Kirja-arviot

---

Kaikki tietävät, että kautta historian tieteen vapautta on kontrolloitu ja tutkijat ovat joutuneet vaarantamaan jopa henkensä totuutta puolustaessaan. Tunnetuin esimerkki lienee Galilei, mutta vielä 1800-luvulla tieteen jo lyötyä itsensä läpi esimerkiksi Darwin joutui pilkan kohteeksi.

Monille voi tulla yllätyksenä, että vieläkin, tieteen pahimman vihollisen ja vainoojan kristinuskon jo hävittyä taistelun, tiedettä ja tutkijoita rajoitetaan ja kontrolloidaan – ehkä vielä enemmän ja useammilta tahoilta kuin koskaan.

Esa Väliverrosen ja Kai Ekholmin toimittamassa Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus -kirjassa kartoitetaan tarkoin tieteen vapauden uhat poliittisesta ja taloudellisesta eliitistä sosiaalisen median häiriköihin – unohtamatta yliopistoja ja tiedeyhteisöä itseään, joihin tunkeutunut armoton kilpailu rahoituksesta yllyttää tutkijoita teilaamaan myös toisiaan ja sensuroimaan itseään.

Kirjassa erotetaan toisistaan suora ja näkyvä vapauden rajoittaminen sekä epäsuora ja huomaamaton kontrolli. Suora haukkuminen ja uhkailu ovat näkyvyydessään vähemmän petollisia, mutta synnyttävät tai ajavat tutkijoita itsesensuuriin. Tiettyjä aiheita, etenkään ideologisesti, yhteiskunnallisesti ja poliittisesti polttavia kysymyksiä, ei uskalleta tutkia, ja näin tärkeät aiheet väistyvät harmittomampien ja hyväksyttävämpien tieltä.

Traagisinta on se, että sosiaalisessa mediassa eivät riehu ainoastaan tavalliset kansalaiset, vaan eritoten Facebookissa monet emeritusprofessorit käyttävät arvovaltaansa tieteellisten argumenttien sijaan nuorten tutkijanalkujen mollaamiseen.

Vihapuhe myös helposti traumatisoi, ja kirjassa kerrotaan miten valmistautua, asennoitua ja toimia, kun joutuu aggressiivisten hyökkäysten kohteeksi. Perussääntö on, että ei vastaa samalla mitalla vaan pitää pään kylmänä. Ja tietysti tulee kertoa asiasta kollegoille; tiedeyhteisön tuki on tärkeätä.

Vaarallisin tutkimisen ja sanomisen rajoittaja nykyään on tietenkin talous, etenkin vuonna 2010 voimaan tulleen uuden yliopistolain myötä. Rahoittajat määräävät usein tutkimusaiheet ja voivat puuttua myös tuloksiin, jolleivät ne satu miellyttämään. Kirjassa viitataan monta kertaa vuonna 2016 VTT:n tutkimusvilpin paljastaneisiin ja potkut saaneisiin tutkijoihin. VTT kuuluu yritysmaailmasta toimintatapoja omaksuneiden tutkimuskeskusten kärkikaartiin.

Yliopiston sisällä erilaisten koulukuntien edustajat puhuvat toistensa ohi ja mollaavat toisiaan. Myös uudet paradigmat torjutaan näennäisillä argumenteilla, esimerkiksi hylkäämällä väitöskirja vetoamalla sen kehnoon kieliasuun. Kirjassa käydäänkin 1800-luvulta alkaen läpi hylättyjen väitöskirjojen historiaa, josta yhtenä esimerkkinä on paljon kohua synnyttäneen Riitta Nelimarkan runollisia sävyjä omanneen väitöskirjan hylkääminen.

Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus on monipuolinen ja tieteellisen puolueeton tutkimuksen ja sananvapauden kartoittamisessa. Vaikeaa aihetta on tutkittu varsin vähän, ja sen takia kirjaan on valittu eri aloja edustavan, ja kannanotoissaan välillä keskenään ristiriitaisenkin, tutkijakaartin lisäksi henkilökohtaisempia puheenvuoroja, etenkin vainon kohteeksi joutuneilta.

Pekka Wahlstedt

---

---

Kirjan otsikossa viitataan tiedepolitiikkaan, teknologiapolitiikkaan ja innovaatiopolitiikkaan, ja moni lukija saattaa laskea käsistään kirjan, jonka nimikin on niin monimutkainen ja kapulakielinen.

Onneksi Tarmo Lemola selventää heti alkusanoissa asiaa. Kaikissa näissä politiikoissa on valtiolla ollut tärkeä rooli. Ja niin on myös koko kirjassa, vaikka monesti valtiota pidetään byrokraattisena innovatiivisuuden ja kehityksen esteenä.

Lemola on itse osallistunut kaikkiin Kohti uutta tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa -kirjassa käsiteltyihin hankkeisiin tutkijana, suunnittelijana, valmistelijana, toimeenpanijana tai havainnoitsijana. Teos perustuu tekijän omien kokemusten ja aiemman tuotannon ohella mittavaan viralliseen ja epäviralliseen aineistoon. Vastaavanlaista sisäpiiriläisen tarinaa suomalaisesta tiede-, teknologiaja innovaatiopolitiikasta ei ole aiemmin kirjoitettu.

Vuonna 2014 Lemola promovoitiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi ansioistaan teknologian ja innovaatioiden tutkimuksen edistäjänä. Yksi syy kirjan tekemiselle on, että pitkälle kehityskaarelle on pantu, jos ei nyt pistettä niin ainakin jarrua 2000-luvulla.

Vuoden 2008 finanssikriisi, Nokian romahtaminen, hallitusten muutenkin penseä suhtautuminen koulutukseen, tutkimukseen ja innovoimiseen yleensä sekä tiedeja teknologiapolitiikan itsetyytyväinen asenne saivat aikaan sen, että koulutus- ja tutkimusmäärärahoista leikattiin teknologiavetoista talouskehityksen lippulaivaa Tekesiä myöten.

Nyt olisi noustava suosta, mutta paluuta entiseen ei ole. Olisi löydettävä aivan uusi suunta. Lemola toivoo, että kirja osaltaan auttaa löytämään ja hahmottamaan uutta. Kun tunnemme jonkin asian historian, osaamme sen pohjalta helpommin suunnistaa tulevaisuuteen.

Menneisyydestä kannattaa ottaa oppia ainakin kahdessa asiassa. On ymmärrettävä, että suomalainen yhteiskunta ja talous menestyvät ainoastaan tiedon, osaamisen ja yrittäjyyden ansiosta, ja että tämä ei onnistu ilman valtion tukitoimia.

Valtion tukia on kritisoitu etenkin yritysmaailmassa, mutta suuryrityksetkään eivät ole kasvaneet taimesta puuksi ilman valtiota. Kirjassa onkin omistettu Nokialle oma lukunsa, jossa Lemola osoittaa valtion tuen tarpeellisuuden Nokian nousussa.

Hän myös kytkee kehityksen aikakauden ideologioihin. 1960-luvulla tavoite oli talouskasvu, 70-luvulla kehityksen piti palvella koko yhteiskunnan hyvinvointia, ja 80-luvusta eteenpäin teknologia ja talous asettuivat veturiksi.

Teknologiaan ja talouteen keskittyvässä kirjassa perustutkimusta vaalivat yliopistot jäävät marginaaliin, ja näkyvimpään asemaan nousee VTT, jossa Lemolakin pitkään työskenteli. Ehkä olisi voinut arvostella ainakin talouden ylivaltaa VTT:llä. VTT:n vuonna 2016 vilpin paljastaneiden tutkijoiden irtisanomisen taustalla lienee paljolti se, että VTT on omaksunut bisnesmaailman piirteitä ja toimintatapoja.

Joka tapauksessa Lemolan loppupäätelmä on, että tulevaisuuden tutkimus-, teknologiaja innovaatiopolitiikka vaatii eri tahojen – yrityksistä ja valtiosta tutkijoihin ja tavallisiin kansalaisiin – tasaveroista yhteistyötä. Onhan maailmamme ongelmineen, ilmastonmuutos eturintamassa, globaali ja universaali.

Pekka Wahlstedt

---