähintään kymmenen työsuhdetta. Joka kahdeksannella vastaajalla oli ollut vähintään yksitoista erillistä työsopimusta nykyisellä työnantajalla.
Acatiimi kysyi kesän kynnyksellä määräaikaisten yliopistolaisten kokemuksia ja sai lukuisia vastauksia Twitterissä ja sähköpostitse. Jatkuva kilpailu uuvuttaa. Rahoituksen hakeminen vaikeutuu pätkätöiden edetessä. Edellinen tutkimus on vielä kesken, kun pitää alkaa etsiä seuraavaa rahoitusta.
Pitkistä tutkimushankkeista tai laadukkaasta seurantatutkimuksesta voi vain haaveilla. ”Pitää keksiä jotain nopeampaa”, kuvaa tutkija työtään. Yksittäisiä kursseja voi opettaa määräaikaisenakin, mutta entä jos haluaisi kehittää opetusta tai rakentaa vaikka tieteenalojen välistä yhteistyötä?
Vaikka yliopistot saivat kritiikkiä henkilöstöhallinnostaan ja määräaikaisten pompottelusta, niille tuli työntekijöiltä myös ymmärrystä. Ei voi syyttää yliopistoja, jos niiden perusrahoitus on liian vähäinen ja kilpailtu rahoitus sanelee sen, mitä voidaan tehdä. Jos rahoitus myönnetään pätkissä, työtehtävät tuppaavat olemaan pätkiä.
Eräs vastaaja huomautti, että tutkimuksen kannalta sekään ei ole hyvä, jos tutkija vakinaistetaan mutta häntä joudutaan siirtelemään hankkeesta toiseen sen mukaan, mihin on saatu rahaa. Tämä heikentää hänen mukaansa tutkimuksen laatua.
Professori kirjoittaa jatkuvasti lausuntoja, kommentoi hakemuksia, ohjaa ja tsemppaa ja hakee muille rahoitusta. Hänellä olisi pitkän aikavälin suunnitelmia, joista voisi tulla jotain kansainvälisestikin merkittävää. Niitä ei kuitenkaan voi toteuttaa, koska nuoret tutkijat käyvät kääntymässä lyhyissä työsuhteissa ja alkavat melkein heti työn saatuaan hakea uutta rahoitusta seuraaviin projekteihin.
Määräaikaisuudet huolestuttavat myös heitä, joilla on vakinainen työ. Moni Acatiimille aihetta kommentoinut yliopistolainen kertoi, miten lyhytaikaiset työt vaikuttavat koko yhteisöön.
Opetuksen suunnittelu on vaikeaa, koska ei tiedetä, ketkä ovat tiimissä vuoden päästä.
Tutkimushankkeen vetäjä tuskailee, että rahoitukset tutkimusprojekteihin ovat usein aivan liian pieniä, jotta ne kattaisivat yksittäiselle tutkijalle järkevän mittaisen työsuhteen. Usein rahoitus on liianniukkaa, jotta sillä voisi palkata projektitutkijan hankkeen koko kestoksi. Kun tutkijat joutuvat hankkimaan itselleen lisärahoitusta, se on pois siitä työajasta, jonka he voisivat käyttää tutkimukseen.
Koko ajan on lisäksi ymmärrettävä riski siitä, että projektitutkijat siirtyvät pois yliopistolta varmempiin töihin tai saavat paremman pestin toisesta hankkeesta.
— Akateemisessa yhteisössä on hakemusrumba päällä koko ajan. Jos ei tarvitse itselle hakea, niin sitten yrittää turvata muiden jatkon, mainitsee yksi tutkija ja tutkimushankkeen johtaja.
Professoriliiton toiminnanjohtaja Tarja Niemelä lisää, että määräaikaisuuksista on haittaa myös rahoituksen hankintaan.
— Kun entistä enemmän kilpaillaan ulkopuolisesta rahoituksesta ja hankerahoitusta haetaan professorin johdolla, professorin määräaikainen työsuhde vaikuttaa suoraan. On vaikeampi hakea rahoitusta tai tehdä yhteistyötä, kun oma työsuhde on viiden vuoden pätkä, Niemelä sanoo.
Yliopistoissa professoreista vain noin 12 prosenttia on määräaikaisia. Tutkimuslaitoksissa määräaikaisuudet ovat yleisempiä, ja tutkimusprofessorit nimitetään usein viisivuotiskaudeksi kerrallaan.
Määräaikaisuudet ovat ikuisuuskysymys. Jo ennen vuoden 2010 yliopistouudistusta yliopistoja velvoitettiin tarkastelemaan luottamusmiesten kanssa määräaikaisuuksien perusteita, ja laittomuuksia korjattiin.
Sittemmin yliopistouudistuksessa määräaikaisten käyttöä yritettiin oikeuttaa aika tylysti hallituksen esityksen muotoilulla, jossa määräaikaisuuden perusteluna voisi olla ”alan vakiintunut käytäntö”. Eduskunnan sivistysvaliokunta totesi, ettei alan vakiintunut käytäntö kelpaa työsopimuslain mukaiseksi perusteeksi. Sivistysvaliokunnan mukaan yliopistoissa piti jatkossa kiinnittää selvästi enemmän huomiota määräaikaisuuksien lainmukaisiin perusteisiin ja määräaikaisten osuutta tulisi selvästi vähentää.
Jo yliopistolain uudistuessa siis nähtiin ongelma, mutta ratkaisua ei ole tullut.
Määräaikaiselle työsopimukselle tulee aina olla perusteltu syy, jos se on solmittu työnantajan aloitteesta. Tietty työkokonaisuus, kausityö ja sijaisuus ovat esimerkkejä hyväksyttävistä syistä.
Sen sijaan pelkkä työn nimeäminen projektiluontoiseksi ei riitä. Rahoituksen määräaikaisuus ei yksistään riitä syyksi määräaikaisuuteen, ja tämä on linjattu korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä vuonna 2011. Käytännön elämässä se kuitenkin ilmiselvästi vaikuttaa työsopimusten luonteeseen ja pituuteen.
Kaikki yliopistot eivät ole samanlaisia, kuten eräs Acatiimille kokemuksistaan kertonut yliopistolainen mainitsi. Hän oli kokenut yliopistosta toiseen siirtyessään, että henkilöstöpolitiikassa on isoja eroja muun muassa siinä, miten sijaisuuksia pätkitään.
Suuria eroja näkyy myös yliopistojen määräaikaisten osuuksissa. Lapin yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstöstä 45 prosenttia oli määräaikaisia viime vuonna, Aalto-yliopiston yli 83 prosenttia. Useissa yliopistoissa vakinaisten osuus on hienoisessa kasvussa, kun toisissa taas kehitys on päinvastainen.
Kannattaa huomata, että Sivistan luvut voivat erota jonkin verran yliopistojen tai opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen luvuista. Sivistan uusimmat määräaikaisten osuudet on laskettu syyskuussa 2019 palkkaa saaneista. Yliopistot saattavat tarkastella osuutta myös vuositasolla tai henkilötyövuosina.
LUT-yliopistossa määräaikaisten osuus on toiseksi korkein, 76 prosenttia opetus- ja tutkimushenkilöstöstä. Koko henkilöstöstä määräaikaisia on reilut puolet. LUT-yliopiston henkilöstöjohtaja Pirkko Partanen sanoo, että väitöskirjaansa tekevät nuoremmat tutkijat ja tutkimusapulaisiksi palkatut perustutkinto- opiskelijat, gradu- tai diplomityöntekijät, muodostavat yliopiston määräaikaisista yllättävänkin suuren osan, 57 prosenttia.
18 prosenttia määräaikaisista on postdoc-tutkijoita. Muita määräaikaisuuksia on tutkimustehtävissä. Tukipalvelutehtävissä työskentelevät ovat 95-prosenttisesti vakinaisia, samoin lähes kaikki professorit, tutkijaopettajat ja yliopisto-opettajat.
— Neliportainen tutkijanuramalli vaikuttaa määräaikaisuuksiin. Yliopistoissa on otettu linja, että tällainen uramalli on käytössä. Muuten katsomme työtehtävän mukaan, onko työ luonteeltaan pysyvää. Jos määräaikaisuudelle ei ole perustetta, tietysti toimimme lain mukaan ja henkilöstö palkataan vakinaisiin työsuhteisiin, Partanen sanoo.
Aalto-yliopistossa määräaikaisten osuus on vielä korkeampi kuin LUT-yliopistossa. Henkilöstöjohtaja Riitta Silvennoinen kertoo, että Aallon määräaikaisista yli 80 prosenttia on väitöskirjatutkijoita ja postdoceja, joista huomattavan monet ovat ulkomaalaisia.
— Se on iso ylpeyden aihe, että niin monen on mahdollista tehdä väitöskirjaa päätoimisesti työsuhteessa. Meidän roolimme on kasvattaa huippututkijoita, ei pelkästään meille vaan maailmalle. Joka ikinen professori tietää, että hänellä on kasvatustehtävä. Postdoceja ei saa ottaa vain tekemään hommia, vaan huippututkimusta tekevään ryhmään oppimaan ja hankkimaan erityisosaamista, Silvennoinen sanoo.
Silvennoisen mukaan aiemmin henkilöstöä on ollut lyhyissäkin määräaikaisuuksissa ja ilman etenemisnäkymiä, mutta tästä on pyritty eroon suunnittelulla.
— Jonkin verran työntekijöitä tulee tekemään tietyn, erityisosaamista vaativan projektin, mutta projektityötä on vain reilut 100 Aallon 4 200 henkilötyövuodesta. Yhtään apulaisprofessoria ei ole irrallisissa määräaikaisissa positioissa, vaan kaikki ovat professorien urapolulla. Jos palkkaamme apulaisprofessorin, teemme päätöksen investoinnista professuuriin.
Vaikka yliopistot puhuvat kauniisti professorin urapolusta, kaikki eivät polulla etene. Professoriliitto saa jonkin verran yhteydenottoja jäseniltään, jotka eivät ole edenneet vakinaistamispolulla ja joiden työsuhde on päättynyt. Todennäköisesti tulevana syksynä oikeuslaitos saa ratkaistavakseen tapauksen tai kaksi, joissa määräaikaisuuden perusteeksi on ilmoitettu tenure track, Professoriliiton toiminnanjohtaja Tarja Niemelä kertoo.
Neliportainen tutkijanuramalli ja professorien tenure track -vakinaistamispolku tulevatkin usein esiin joko selityksenä tai perusteena sille, että yliopistossa on niin paljon määräaikaisia. Vaikka yliopistomaailmassa on yleisenä käytäntönä se, että vakinaiseen työhön edetään määräaikaisuuksien kautta, Suomen työsopimuslaki ei tunnista uramallia tai -polkua määräaikaisuuden perusteena.
Neliportainen tutkijanuramalli on tapa luokitella yliopiston henkilöstöä, mutta se nähdään joskus kuvauksena siitä, miten akateemisen uran ”pitäisi” tai on tarkoitus edetä. Vuonna 2016 julkaistu arviointihanke kertoo, että tutkijanuramalli ei ole tehnyt akateemista uraa ennustettavammaksi.
Malli on useissa yliopistoissa toiminut ennen kaikkea henkilöstöhallinnon ja tilastoinnin apuna ja selkeyttänyt nimikkeitä. Se on kuitenkin luonut myös aiheettomia odotuksia siitä, että se olisi uralla etenemisen väline tai jonkinlainen lupaus siitä, että määräaikaisista tehtävistä ajan myötä koittaa vakinaistaminen.
Uralla eteneminen etenkin ensimmäisellä ja toisella portaalla on hyvin kilpailtua ja epävarmaa. Arviointihankkeen mukaan malli on käytännössä luonut myös toisen portaan eli postdoc-vaiheen tehtävistä ”pätevöitymistehtäviä” eli jatkokoulutusta jatkokoulutuksen perään. Lisäksi tutkijanuramalli kuten myös vakinaistamismenettely koskettavat vain osaa koko akateemisesta henkilöstöstä. Moni projektitöitä ja sijaisuuksia painava ei pysty sijoittamaan omaa uraansa mihinkään malliin.
Rekrytoinneissa voi olla eroja myös yliopiston sisällä. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston johto on viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että eri yksiköissä on suurta vaihtelua määräaikaisten osuuksissa.
Henkilöstöjohtaja Jouni Kekäle kertoo, että erot ovat aika merkittäviä ja niiden perimmäiset syyt ovat vielä selvittämättä.
— Tässä voi olla kulttuurieroja, mutta meillä on tämä analyysi vielä kesken. Aiomme katsoa kokonaisuutta johtoryhmässä ja palata laitosten suuntaan. Varmasti tässä on terävöittämisen paikka ja pelisääntöjä on syytä selkeyttää, Kekäle sanoo.
Itä-Suomen yliopistossa opetus- ja tutkimushenkilöstöstä 65 prosenttia on määräaikaisia, kaikesta henkilöstöstä vähän alle puolet. Määräaikaisten osuus on hieman pienempi kuin kaikissa yliopistoissa keskimäärin, mutta osuus on noussut loivasti 2010-luvun alusta. Kekäleen mukaan täydentävällä rahoituksella on selkeästi vaikutusta määräaikaisuuksiin.
— Jos rahoitus on määräaikaista hankerahoitusta, ei siitä pysyvää tehtävää oikein saa. Rahoitus ei itsessään ole määräaikaisuuden peruste, mutta kilpailtu rahoitus ruokkii sitä, että tehtävät ovat määräaikaisia hanketöitä, Kekäle sanoo.
Kekäle mainitsee, että yliopistossa on melko yleistä, että väitöskirjantekijät jättävät välillä väitöstyön kesken, tekevät muuta projektityötä ja palaavat sitten väitöskirjan pariin. Tämä ei vaikuta määräaikaisten osuuteen, mutta tämän vuoksi nuorten tutkijoiden työurat näyttäytyvät entistä silppuisempina.
Jos kokee tulleensa roikotetuksi määräaikaisuuksissa, ensimmäinen askel on mennä esihenkilön luo ja pyytää vakinaistamista. Tieteentekijöiden lakimies Salla Viitanen arvelee, että monet yliopiston työntekijät ovat varovaisia ja kokevat, etteivät voi vaatia oikeuksiaan tai ura loppuu. Hän haluaa hälventää pelkoja.
Osa määräaikaisuuksien ketjutuksista ratkeaa luottamusmiehen avulla työpaikalla, osa liiton tuella ja osa menee oikeuteen asti. Jos on sinnitellyt ketjutetuilla sopimuksilla, on hyvinkin mahdollista, että työsopimus katsotaan lain silmissä toistaiseksi voimassaolevaksi. Jo se riittää, että työsuhteiden ketjussa on yksikin sopimus, jolle ei ole perustetta. Tällöin työsuhdetta voidaan pitää toistaiseksi voimassaolevana tästä sopimuksesta alkaen.
— Asioita voi viedä eteenpäin. Työsuhteita on saatu vakinaistettua, tai työntekijä on saanut korvauksen, joka ei ole aivan pieni, Viitanen rohkaisee.
| Aalto-yliopisto | 74,6 % |
| Helsingin yliopisto | 58,1 % |
| Itä-Suomen yliopisto | 55,4 % |
| Jyväskylän yliopisto | 52,2 % |
| Lapin yliopisto | 41,0 % |
| LUT-yliopisto | 64,1 % |
| Oulun yliopisto | 63,7 % |
| Svenska handelshögskolan | 36,4 % |
| Taideyliopisto | 59,9 % |
| Tampereen yliopisto | 61,7 % |
| Turun yliopisto | 59,3 % |
| Vaasan yliopisto | 54,9 % |
| Åbo Akademi | 48,6 % |
| Yhteensä | 60,0 % |
Lähde: Sivista / EK:n palkkatiedustelut, YPJ :n piirissä olevat
Kristiina Korjonen-Kuusipuro Kulttuuriantropologi, tutkija-tohtori (Itä-Suomen yliopisto), kulttuuriantropologian dosentti (Jyväskylän yliopisto)
”Työskentelen projektissa maaliskuuhun, ja uusi, vuoden projekti alkaa 2022. Olen ollut aina projektihommissa eri yliopistoissa, vielä nyt yli viisikymppisenä. Olen tehnyt etätöitä Etelä-Karjalan maaseudulla, koska lyhyiden pätkien takia ei kannata muuttaa työn perässä.
Projektityö tuo mukanaan valtavan epävarmuuden. Ensimmäisenä vuonna olet tosi onnellinen, mutta kun vuosi on mennyt, tulee pelko ja pitää ruveta etsimään seuraavaa pätkää.
Rahoitusten hakemiseen kuluu valtava määrä aikaa. Projektitutkijat ovat yliopistoille tärkeää työvoimaa, mutta heitä tulee ja menee. Tehtävänä on kärjistetysti tuottaa tietty määrä julkaisuja. Yliopistojen pitäisi tarjota kunnollista uraohjausta.
En pysty pätkätyössä perehtymään aiheisiin niin, että tuntisin syvällisesti jonkin alani osa-alueen. Olen tutkinut ihmisen ja ympäristön suhteita, ihmisten energiankäyttöä, yksin saapuneita maahanmuuttajanuoria ja ikäihmisten digitaitoja. Seuraava hanke on taas aivan muuta.”
Olli Norros apulaisprofessori, Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta
”Olen ollut yliopistolla määräaikaisissa työsuhteissa apurahakatkoin marraskuusta 2004, muun muassa määräaikaisena professorina 2013–2017.
Määräaikaisuudet luovat kannustinta tehdä uutta tutkimusta ja pätevöityä, kun voi luottaa siihen, että kilpailu vakinaisista pesteistä on reilua. Ongelma on se, että yliopisto on muuttanut kriteerejä tavoilla, jotka eivät ole ennakoitavia. Vanhastaan tutkimusmeriitit ja julkaisut ovat olleet yksinomainen peruste. Nyt kriteereihin kuuluu kansainvälistä verkottumista, tutkimusrahan hankkimista ja johtamiskokemusta. Näiden painoarvo on epäselvää, ja tarkoituksenmukaisuus vaihtelee aloittain.
Olen kuitenkin itse luottanut, että pärjään kilpailussa, ja hätätapauksessa pystyisin työllistymään juridiikan alalla myös yliopiston ulkopuolella.”
Oikaisu 14.9. Muokattu Olli Norroksen sitaattia. Alkuperäisessä versiossa oli jutun tekovaiheessa syntynyt virheellinen muotoilu: "Ongelma on se, että yliopisto on muuttanut kriteerejä tavoilla, jotka eivät ole perusteltuja tai ennakoitavia. Vanhastaan tutkimusmeriitit ja julkaisut ovat olleet yksinomainen peruste. Nyt on kehitetty erilaisia kriteereitä: kansainvälistä verkottumista, tutkimusrahan hankkimista ja johtamiskokemusta."
Eeva Kuorikoski Projektipäällikkö, Executive Education -tiimi, Vaasan yliopiston Levón-instituutti
”Vuoden määräaikaisuuteni jatkuu vuoden loppuun. Sitä ennen olin avoimen yliopiston puolella 1,5 vuotta. Muutin 1995 silloisen aviomiehen kotimaahan Dominikaaniseen tasavaltaan, jossa työskentelin liikunnanopettajana ja ammattikorkeakoulun liikuntaosaston johtajana. Tulin Suomeen vuonna 2016 ja ajattelin, etten 56-vuotiaana saa ikinä töitä.
Kun tulin valituksi projektikoordinaattoriksi kehittämään korkeakouluopiskelijoiden liikuntapalveluita, olin todella yllättynyt. Yliopistossa on korostettu sitä, että työkokemusta arvostetaan eikä iällä ole merkitystä.
Määräaikaisuudet ovat hankalia esimerkiksi perheellisille, mutta minulle on upeaa, että olen saanut aina töihin jatkoa. Olisi toki taloudellisesti turvatumpaa, jos minut vakinaistettaisiin. Olemme käynnistämässä urheilujohtamisen ja -markkinoinnin koulutusta, ja korona iski hirveän huonoon aikaan. Työmme riippuu siitä, miten paljon myymme koulutuksia.”
Teksti Terhi Hautamäki
Painetussa lehdessä sivu 22
![Logo [Acatiimi]](/images/logo.jpg){kind=logo}
Etusivulle »
Sisällysluetteloon »
Tulosta »