Sisäisen pakon sanelemaa työtä

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodolle politiikka merkitsee heikomman puolelle asettumista. Juuri väitelleenä kirjallisuuden tutkijana hän tietää omastakin kokemuksesta, että myös tutkijoiden uralla moni asia vaatii parannusta.

Ensimmäistä kauttaan eduskunnassa aloittanut Outi Alanko-Kahiluoto lähti mukaan politiikkaan erinäisten henkilökohtaisten kokemustensa jälkeen.

- Huomasin, että suuri osa vapaa-ajastani kului asioihin, joiden hoitaminen olisi oikeastaan poliitikkojen tehtävä. Lapseni päiväkodissa ei ollut lakisääteistä määrää hoitajia eikä hoitoneliöitä, lähiterveysasemalle ei saanut aikaa. Eräänlainen kulminaatio oli se, kun isäni kuoli sairaalabakteeriin käytyään sairaalassa päiväkirurgisessa toimenpiteessä, josta hänet kotiutettiin liian pian ja jätettiin ilman jatkohoitoa. Isäni taistellessa kuolemaansa vastaan näin terveydenhuollon resurssipulan läheltä, Alanko-Kahiluoto muistelee.

Hänen havaintojensa mukaan hyvinvointipalvelut eivät todellisuudessa toimi ja yhteiskunnan eriarvoistuminen on jo todellisuutta.

- Esimerkiksi puhe yliopistojen lukukausimaksuista kuuluu tähän samaan kehitykseen, jota vastaan haluan taistella.

- Liityin vuonna 2004 Vihreiden paikallisyhdistykseen päästäkseni vaikuttamaan lähipalveluihin nimenomaan kunnallispoliittisten päätösten kautta. Minut valittiin valtuustoon saman tien. Nousin Helsingin Vihreiden puheenjohtajaksi ja siitä vuoden kuluttua pääsin eduskuntaan.

Alanko-Kahiluoto on työskennellyt Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen assistenttina sekä tutkijana Suomen Akatemian rahoittamissa projekteissa. Hän on myös Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän jäsen sekä tieteen- ja taiteentekijöiden sosiaaliturvan puolesta työskentelevän TATUSOTU- ryhmän perustaja.

Tuottavuusohjelma ajaa ahtaalle

Yliopistotutkijoiden aseman kannalta yliopistojen riittävä perusrahoitus on monessa mielessä ensiarvoinen seikka. Rahaa tarvitaan riittävän suurilukuisen opettajakaartin palkkaamiseksi opetuksen tason takaamiseksi ja jo henkilökunnan jaksamisenkin vuoksi. Varoja tarvitaan myös opetuksen maksuttomuuden säilyttämiseksi, sillä se on edellytys tasa-arvoiselle yhteiskunnalle.

- Hallitusohjelman kirjauksesta, jonka mukaan “Tuottavuusohjelmaa tarkistetaan siten, ettei se heikennä yliopistokoulutuksen laatua sekä tieteen ja tutkimuksen vaikuttavuutta” on pidettävä kiinni. Tämän lupauksen toteutumista yritän osaltani valvoa käynnissä olevissa kehysneuvotteluissa. Myös palkkatasaarvo ja naisten tutkijanuran edistäminen ovat itselleni tärkeitä asioita.

Eläketurvan puuttuminen sekä kehno työttömyysturva ovat ongelmia, joiden kanssa moni tutkija joutuu kamppailemaan omassa arjessaan. Alanko-Kahiluoto on tutustunut epäkohtiin toimiessaan humanistien luottamusmiehenä Helsingin yliopistossa.

- Myös heikot työllisyysnäkymät ovat asia, josta tiedekuntamme opiskelijat kärsivät. Huippututkimusta on aina tehty myös apurahoilla, mutta tänä päivänä yhä harvempi uskaltaa ottaa apurahaa vastaan pelätessään joutuvansa ongelmiin työvoimaviranomaisten kanssa rahoituskauden päätyttyä, Alanko- Kahiluoto on havainnut.

Mitä muutoksia kansanedustaja tekisi, jos päätökset olisivat vain hänestä kiinni?

- Ainakin luopuisin tuottavuusohjelmasta, joka uhkaa kuristaa yliopistojen asemaa entisestään. Ja ennen kaikkea toimeenpanisin välittömästi apurahansaajien eläketurvalain uudistuksen sekä ohjeistaisin työvoimahallintoa niin, etteivät tutkijat enää voisi joutua työttömyysturvan ulkopuolelle, kansanedustaja korostaa.

Väitöskirja yötöinä

Alanko-Kahiluodolla on jatkuvasti monta rautaa tulessa. Kansanedustajana toimiminen on kokopäiväinen tehtävä, mutta oman alan tutkimustyö vetää kuitenkin jatkuvasti puoleensa. Kyseessä on monen muunkin tuntema oire: tutkimisen palo. Toukokuussa Alanko-Kahiluoto väitteli Helsingin yliopistolla kirjallisuustieteen alalta otsikolla Writing Otherwise than Seeing: Writing and Exteriority in Maurice Blanchot. Tutkimus tarkastelee ranskalaisen kirjailija-filosofin Maurice Blanchot’n 1940-60-lukujen tuotantoa pohtimalla sen suhdetta ajankohdan fenomenologisen filosofian kenttään.

- Blanchot’ta kiinnostaa se, mitä filosofia ei pysty käsitteellistämään ja missä filosofia siis kohtaa omat rajansa. Hän on merkittävä ajattelija, jolla on myös sydäntä ja poikkeaa niistä paperinmakuisista teoreetikoista ja filosofeista, joita tulin tutkineeksi lisensiaatintyössäni. Myös Blanchot henkilönä kiehtoi minua. Vaikka hän on yksi merkittävimmistä sodanjälkeisistä ranskaksi kirjoittaneista kirjailijoista, hänestä tiedetään kovin vähän. Hän ei esimerkiksi koskaan esiintynyt julkisuudessa eikä koskaan antanut yhtään haastattelua, Alanko-Kahiluoto selittää kiinnostustaan.

Maurice Blanchotsta onkin tiettävästi olemassa vain pari valokuvaa.

- Toinen on hämärä ryhmäkuva nuoruusvuosilta, toinen valokuvaajan hänestä salaa nappaama kuva, jossa jo kumarainen vanhus ylittää pariisilaisen supermarketin parkkipaikkaa. Molemmissa kuvissa kasvot jäävät tunnistamattomiksi.

Hyötyä politiikassa

Miten ihmeessä on mahdollista yhdistää kansanedustajan työ, väitöskirjan viimeistely ja perheen äidin tehtävät?

- Tekemällä paljon töitä ja tinkimällä yöunista. Arki on kieltämättä haastavaa. Saan apua äidiltäni ja appivanhemmiltani ja myös läheiset ystävät ovat auttaneet lastenhoitojärjestelyissä. Mieheni on freelancer- ohjaaja ja pystyy jonkin verran järjestelemään työaikataulujaan. Elämä on hyvin ohjelmoitua, eikä siihen kuulu esimerkiksi harrastuksia. Olen kaiken vapaa-ajan perheen kanssa, johon kuuluu 7-vuotias tytär Kaarina ja 10-vuotias poika Jalmari.

Alanko-Kahiluodon selviytymiskeino on keskittyminen olennaiseen ja jämptiys kalenterin täyttämisessä. Se, mikä on pakko tehdä, tehdään, muu saa odottaa.

- Tutkijan ammattitaidosta on muuten yllättävän paljon hyötyä politiikassa. Kykenen käymään nopeasti läpi laajoja aineistoja, löytämään epäjohdonmukaisuudet ja puutteet perusteluissa, kysymään oikeat kysymykset ja vetämään johtopäätökset. Politiikassa kyseenalaistamisen taito ja rohkeus on ehkä kaikkein olennaisinta, ja sitä tutkijan työssä oppii.

- En vielä tiedä, pyrinkö jatkamaan eduskunnassa tämän kauden jälkeen. Se riippuu siitä, millaiseksi hallituskausi muodostuu. Yliopistolta en kuitenkaan pysty koskaan lähtemään, se on varmaa. Jos en jatka tutkijana, alan jossakin vaiheessa taas opiskella jotakin. Haaveilen esimerkiksi suorittavani juristin tutkinnon, siitä olisi apua myös kunnallispolitiikassa. Juristina voisin vaikka perustaa maailmanparannustoimiston, jos en työllisty humanistina, Alanko-Kahiluoto naurahtaa.

Teksti: Arja-Leena Paavola Kuvat: Veikko Somerpuro