5/12

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     

    Lehtorit Aallokossa

    Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa sinnitellään määräaikaisuudesta toiseen. Insinööritieteiden puolella ihmetyttävät uudet urapolut.

    Jo toisena keväänä putkeen Aalto-yliopiston luottamusmies Lena Hillebrandt on saanut lukuisia yhteydenottoja taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Ennen Aalto-yliopistoa Taideteollisena korkeakouluna tunnetun korkeakoulun lehtoreita askarruttaa usein sama kysymys.

    — He eivät ole varmoja, onko heillä syksyllä enää töitä. Osastoilla suunnitellaan jo syksyn toimintaa, mutta monia huolestuttaa oman työsuhteen jatko.

    Itse Otaniemen kampuksella työskentelevän Hillebrandtin mukaan pätkät ovat erityisesti Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ongelma.

    — Heillä pätkäsuhteet ovat opetushenkilökunnan keskuudessa selvästi yleisempiä kuin insinööritieteiden korkeakoulun tai kauppakorkeakoulun kohdalla.

    Vain uudistus on pysyvää

    Tilanne ei ole uusi. Aiemmin Aallon elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella työskennellyt Tapio Rajavuori kertoo menon olleen samanlaista koko 2000-luvun.

    — Yksi selitys tälle on taidekorkeakoulun erityisluonne. Määräaikaisuuksien katsotaan vanhastaan liittyvän taideopetukseen.

    Toisena selityksenä tarjotaan jatkuvia organisaatiouudistuksia.

    — Laitosten ja henkilöstön asemia on pohdittu ainakin vuosituhannen vaihteesta, jos hallinnon selityksiä pätkille on uskominen.

    Kaikki eivät usko. Valtion virkamieslautakunta antoi vuosina 2007—2009 elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselle neljä langettavaa päätöstä laittomista ketjutuksista.

    Määrä on kova laitokselle, jossa työskentelee parikymmentä henkeä.

    — Minusta tämä kertoo hyvin, siitä millainen tilanne on, Rajavuori toteaa.

    Lautakunnille antamissaan lausunnoissa taideteollinen korkeakoulu perusteli ketjutuksia nimenomaan muutospaineilla.

    Perustetta ei pidetty laillisena. Yhdestä ratkaisusta TAIK valitti Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta päätös ei muuttunut.

    1990-luvun perintö

    Mistä taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tilanne johtuu? Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun HR-päällikkö Hannele Fuhrmann kertoo pätkien määrän liittyvän taidekorkeakoulujen yleiseen, 1990-luvuulta periytyvään käytäntöön.

    — Taidekorkeakouluissa perinteenä ovat olleet määräaikaiset opetusvirat. Niiden tarkoitus on varmistaa, että meillä on aina tuoreita asiantuntijoita. Opetustehtävä on taiteilijalle usein niin kiireinen, ettei sen aikana ehdi uudistua.

    Mikään ei tietysti estä hakemasta hoitamaansa tehtävää määräajan päätyttyä.

    — Tässä on selvä linja, pätevin valitaan aina, Fuhrmann kertoo.

    Määräaikaisuudet lehtorin viroissa ja professuureissa ovat pääsääntöisesti viisi vuotta kerrallaan. Tällä hetkellä professoreista on määräaikaisia kolme neljästä ja lehtoraateista kaksi kolmesta.

    Määräaikaisuuksien täyttöihin liittyvät väliajat näkyvät myös lyhyempinä pätkinä, joilla tarvitaan paikkaamaan paikan täytön venyessä.

    Tulevaisuudessa tilanne on kuitenkin muuttumassa, Fuhrmann kertoo.

    — Koko Aalto on ottamassa käyttöön tenure track- eli urapolkujärjestelmän. Sen myötä noin kaksi kolmasosaa professuureista muuttuu urapolkupaikaksi ja sen myötä vakituiseksi.

    Entä lehtoraatit?

    — Niistä ei ole vielä päätöksiä. Selvitämme juuri asiaa laitoksilla. Toisilla niistä halutaan tehdä pysyviä ja toisissa ei. Kärjistäen voisi sanoa, että teknisemmistä lehtoraateista tulee vakituisia, mutta vahvasti taiteellista uudistumista edellyttävät paikat halutaan pitää määräaikaisina.

    Viisi vuotta on lyhyt aika

    Yksi osasto, joka on päättänyt pitää kaikki opetusvirkansa määräaikaisina, on elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos. Sen johtaja professori Mika Ritalahti perustelee ratkaisua tarpeella pitää opetus ajanmukaisena.

    — Elokuva-alalla kehitys on nopeaa. Opettamassa täytyy olla ihmisiä, joilla on käytännön kokemusta lähivuosilta eikä 1980-luvulta.

    Ritalahden mukaan taiteiden opetus eroaa tieteiden opetuksesta, koska uusi ei rakenna vanhan päälle.

    – Jos ajatellaan vaikka Lars von Trieria ja Dogma-elokuvia ei siinä paljon tehty hypoteeseja vaan toimittiin.

    Viiden vuoden määräaikaisuudet eivät silti ole Ritalahdesta ihanneratkaisu.

    — Ajoittain se käy vähän lyhyeksi. Esimerkiksi seitsemän vuotta voisi olla parempi. Toisaalta moni tulija taas kyselee, onko pakko sitoutua niin pitkäksi aikaa.

    Laitosesimiehen oma määräaikaisuus on päättymässä vuoden lopussa. Ritalahti on hakenut paikkaansa uudelleen.

    — Syksyllä mennään laitostason työryhmän eteen arvioitavaksi, miten vertaudun muihin hakijoihin.


    Urkeneeko urapolku?

    Otaniemessä tutkijoille aiheuttaa epävarmuutta Aalto- yliopiston uusi akateeminen urajärjestelmä.

    Sen mukaan kaikki yliopiston opetus- ja tutkimustehtävät pitäisi siirtymäkauden jälkeen sijoittaa joko vakinaiseen professuuriin johtavaan tenure trackiin, lehtorin urapolulle, scientistin pysyvään uraan, tutkijatohtorin, vierailevan professorin tai tohtorikoulutettavan tehtäviin.

    Tässä on kuitenkin ongelma, luottamusmies Petri Kärhä laskee.

    — Paikkoja ei mitenkään riitä koko nykyiselle tutkijajoukolle. Meillä on satoja ihmisiä, joiden nykyinen työnimike tullaan lakkauttamaan. Mitä käy heille, jotka eivät mahdu uusille paikoille, Kärhä ihmettelee.

    Aallon henkilöstöjohtaja Hanna-Leena Livio vastaa suunnitelmien olevan vielä kesken.

    — Pohdimme parhaillaan sitä, millainen henkilöstömalli tukee Aaltoa parhaimmin. Kyse on hitaasta prosessista. Urapolkujärjestelmän tulisi olla kokonaan käytössä 2020. Siihen mennessä meiltä myös jää myös eläkkeelle paljon väkeä.

    Livio vakuuttaa Aallon tekevän vastuullista henkilöstöpolitiikkaa, mutta ei voi luvata kaikkien pysyvän työsuhteen omaavien säilyttävän niitä.

    — Nyt katsotaan kuitenkin seitsemän vuoden päähän tulevaisuuteen. En tiedä missä organisaatiossa kaikkien työpaikkojen pysyvyys voidaan luvata niin kauas.

    Henkilöstö toivoo tietoa

    Henkilökunnan näkökulmasta muutos tuntuukin etenevän hitaasti. Lehtorin urapolkupaikkoja on saatu avattua vasta kolmisenkymmentä, staff scientistin paikkoja ei lainkaan.

    Lisäksi tilanne asettaa väen eriarvoiseen asemaan. Täysin samanlaista tutkimusta tekevillä toisen työsuhteen jatko on turvattu mutta toisen avoin.

    — Toivoisimme erityisesti parempaa tiedottamista. Aallon luvattiin parantavan tutkijoiden asemaa, mutta ainakaan toistaiseksi näin ei tunnu käyneen.

    Kokonaan huonona Kärhä ei urapolkujärjestelmää silti pidä.

    — Mukana on myös myönteistä kehitystä. Tohtorinpapereita vailla oleville on tarjolla rahoitusta väitöksen saamiseksi loppuun. Tohtorikoulutettaville on tarjolla uraohjausta ja vastaväitelleille oma apuraha tutkimuksen käynnistämiseen ennen urapolun aukeamista.

    — Mutta näistäkin olisi toki voitua kertoa paremmin.

    Juha Merimaa

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 10