Selkeiden määritelmien tärkeydestä
Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton kevätseminaarissa
Yliopistojen uudet (v)aatteet pohdittiin
uuden olomuodon saaneiden yliopistojen
mahdollisuutta vastata niihin kohdistuviin suuriin
odotuksiin. Henkilöstön asema YT-neuvottelujen
ilmapiirissä puhutti, mutta tulevaisuuden
tuomiin parannuksiinkin uskottiin uusien urakehitysmahdollisuuksien
muodossa. Hämmennystä
ja jännitteitä herätti jälleen kerran erilaiset näkemykset
yliopistojen määrärahojen suuruusluokasta,
tulosohjauksesta ja opiskelija/opettaja -suhdeluvusta.
Kaikki ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten
erilaiset määritelmät asioista herättävät paljon
tunteita, mutta aikaansaavat vähän tuloksia ja ratkaisuja
ongelmiin. Edellytys suurten kysymysten
tulokselliselle ratkaisemiselle on määritelmien selkeys
ja yhtenevä ymmärrys niistä. Silloin myös
ohipuhumisen aiheuttamilta turhautuneisuuden
tunteilta vältyttäisiin. Epämääräiset määritelmät
eivät saisi olla vallan välineitä.
Yliopistoissa jokainen opetus-ja tutkimushenkilöstöön
kuuluva sekä tutkii että opettaa. Tästä
lauseesta on tullut mantra, joka on kirjattu jopa
uuteen työehtosopimukseen. Tämän hokeaman
seurauksena opetusministeriö on kaunistanut
opiskelija/opettaja tilastolukuja. Pätevää koulutettua
opetus-ja tutkimushenkilökuntaa ei kuitenkaan
ole rekrytoitu yliopistoihin lisääntyvällä
frekvenssillä resurssipulan vuoksi. Opetusta antavat
nyt tutkintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat
vaihtelevalla menestyksellä. Henkilön opetustaidothan
arvioidaan vasta, kun hän hakee dosentuuria
tai työsuhteita kolmannelta ja neljänneltä
urapolkutasolta. Myös opetuksen määritelmä on
epäselvä. Mitä on opetus ja mitä siihen odotetaan
sisältyvän? Opetusta on sekä monenlaista että
monentasoista. Yliopistostojen eri tiedekunnat ja
laitokset antavat erilaisia määritelmiä riippuen
keneltä asiaa kysyy. Toiset laskevat tutkielmien,
gradujen ja väitöskirjojen ohjauksen opetukseen
toiset vain luento-opetuksen. Mihin momenttiin
lasketaan henkilökohtainen opinto-ohjaus ja
mentorointi, toiminnot, joiden uskotaan olevan
avainasemassa opiskelijoiden opintoaikojen lyhentämisessä?
Opiskelija/opettaja-suhdeluvun tulisi kertoa
jotain siitä, millä resursseilla tai tehokkuudella opetusta meillä pyöritetään.
Suhdeluvun tulisi siis olla
vertailukelpoinen muiden
vertailukohteena olevien
maiden lukuihin niin sisällöltään
kuin mittaustavaltaankin,
jotta se indikoisi jotain todellista ja merkittävää.
Olemme myös tilastollisesti kovin tutkimus- ja
tutkijaorientoitunut maa. Mutta onko kaikki tutkimus
todella tutkimusta vai pitäisikö joskus mieluummin
käyttää sanaa analyysi, selvitys, kysely?
Murto-osa, noin 13 prosenttia, maamme tutkimuksesta
tehdään kompetenssilla, jonka tohtorinkoulutus
antaa. Määritelmillä on merkitystä, kun
tuloksia jälleen tilastoidaan ja vertailuja tehdään
muihin maihin.
Kevätseminaarissa myös käsite ’autonominen
yliopisto’ ymmärrettiin usealla tavalla. Aina keskusteluissa
ja kirjoituksissa ei ole selvää, mitä autonomialla
kulloinkin tarkoitetaan. Onko kyseessä
yliopistojen taloudellinen, hallinnollinen vai
akateeminen autonomia? Yliopisto on kuitenkin
käytännössä aina jollain tavalla sidottu valtion ja
aikakauden taloudellisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin
ehtoihin. YTT Jarkko Tirronen väittää uunituoreessa
kirjassaan ”Yliopistoa etsimässä”, että
autonomia on suhteellinen käsite. Hän hahmottaa
yliopiston ajatusta ja olemusta viiden yliopistomallin
kautta. Sivistysyliopistoiksi hän määrittää
Liberal education- ja humboldtilaisen yliopistomallin.
Moderneiksi yliopistoiksi palveluyliopiston
ja markkinayliopiston. Viidentenä mallinaan
hän esittää modernin tiedeyliopiston ominaispiirteet.
Yliopistomallit voivat käytännössä
esiintyä samanaikaisesti ja päällekkäisesti kerrostuneina.
Tämä selittäisi, miksi käsitteitä ei aina ole
helppoa hahmottaa.
Varmaa on, että keskustelu yliopiston käsitteen
määrittelystä jatkuu, onhan yliopisto jatkuvassa
muutoksessa.
Haluan toivottaa kaikille Acatiimin ystäville
aurinkoista ja rentouttavaa kesää.
Ragna Rönnholm
puheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto
|