Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto haluavat kehittää yhteistyötään

Yliopisto- ja järjestökenttä ovat myllerryksen kourissa. Toimintaympäristön radikaalin muutoksen vuoksi myös liitot miettivät yhteistyön tiivistämistä. Selvitysmies, professori Harri Melin teki keväällä esityksen yhteistyöprojektista Tieteentekijöiden liitolle ja Professoriliitolle.

Mikäli eduskunta hyväksyy kesäkuun lopulla uuden yliopistolain, yliopistot saavat työnantajaaseman vuoden 2010 alusta. Yliopistotyönantaja on jo tämän vuoden alussa järjestäytynyt Suomen yliopistojen työnantajayhdistykseksi SYTY:ksi. Myös yliopistojen rehtorit tiivistävät yhteistyötään ja ovat perustaneet Suomen ylipistot-yhdistyksen.

Onko työnantajan etu, että akavalainen yliopistoväki on hajallaan kovin monessa eri liitossa? Yrityspuolella EK:n syntyminen on vienyt siihen, että STTK:n ja SAK:n sisällä mietitään suurempien liittorakenteiden etuja ja fuusioita on jo tehty. Julkisuudessa huhutaan aika ajoin myös Akavan ja STTK:n yhdistymisestä. Kaiken kaikkiaan sekä yliopisto- että järjestökenttä ovat muutoksen kohteena.

Myös sopimusneuvottelujen mekanismit muuttuvat. Jos SYTY ottaa EK:n keskusjärjestökseen, yliopistotyönantaja ryhtyy ajamaan yhä enemmän paikallista sopimista ja yksilöllisempiä sopimuksia. Miten käy kollektiivisopimuksille? SYTY:n mahdollisella liittymisellä EK:hon on vaikutuksensa myös akavalaisten yliopistosektorin järjestöjen neuvottelumekanismiin. Onko eduksi, että Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry hoitaa myös jatkossa professorien ja tieteentekijöiden sopimusneuvottelut? Edunvalvojien työtä muuttaa myös se, että suurella todennäköisyydellä virkasuhteet muuttuvat työsopimussuhteiksi vuoden 2010 alusta.

Lisäksi yliopistojen virkarakenteet ovat uudistumassa. Neliportainen tutkijanuramalli on jo otettu käyttöön monessa yliopistossa. Säätiöyliopistojen puolelle puuhataan amerikkalaisen tenure track -mallin mukaista järjestelmää, joka sisältää useamman tasoisia professorin tehtäviä. Tällä voi olla heijastusvaikutuksia myös opetus- ja tutkimushenkilöstön järjestäytymiseen.

Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat seuranneet kehitystä huolella ja päättivät viime lokuussa kutsua professori Harri Melinin laatimaan selvityksen liittojen yhteistyön tiivistämisestä. Melin tuntee kumpaakin liittoa. Hän oli pitkään Tieteentekijöiden liiton edeltäjän Korkeakoulualan assistenttien ja tutkijain liiton KATL:n aktiivi ja toimi 1990-luvulla Tampereen yliopiston pääluottamusmiehenä. Nykyisin hän on Professoriliiton jäsen ja sosiologian professori Tampereen yliopistossa. Hän on tehnyt monia tutkimuksia ammattiyhdistysliikkeestä. Melin on toiminut selvitysmiehenä SAK-laisten kuljetusalan liittojen yhteistyöhankkeessa.

Melin teki tilastoselvityksen liittojen ydinasioista, kävi tammikuussa keskustelun kummankin liiton hallitusten kokouksissa, haastatteli sidosryhmien asiantuntijoita sekä piti liittojen puheenjohtajista ja toiminnanjohtajista koostuvan koordinaatioryhmän ajan tasalla. Syntynyttä raporttia Melin esitteli liittojen hallitusten ja toimistojen yhteistilaisuudessa 7. huhtikuuta. Professoriliiton valtuuston jäsenille ja Tieteentekijöiden liiton liittokokousedustajille hän kertoi selvitystyönsä tuloksista 17. huhtikuuta.

Neljä vaihtoehtoista mallia

Melinin mielestä liittojen keskeinen haaste on: miten turvata jäsenten edunvalvonta ja tehostaa sitä tilanteessa, jossa toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja jossa vanhat rakenteet eivät enää riitä. Raportissaan hän tuo esille neljä vaihtoehtoa: jatketaan itsenäisinä liittoina, liitytään OAJ:n jäseneksi, perustetaan yhteinen kattojärjestö tai perustetaan uusi yhteinen liitto.

Vaikka liitot ovat itsenäisiä akavalaisia ammattijärjestöjä, niillä on pitkä yhteistyön perinne. Ne solmivat yhteistyösopimuksen vuonna 1986. Vuonna 1999 uusitun sopimuksen mukaan liitot sitoutuvat yhteistyöhön seuraavilla toiminnan aloilla: työmarkkinatoiminta ja muu edunvalvonta, korkeakoulu- ja tiedepolitiikka, tiedotustoiminta. Liitoilla on ollut vuodesta 1986 lähtien yhteinen tiedottaja. Liitot ovat vuodesta 1987 lähtien julkaisseet yhteistä lehteä. Lehden nimi oli aluksi Tieteentekijä, ja vuonna 1997 Yliopistonlehtorien liiton tullessa mukaan lehtiyhteistyöhön, Acatiimi aloitti ilmestymisensä.

Professoriliitolla ja Tieteentekijöiden liitolla on säännöllisesti kokoontuva yhteistyötoimikunta Patu. Liitot järjestävät vuosittain yhteisen kevätseminaarin, joka toinen vuosi Communicatio academica -tapahtuman sekä lobbaavat yhdessä ahkerasti yliopisto- ja tiedepolitiikan päättäjiä. Mutta riittävätkö nämä vakiintuneet yhteistyömuodot enää muuttuvassa tilanteessa?

Yli 110 000 jäsenen Opetusalan ammattijärjestö OAJ on Akavan ylivoimaisesti suurin ja vahvin liitto. Yliopistonlehtorien liitto on kuulunut OAJ:hin vuodesta 1986 lähtien. Vuosien saatossa OAJ ei ole peittänyt kiinnostustaan ottaa myös Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto siipiensä suojaan. Peruskoulu- ja lukio-opettajat ovat yhteensä yli 57 000 jäsenellään OAJ:n ylivoimaisesti suurin ryhmä. Vaikka Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto liittyisivät Yliopistonlehtorien liiton seuraksi OAJ:hin, ne jäisivät yhteensä noin 10 800 jäsenellään selvästi yleissivistävän puolen opettajien varjoon. Lisäksi monilla tutkijaidentiteetin omaavilla voisi olla vaikeuksia samaistua opettajajärjestöön. Miten yliopistosektorin erityislaadulle kävisi?

Kolmantena mallia Melin esitteli professorien ja tieteentekijöiden unionin. Siinä liitot jatkaisivat itsenäisinä toimijoina, mutta niille perustettaisiin yhteinen kattojärjestö, joka hoitaisi mm. sopimustoiminnan ja tiedotuksen. Kattojärjestömalli pitää sisällään monia vaihtoehtoja: se voi olla pitkälti nykyiseen yhteistyösopimukseen perustuva tai se voi saada tiiviimmän edunvalvojan roolin. Melin epäili, olisiko kattojärjestökään riittävä vastaus toimintaympäristön muutoksiin.

Omana suosikkinaan professori Melin peti neljättä vaihtoehtoa eli uuden yhteisen ammattiliiton perustamista. Noin 9000 jäsenen uusi liitto olisi suurin yliopistoalan henkilöstöjärjestö. Se pystyisi tarjoamaan nykyistä monipuolisempia jäsenpalveluja ja koulutusmahdollisuuksia. Yliopistojen uudessa työantajaroolissa ja paikallisen sopimisen yleistyessä se aktivoisi ja tehostaisi edunvalvontaa. Melin ei ottanut kantaa uuden liiton rakenteeseen, mutta toi yhtenä mahdollisuutena esille Ruotsin SULF:n (Sveriges universitetslärarförbund). SULF jakautuu viiteen sektoriin, mm. professoreilla, yliopistonlehtoreilla ja doktorandeilla on omat alaosastonsa (ks. www.sulf.se).

Melin korosti, että uuden liiton rakentamisen tulee tapahtua jäsenlähtöisesti, demokraattisesti ja tasavertaisesti yhdessä sovittujen periaatteiden mukaan. Hän muistutti, että uusi liitto ei ole päämäärä vaan väline jäsenten etujen ajamisessa.

Jatkokehittely vielä tarpeen

Tieteentekijöiden liiton liittokokousedustajien ja Professoriliiton valtuuston jäsenten infotilaisuuden yhteydessä käydyssä keskustelussa tunnustettiin, että yhteistyötä tulee tehostaa. Monet olisivat kuitenkin toivoneet selvitysraportilta enemmän analyyttisyyttä, eri vaihtoehtojen plussien ja miinusten pohdintaa. Jotkut katsoivat, että “uusi liitto” -ajattelu ei saa hallita liikaa yhteistyön jatkoselvittelyä. Käytetyissä puheenvuoroissa tuotiin myös esille pyrkimys kahta liittoa laajempaan yhteistyöhön. Aika monet pitivät isompaa liittoa houkuttelevampana jäsenrekrytoinnin kannalta. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että yliopistosektorin henkilöstön suurempi painoarvo Akavan sisällä olisi tarpeen.

Infotilaisuuksien jälkeen yhteistyön kehittämisestä on jatkettu keskustelua Tieteentekijöiden liiton liittokokouksessa, Professoriliiton valtuustossa, molempien liittojen hallituksissa sekä liittojen yhteistyötoimikunnassa. Kaikki tunnustavat yhteistyön kehittämisen tarpeen. Näyttää kuitenkin siltä, että nopealla aikataululla asiassa ei tulla etenemään.

Professori Harri Melinin raportti löytyy kummankin liiton nettisivuston jäsenkanavalta.

Kirsti Sintonen
tiedottaja