5/12

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Vastuu kasvoi, esimiesten palkkiot eivät

    Aikaisemmin virkaehtosopimukseen sisältyivät suhteellisen yksityiskohtaiset määräykset yliopistojen esimies- eli hallintotehtävien ja johtamistehtävien palkkioista. Sopimukseen sisältyivät myös esimiespalkkioiden yliopistokohtaiset vähimmäismäärät. Monissa yliopistoissa nämä vähimmäismäärät käytännössä ylitettiin.

    Tilanne on muuttunut johtamispalkkioita koskevien kollektiivisopimustason määräysten osalta. Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen 6. luvun 11 §:n 2 momentin mukaan yliopisto maksaa päätöksensä mukaisesti akateemisille johtajilleen johtamispalkkioita. Palkkioiden suuruudesta tai kohdentumisesta ei ole mainintaa työehtosopimuksessa. Ne on jätetty yliopistokohtaisen soveltamisen varaan. Sopimuksen 6. luvun 11 §:n 2 momentti osoittaa kuitenkin, että johtamispalkkiojärjestelmä on tarkoitettu yliopistoissa pysyväksi.

    Yliopistojen uusi palkkausjärjestelmä (YPJ) on korostanut esimiesten merkitystä tarkoituksenmukaisen ja oikeudenmukaisen palkan määrittelyssä. YPJ merkitsi myös esimiesten tehtävien lisääntymistä ja henkilöstöpoliittisen vastuun kasvamista. Vuonna 2010 toteutettu yliopistouudistus lisäsi edelleen esimiesten vastuuta ja tehtäviä.

    Ohessa on esimiespalkkioiden kehityksen yhteenveto, joka on laadittu eri yliopistoista saatujen tietojen perusteella. Siitä näkyy, että vuosina 2005— 2011 esimiespalkkioiden kokonaisvolyymi on selvästi laskenut yliopistolaitoksessa. Esimiespalkkioiden kokonaisvolyymikehitys ei ole vastannut esimiesaseman muutosta ja kasvanutta vastuuta.

    Useimmat akateemiset johtajat ovat professoreita. Akateemisten johtajien tehtävät suoritetaan yleensä professorien muiden tehtävien ohella. Professoreilta on tullut runsaasti viestejä siitä, että nykyisten palkkioiden taso ei vastaa esimiestehtävien vaatimuksia. Esimiespalkkioiden osuus professorien kokonaispalkkapotista on pudonnut vuosituhannen alun vajaasta kolmesta prosentista runsaaseen kahteen prosenttiin. Tämä ei voi olla viesti siitä, että akateemisia johtajia todella arvostettaisiin myös taloudellisesti. Palkkiojärjestelmän tulisi olla nykyistä kannustavampi sekä hyviin esimiessuorituksiin että hyvien akateemisten johtajien valikoitumiseen. Tämä olisi kaikkien yliopistolaisten etu.

    Professoriliitto on esittänyt yliopistoille akateemisten johtajien johtamispalkkioiden korottamista. Tämä voitaisiin tehdä yliopistoissa liiton mielestä yhteistyössä asianomaisten järjestöjen edustajien kanssa.

    Jorma Virkkala
    Professoriliiton toiminnanjohtaja
    23.5.2012

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 8