Yhä useamman tohtorin tulisi luoda ura akateemisen maailman ulkopuolella.
Osapuilleen näin voi tiivistää opetus- ja kulttuuriministeriön tutkijanurakysymyksiä käsitelleen työryhmän loppuraportin Tohtorit yhteiskuntaa uudistamassa – monipuolistuvat tutkijanurat.
Raportti on jatkoa ministeriön aiempien tutkijanuratyöryhmien raporteille. Uusimman raportin lähtökohdaksi on otettu Sanna Marinin hallitusohjelman ja kansallisen TKI-tiekartan tavoite Suomen tutkimus- ja kehitysmenojen osuuden nostamisesta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Työryhmään kuului edustajia niin ministeriöstä, yliopistoista, ammattikorkeakouluista, henkilöstöjärjestöistä, elinkeinoelämän järjestöistä kuin tutkimuksen rahoittajista. Selkeänä näkemyksenään ryhmä ilmoitti, että tohtorien osaamista olisi yhteiskunnassa hyödynnettävä huomattavasti nykyistä laajemmin.
”Suomen nousu koronapandemiasta sekä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä kasvu tapahtuvat työtä tekemällä, ja entistä useammin työllä on oltava korkeakoulutettu tekijä. Tohtoreiden mahdollisuus vaikuttaa nimenomaan korkeakoulutusta vaativien uusien työpaikkojen syntymiseen on syytä tunnistaa ja tunnustaa,” kirjoittaa opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston johtaja Erja Heikkinen raportin esipuheessa.
Tilastojen valossa tohtorien työllistyminen ei ole ongelma. Korkea koulutus näyttäisi yhä takaavan useimmille töitä. Vuoden sisällä valmistuneista tohtoreista oli vuoden 2018 lopulla töissä 86 prosenttia ja työttöminä 4 prosenttia. Ulkomaalaistaustaisten uusien tohtoreiden työllistyminen on silti vaikeampaa kuin suomalaisilla kollegoilla.
Tohtorit eivät kuitenkaan työllisty sinne, missä heitä raportin mukaan kaivattaisiin. Suomen merkittävät vientiyritykset työllistävät selvästi vähemmän tohtoreita kuin muiden Pohjoismaiden suurimmat vientiyritykset, raportissa todetaan.
Erityisen selkeästi tämä näkyy yritysten tutkimus- ja kehitystyössä. Vaikka Suomessa tehtävien t&k-henkilötyövuosien enemmistö, 58 prosenttia, syntyy yksityisellä sektorilla, tohtorien tekemistä t&k-henkilötyövuosista yksityisellä sektorilla syntyy vain 7 prosenttia.
Tämä on ongelma, koska raportissa viitatun Tilastokeskuksen selvityksen mukaan Suomen kilpailukykyä voitaisiin parantaa ja pk-yritysten vientipohjaa laajentaa yritysten henkilöstön osaamistasoa nostamalla.
Tohtoreiden ja lisensiaattien määrä on viime vuosina kuitenkin kasvanut: vuonna 2019 tohtoreita ja lisensiaatteja oli yritysten t&k-tehtävissä 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Tohtorien ja lisensiaattien osuus oli silti edelleen alle 8 prosenttia yritysten t&k-väestä.
Tohtoreiden t&k-henkilötyövuosista suurin osuus, 36 prosenttia, tehdään edelleen korkeakouluissa.
Osuus vastaajista. Vastaajat saivat valita useamman kuin yhden vaihtoehdon. N=1517.
| Suunnitelma | Osuus |
|---|---|
| Suunnitelma Siirtymistä yksityiselle sektorille | Osuus 56 % |
| Suunnitelma Siirtymistä julkiselle sektorille (ml. tutkimuslaitokset) | Osuus 53 % |
| Suunnitelma Siirtymistä täysin toisiin tehtäviin | Osuus 44 % |
| Suunnitelma Saman sektorin sisällä työpaikan vaihtoa | Osuus 33 % |
| Suunnitelma Siirtymistä kolmannelle sektorille | Osuus 25 % |
| Suunnitelma Siirtymistä yrittäjäksi / yritystoiminnan aloittamista | Osuus 24 % |
| Suunnitelma Siirtymistä yliopistosektorille | Osuus 20 % |
| Jokin muu, mikä? | 5 % |
Lähde: Uravaihtoehtojen risteyksessä. Tieteentekijöiden kysely nuoremmille tutkijoille 2020–2021
Raporttia lukiessa välittyy kuva kohtaanto-ongelmasta. Suomessa koulutetaan jatkuvasti osaavia tohtoreita, mutta tutkimusorganisaatioiden ulkopuolella heidän osaamistaan hyödynnetään vajavaisesti.
Syynä nähdään asenneongelmat niin yrityksissä kuin nuorten tutkijoiden joukossakin. ”Tohtoreiden verrattain pientä määrää selittävät käytännöt ja käsitykset niin yrityksissä kuin tohtorikoulutettujen keskuudessa”, raportissa kirjoitetaan.
Raportissa ehdotetaankin tutkijakoulutuksen kehittämistä niin, että tuore tohtori näkisi työelämän merkittävästi akateemista ympäristöä laajempana.
Tieteentekijöiden viime talvena nuoremmille tutkijoille tekemä kysely ei kuitenkaan tue käsitystä, että väitöskirjaa tekevät tai vasta väitelleet tutkijat eivät olisi kiinnostuneista töistä yliopiston ulkopuolella.
Ura yliopistolla oli kyllä nuorille tutkijoille mieluisimmaksi koettu uravaihtoehto. Se kiinnosti 86:ta prosenttia vastaajista. Melkein yhtä kiinnostava oli myös ura julkisella sektorilla, kuten tutkimuslaitoksessa. Työpaikka yksityisellä sektorilla kiinnostaisi 68:aa prosenttia, kolmannella sektorilla 49:ää prosenttia ja ammattikorkeakoulussa 35:tä prosenttia vastaajista.
Vieraimpana uravaihtoehtona Tieteentekijöiden kyselyssä nähtiin yrittäjyys, joka kiinnosti 26:tta prosenttia nuorista tutkijoista. Kyselyä käsittelevä raportti Uravaihtoehtojen risteyksessä julkaistaan syyskuun alussa.
Tieteentekijöiden kyselystä näkyy, että yliopistojen tohtoriohjelmat ovat viime aikoina kehittäneet uraohjaustaan. Tieteentekijöiden edelliseen, vuonna 2017 tehtyyn kyselyyn verrattuna tohtorintutkintoja suorittaville tarjotaan entistä monipuolisempaa uraohjausta, Tieteentekijöiden erityisasiantuntija Miia Ijäs-Idrobo kertoo.
— Silti tyypillisin uraohjauksen muoto on keskustelu urasuunnitelmista oman väitöskirjaohjaajan kanssa. Monipuolisemmat urasuunnittelun tuen muodot tavoittavat vielä melko pienen joukon nuorempia tutkijoita. Seuraavan tavoitteen tuleekin olla uraohjauksen ja työelämäyhteistyön laajentaminen yhä useamman nuoremman tutkijan ulottuville tieteenalasta riippumatta.
| Sektori | 2000 | 2008 | 2018 | 2019 |
|---|---|---|---|---|
| Sektori Yliopistot | 2000 24 | 2008 30 | 2018 42 | 2019 41 |
| Sektori Ammattikorkeakoulut | 2000 7 | 2008 14 | 2018 17 | 2019 16 |
| Sektori Yliopistolliset sairaalat | 2000 26 | 2008 26 | 2018 30 | 2019 23 |
| Sektori Valtion hallinnonala ja muut julkiset laitokset | 2000 13 | 2008 21 | 2018 32 | 2019 32 |
| Sektori Yksityinen voittoa tuottamaton sektori | 2000 16 | 2008 30 | 2018 37 | 2019 38 |
| Sektori Yrityssektori: Teollisuus | 2000 2 | 2008 4 | 2018 7 | 2019 7 |
| Sektori Yrityssektori: Muut toimialat | 2000 4 | 2008 5 | 2018 7 | 2019 7 |
Lähde: Tohtorit yhteiskuntaa uudistamassa – monipuolistuvat tutkijanurat / Tutkimus- ja kehittämistoiminta, Tilastokeskus
Entäpä sitten työnantajapuoli? Mikseivät yritykset rekrytoi enempää tohtoreita t&k-tehtäviin?
OKM:n työryhmän arvelee syyn löytyvän ehkä tohtorikoulutuksen yksipuolisuudesta.
Vaikka tutkijakoulutus antaa erinomaisen taustan tieteelliselle ja teknilliselle asiantuntijuudelle, yrityksissä tarvitaan myös muunlaista osaamista, raportissa todetaan. Tällaista osaamista olisi muun muassa asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen, liiketoimintaosaaminen ja kyky soveltaa tietoa käytännössä.
”Opinnoissa voisi olla tarpeen kohdata useammin tehtävänasetteluja, joissa tieteellisten reunaehtojen lisäksi joudutaan huomioimaan liiketoiminnalle tyypillisiä rajoitteita”, raportissa ehdotetaan. Myös väitöskirjan sisällön arvioidaan voivan vaikuttaa työllistymiseen.
Kehittämistä voi olla myös osaamisen markkinoinnissa.
”Tutkijakoulutettujen tulisi pystyä paremmin kirkastamaan itselleen ja työnantajille omaa monipuolista osaamistaan, soveltamiskykyään ja ratkaisukeskeistä lähestymistapaa”, raportissa kirjoitetaan.
(kuva Veikko Somerpuro)
Reetta Kivelä,
työelämäprofessori, yrittäjä
44 vuotta
— En oikeastaan koskaan ole suunnitellut uraa, olen vain tarttunut tilaisuuksiin. Aloitin opintoni Helsingin yliopistolla kemiassa vuonna 1996 ja vaihdoin elintarvikekemiaan vuonna 1998. Alkuperäinen ajatukseni oli työllistyä elintarviketeollisuuteen, ja päädyinkin Atrialle vuorotteluvapaan sijaiseksi vuonna 2004.
Teollisuudessa huomasin nopeasti, että minua kiinnostivat ennen muuta tutkimukselliset kysymykset. Ensimmäisiä asioitani oli selvittää, miksi tehtaassa keitetyt perunat jäivät liian koviksi. Oli kiinnostavaa keskittyä tuotteiden laatua ja kehitystä tukeviin suurten linjojen haasteisiin ja jättää uusien tuotteiden kehitys muille.
Olin Atrialla neljä vuotta, mutta vuonna 2007 yrityksessä tapahtui muutoksia. Samaan aikaan minua pyydettiin mukaan yliopistolle elintarvikekemiaa ja viljateknologiaa yhdistävään kaurahankkeeseen. Hanke oli erittäin kiinnostava, ja tein siinä väitöskirjani.
Väitöksen jälkeen vuonna 2011 mietin jäämistä akateemiselle uralle, mutta juuri silloin Fazer perusti tutkimusyksikön, jonne se halusi nimenomaan elintarvikekemian tohtoreita. Paikka tuntui niin sopivalta, että olisi ollut tuhlausta olla hakematta.
Vuonna 2015 päätin ottaa vuorotteluvapaan. Halusin aikaa itselleni ja perheelleni ja suunnittelin kirjan kirjoittamista.
Ystäväni Maija Itkonen kuitenkin houkutteli minut perustamaan yhteisen yrityksen. Gold&Green aloitti vuonna 2015.
Hieman onnekkaastikin onnistuimme nopeasti kehittämään Nyhtökauran, ja myimme yrityksen enemmistön vuonna 2016. Ehtona oli, että jatkoin siellä vuoteen 2019.
Startup-vuosien jälkeen kaipasin taas uutta. Minua sitoo kuitenkin kilpailukielto, joten en voinut mennä teollisuuteen. Dekaani Ritva Toivosen puhelu kiinnostuksestani työelämäprofessuuriin tuli hyvään saumaan. Nyt päätyöni on kehittää yliopistolla uutta Viikin Food Design Factorya auttamaan opiskelijoita tuotteistamaan ideoitaan.
Viihdyn yliopistolla oikein hyvin, mutta valitettavasti työelämäprofessuurit ovat määräaikaisia. Teollisuudessa työskennellessä ei synny julkaisuja, joiden avulla voisi hakea akateemisia virkoja. Se on tavallaan sääli, vaikka ymmärrän toki yliopiston oman meritoitumistavan.
(kuva Veikko Somerpuro)
Matti Jutila
ylitarkastaja
42 vuotta
— Olin aina kiinnostunut tutkijanurasta. Tein jo Lapin yliopistoon tekemästäni gradusta vuonna 2003 tieteellisen julkaisun Latvian vähemmistöpolitiikasta.
Sain vuonna 2003 jatko-opiskelupaikan Helsingin yliopistosta ja parin lyhyen apurahan jälkeen tutkijakoulupaikan. Tutkimuksen ohessa opetin tuntiopettajana ja toimitin tieteellistä lehteä. Viihdyin yliopistolla oikein hyvin, eikä palkkakaan ollut hassumpi. Oikeastaan voin sanoa pitäväni kaikista kolmesta yliopistotyön päätehtävästä.
Väitöstyötä pidensi hieman vanhempainvapaa, mutta väittelin vuonna 2011 kansainvälisestä vähemmistöjen suojelusta. Väitöksen jälkeen sain vuoden sijaisuuden yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.
Silloin hain myös Minnesotan yliopistossa olevaa määräaikaista suomalaisen apulaisprofessorin paikkaa. Sain sen ja vietimme perheeni kanssa vuodet 2012–2015 Yhdysvalloissa. Viihdyin hyvin, vaikka sikäläisessä järjestelmässä oli huonotkin puolensa: kun saimme toisen lapsen, sain palkallista vanhempainvapaata naurettavat kaksi viikkoa.
Suurempi sokki oli kuitenkin palata vuonna 2015 Suomeen, tällä kertaa Turun yliopistoon hoitamaan yliopistonlehtorin määräaikaisuutta. Yhdysvalloissa akateemista henkilökuntaa tuetaan monin tavoin: professoreilla on paitsi opetusassistentit myös sihteereitä ja muuta tukihenkilöstöä. Meillä ne on säästösyistä karsittu pois. Huomasin erilaisten seurantajärjestelmien kanssa kuluvan yllättävän paljon aikaa, piti syöttää kuitteja ja työtunteja. Työtunnit piti vielä kirjata sopimuksen, eikä todellisten töiden mukaan. Ei tässä ole järkeä, ajattelin.
Vuoden päästä pesti oli katkolla. Olisin lopulta saanut jatkoa, mutta hain Ihmisoikeusliittoon asiantuntijaksi. Pääsin sinne, ja yhden pätkän jälkeen minut vakinaistettiin. Vuonna 2017, 38-vuotiaana, minulla oli ensimmäistä kertaa elämässäni vakityö. Järjestöpuolen palkat ovat kuitenkin pienet, joten hain vuonna 2019 virkamieheksi, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon. Nyt minulla on vakivirka.
En usko enää palaavani yliopistolle, mutta dosenttina olen opettanut noin yhden kurssin lukuvuodessa. Tosin nyt keväällä jätin kurssin väliin, kun se olisi täytynyt pitää etänä. Etäkurssin pito ei ole yhtä palkitsevaa ja vaatii aika paljon säätöä. Ja nyt minun ei ole pakko säätää.
(kuva Petri Blomqvist)
Laura Ketonen
yliopisto-opettaja
42 vuotta
— Menin suoraan lukiosta Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa.
Valinta oli aika käytännönläheinen: olin aina pärjännyt luonnontieteissä ja halusin pois Turusta, jonnekin jossa voi hiihtää. Jyväskylä osoittautui hyväksi valinnaksi. Tein tutkintoni kuudessa vuodessa ja suoritin samalla pedagogiset opinnot. Graduni tein luokanopettajaopiskelijoiden energiaa koskevista käsityksistä.
Opiskeluaikana menin naimisiin ja valmistuttuani sain kaksi lasta, joten aloitin työurani opettajana kunnolla vasta vuonna 2010. Sain silloin puolentoista vuoden viransijaisuuden. Sen loputtua olisin jäänyt työttömäksi, joten päätin opiskella vielä kemianopettajan pätevyyden matematiikan ja fysiikan lisäksi. Kävin myös kysymässä professorilta jatko-opinnoista, mutta mikään tarjolla ollut projekti ei tuntunut omalta.
Lisäpätevyys auttoi työllistymään. Vuodesta 2013 sain ensin sijaisuuden ja 2014 vakipaikan. Huomasin myös, että opettajana minua kiinnosti kokeilla uutta. Aloin pitää blogia, jossa kerroin kokeiluistani. Sen ansiosta minut pyydettiin kaupungin työryhmään kehittämään perusopetuksen oppilasarviointia.
Sen myötä kiinnostukseni tutkimukseen kasvoi, ja vuodesta 2017 aloin tehdä työn ohessa väitöskirjaa oppilaiden keskinäisestä vertaisarvioinnista. Syksyllä 2018 otin virkavapaata ja lähdin vuodeksi yliopisto-opettajaksi. Yläkoulussa iso osa työstä on kasvattamista, joten tuntui ylelliseltä, kun yliopistolla pystyin keskittymään opettamiseen. Kaksi seuraavaa vuotta jatkoin yliopistolla projektitutkijana.
Kolmen vuoden virkavapaan jälkeen jouduin päättämään, palaanko kouluun vai otanko lopputilin. Päätin jäädä yliopistolle, vaikka koulumaailman kollegoja jäikin ikävä ja vakituisen työpaikan menetys kirpaisi.
Väittelin keväällä ja syyslukukaudella jatkan yliopisto-opettajana. Samalla teen rahoitushakemusta tutkimushankkeelle, jossa olisi tarkoitus selvittää vanhan laitokseni fysiikan opetuksen kehittämistä.
Tällä hetkellä huomaan pitäväni yliopistolla lähes kaikesta. Jopa hakemuksen teko tuntuu näin ensikertalaisena kiehtovalta. Toisaalta tutkijan urapolkuun usein liitetty ajatus ulkomailla tehdystä postdoc-kaudesta ei kyllä perheellisenä tunnu realistiselta ajatukselta.
Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että yliopisto on minun paikkani, ainakin jos rahoitusta löytyy. Usein mietin, että olenpa onnellinen, kun saan tutkia itseäni kiinnostavia asioita.
OKM:n raportin lopussa esitetään konkreettisia toimenpideehdotuksia urapolkujen laajentamiselle. Jokainen työryhmän taustaryhmä esitti omansa. Iso osa niistä jää yleiselle tasolle.
Yliopistot esimerkiksi ilmoittavat lisäävänsä yhteistyötään elinkeinoelämän kanssa. Yliopistojen tulisi myös tukea työjaksoja yliopiston ulkopuolella osana koulutusta ja tutkijanuralla meritoitumista. Alla henkilöstöjärjestöjen raportissa esittämät toimenpiteet tutkijanurien monipuolistamiseksi:
1. Tieteentekijät sitoutuu kaikessa viestinnässään avaamaan tieteentekijöiden moninaisia urapolkuja nykyistä enemmän.
2. Tieteentekijät on käytettävissä kaikissa yliopistoissa järjestettävissä uusien väitöskirjatutkijoiden orientaatiotilaisuuksissa, ja kertoo niissä tutkittuun tietoon pohjautuen tohtoreiden monipuolisista työurista ja mahdollisuuksista sekä suomalaisen työelämän pelisäännöistä myös yliopiston ulkopuolella.
3. Tieteentekijät tekee kolmikielisen koulutuspaketin, joka toimii eri alojen väitöskirjatutkijoiden infoissa. Liitto tukee kansainvälisten tutkijoiden integraatiota järjestämällä näille tilaisuuksia, joissa kerrotaan hiljaisesta tiedosta työnhaussa ja suomalaisesta työelämästä ja joissa lisätään työelämätietoutta.
4. Professoriliitto sitoutuu edistämään tutkijanuria huolehtimalla siitä, että professoreilla on riittävästi aikaan väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen, ja myötävaikuttamalla siihen, että tutkimuksen rahoitus on riittävää.
Teksti Juha Merimaa
Painetussa lehdessä sivu 8
![Logo [Acatiimi]](/images/logo.jpg){kind=logo}
Etusivulle »
Sisällysluetteloon »
Tulosta »