Pävauksesta potkua edunvalvontaan
Tieteentekemiseen pätkätyöt ovat kuuluneet
jo pitkään, ja ne on hiljaisesti hyväksytty
välttämättömänä pahana. Yliopisto
ja sen toimintaympäristö ovat kuitenkin
muuttuneet, ja ammattiyhdistysliikkeen
pitäisi tarkastella akateemista pätkätyötäkin
laajemmin sen työntekijöille aiheuttaman
turvattomuuden ja kehnomman työelämän
laadun näkökulmasta.
Työelämän tutkija Anu Suoranta on
tuonut pävauksen eli pätkätyön vaikutusten
arvioinnin käsitteen ja menettelytavan
ay-liikkeen agendalle työaloilla, joissa pätkätyöt
ovat viime vuosina yleistyneet.
Viime vuosina on toteutettu monia yliopiston rakenteellisia
kehittämishankkeita, joilla on mm.
muutettu yliopistolakia ja yliopiston oikeudellista
asemaa sekä luotu uusi uramalli. Liittojen edunvalvonta
on keskittynyt ottamaan osaa näiden
hankkeiden valmisteluun. Seuraavaksi olisi syytä
nostaa edunvalvonnan painopisteeksi rakenteiden
toimivuus pätkätyön näkökulmasta – esimerkiksi
millä perusteilla määräaikaisia palvelussuhteita
käytetään – sekä erilaisten tieteentekijäryhmien
asema ja työelämän yhdenvertaiset oikeudet näissä
rakenteissa.
Yliopistoissa on jatkuvasti yhä suurempi joukko
tieteentekijöitä, jotka työskentelevät pätkätyösuhteissa
tai apurahalla. Leimaavaa pätkätutkijoiden
asemalle on jatkuva rahanhakemisen kierre ja
epävarmuus työn jatkuvuudesta ja toimeentulosta,
mutta usein myös rahoituksen saaminenkaan
ei takaa heille samanlaista turvaa ja oikeuksia
kuin muille työntekijöille.
Työsuhteen ehtojen ja työelämän laadun suhteen
heikoimmassa asemassa ovat uraa aloittelevat
ja ei-palvelussuhteessa olevat. Pätkätyöhön
liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan väisty, vaikka
onnistuisi ”vakiinnuttamaan” työuransa hankkimalla
työpätkiä ketjussa.
Osa tieteentekijöistähän tekee koko työikänsä
pelkästään pätkätöitä. Pätkätyöt eivät tarjoa paljoa
turvaa työntekijän vanhetessa. Keski-ikäiselle
pätkätyöntekijälle pitkäaikainen sairastaminen
voi merkitä koko työuran tyssäämistä, mistä on
vaikea yrittää palata työhön. Eikä harvinaista ole
sekään, että vuosikymmeniä määrävuotisia opetusvirkasuhteita
hoitanut jää paitsi viimeistä jatkokautta
ja joutuu työttömäksi vain vuosi, pari
ennen eläkeikää.
Anu Suorannan mukaan suuri osa tieteentekijöistä
kokee pätkätyön aiheuttamia ongelmia. Tenure
track:n käyttöönotto voi olla ratkaisu osalle,
mutta se ei poista valtaosalta yliopiston työn teettämisen
tavan tuottamaa ongelmaa. Suurin osa
jää kuitenkin sen ulkopuolelle.
– Apurahatutkijoiden tilanteen korjaamisen
jatkaminen on päällimmäisin asia. Viime vuonna
heidän sosiaaliturvansa perusminimit saatiin järjestettyä,
mutta työelämän yhdenvertaisuus on
vielä kaukana. Edelleen esimerkiksi mahdollisuus
vuorotteluvapaaseen tai loma-oikeus puuttuvat,
toteaa nykyisin SAK:n hankekoordinaattorina
työskentelevä Suoranta.
Työn ja sosiaaliturvan pävaus
Pätkätyön tekijöiden ongelmat tunnetaan hyvin
yliopistossakin. Nyt keskeinen kysymys onkin
mistä löydetään tahtoa käsitellä ongelmia ja saada
ne ratkaistuiksi. Yksi lähtökohta voisi olla ottaa
ongelmat erillisen tarkastelun kohteeksi pätkätyön
vaikutusten arvioinnissa.
Suorannan mukaan sekä työsuhteen ehdot että
sosiaalinen turvallisuus vaativat pävausta. Työehtosopimukset
on juuri saatu valmiiksi. Konkreettinen
lähtökohta olisi aloittaa pävaus niistä, tarkastella
takaako oma sopimus jatkuvissa ja määräaikaisissa
työsuhteissa työskenteleville yhtäläiset
oikeudet ja työelämän laadun, ja vertailla rinnakkaisia
sopimuksia miten niissä on onnistuttu
huomioimaan pätkätyön vaikutukset. Työehtojen
jälkeen myös työ ja sosiaalilainsäädäntö olisi syytä
pävata.
Pävauksen edunvalvonnan työkaluksi kehittänyt
Suoranta näkee pätkätyön vaikutusten arvioinnin
uutena työelämän laadun kehittämisen välineenä.
– Pävauksen kautta ilmiöt tunnistuvat ja sen
jälkeen on tehtävä korjaavat toimenpiteet. Pävaus
ei ole mikään ihmelääke, mutta se on oiva väline
saada asiat agendalle.
Tämä vaatii etenkin ammattiliittojen aktivoitumista
nostaa pätkätyö ja siihen liittyvät ongelmat
neuvottelujen kohteeksi. Monella työalalla
kysymys on pohjimmiltaan siitä, onko ay-liike
ydintyövoiman liike vai myös puskuriksi työnnetyn
työvoiman liike. Tieteentekijöiden kohdalla
pätkätöiden tarkastelu pitäisi ilman muuta olla
keskiössä, koska valtaosa jäsenistöstä kuitenkin
tekee niitä.
Yliopiston toimintakäytäntöjen pävaus
Pävaus on sukua suvaukselle eli sukupuolivaikutusten
arvioinnille. Suvaus on jo vakiintunut ja
tulokselliseksi osoittautunut menetelmä nostaa
esiin usein näkymättömiä naisten ja miesten tasaarvon
esteitä ja edistää niiden poistamista työelämästä.
Suvaus tarjoaa valmiita menetelmiä myös pävaukselle.
Monia lakeja, sosiaaliturvaa ja esimerkiksi
julkista budjetointia on menestyksellisesti
suvattu, mutta myös suvauksen ulottamisella yksittäisille
työpaikoille toiminnallisin suunnitelmin
on saatu hyviä tuloksia.
Pelkkä säädöstason arviointi ja korjaaminen
eivät poista pätkätyöntekijöidenkään ongelmia,
vaan olennaista on jokaisessa työorganisaatiossa
tarkastella tarjoaako se yhtäläiset ja kohtuulliset
työntekemisen puitteet ja työntekijän oikeudet
niin pätkä- kuin jatkuvaa työtä tekeville.
Tieteentekijät jakautuvat yliopistoissa kolmeen
ryhmään: budjettirahoituksella, ulkopuolisella rahoituksella
ja apurahoilla työskenteleviin. Apurahoilla
työskentelevien asema vaihtelee yliopistoissa
kaikkein eniten. Osa yliopistoista ei tunnu antavan
mitään arvoa apurahalla tehtävälle tutkimukselle
eikä tarjoa esimerkiksi työhuonemahdollisuutta.
Kuitenkin äskettäin ilmestynyt Kari
Liljan tekemä Tampereen yliopiston tieteentekijöiden
EPOT-selvitys osoitti kuinka suuren osan
yliopiston tulokseksi laskettavista julkaisuista tehdään
juuri ei-palvelussuhteessa.
Ulkopuolisella rahoituksella työskenteleville
työehtosopimus takaa periaatteessa samat oikeudet
kuin budjettirahoituksella työskenteleville.
Yliopistoissa on kuitenkin vaihtelevia käytäntöjä
miten kaikki oikeudet toteutuvat pätkätyöntekijöiden
kohdalla, esimerkiksi millaisia mahdollisuuksia
pätkätutkijoilla on käyttää perhevapaaoikeuksiaan.
Lisäksi äskettäin käyttöönotettu ulkopuolisen
rahoituksen kokonaiskustannusmalli uhkaa luoda
pohjaa syvemmälle jaolle pätkä- ja jatkuvissa palvelussuhteissa
työskentelevien välillä. Mallissahan
rahoittaja maksaa vain toteutuneesta työajasta, ja
yliopisto joutuu ottamaan aikaisempaa enemmän
vastuuta työnantajavelvoitteistaan. Esimerkiksi
sairausajan palkkaus jää nyt yliopiston huolehdittavaksi.
Nyt jos koskaan olisikin aika tunnistaa ja tunnustaa
pätkätyöllä tehtävän tutkimuksen merkitys
yliopistoille ja turvata pätkätyöntekijöiden asemaa.
Tässä mielessä pävaus voi luoda pohjaa kehittää
uutta, parempaa yliopistojen henkilöstöpolitiikkaa.
Olennaista kuitenkin on, että pävauksella
esiin nostetuttuja epäkohtia aletaan korjata.
Tapio Rissanen
tutkija
|