Ylijohtaja Anita Lehikoinen:
Laatuloikka vaatii luopumista
Rakenteellinen kehittäminenon
käsitehirviö, mutta sitä
yliopistojen ylin virkamies
perää. Laatuloikka ja lähivuosien
niukat resurssit
edellyttävät, että koulutusja
tieteenaloja pitää keskittää
joihinkin yliopistoihin.
Anita Lehikoinen on
ollut opetusministeriössä
töissä vuodesta
1989. Projektisihteeristä
alkanut ura on nyt
edennyt korkeakouluja
tiedepolitiikan osaston
ylijohtajaksi, joksi
hänet nimitettiin huhtikuun
alusta. Lehikoinen vastaa yliopistoihin,
ammattikorkeakouluihin ja tutkimukseen liittyvistä
asioista.
Vaikka Lehikoinen on ollut yliopistoasioiden
keskeinen vaikuttaja jo parikymmentä vuotta,
ns. kunnon juttuja hänestä ei ole mediassa juurikaan
näkynyt. Kaivamalla löytyi sentään pari:
”Elämäntyönä korkeakoulupolitiikka” -otsikoitu
juttu Helsingin yliopiston nettisivuilla, kun
Lehikoinen oli vuonna 2005 valittu Kuukauden
humanistiksi ja kevättalvella silmiin osunut aukeama
ET-lehdestä, jossa Lehikoisen pariskunta
puhui tyhjentyvästä pesästä aikuisten lasten
muuttaessa pois kotoa.
Anita Lehikoinen haluaa esiintyä asioiden yhteydessä
ja asiaosaaminen on juuri se, josta hän
saa tekemässäni pikagallupissa eniten suitsutusta:
”Yliopistojen rautarouva ammattitaidoltaan ja
asiantuntemukseltaan, mutta ihmisenä ystävällinen,
huumorintajuinen ja helposti lähestyttävä.
Sopivissa paikoissa hän on myös tiukka ja täsmällinen,
lisäksi erinomainen puhuja ja keskustelija.
Mielestäni yliopistoilla on aihetta olla tyytyväinen,
että ministeriössä yliopistojen asioista vastaa
näin monipuolisesti pätevä henkilö.”
”Ylimpänä yliopistoasioiden virkamiehenä
asiantunteva, selkeäpuheinen, luotettava ja linjauksissaan
eri yliopistojen vahvuudet ja heikkoudet
hyvin tiedostava.”
”Anita hallitsee loistavasti kokonaisuudet, on
selkeä sanoissaan eikä hoe mantroja. Tiukka ja teräväkin
neuvottelija, mutta saisi joskus kuunnella
paremmin myös vastaväitteitä. Luotan Anitan
osaamiseen ja tahtoon luotsata suomalaisia yliopistoja
menestyksen tielle, sillä ovathan yliopistot
usein aika turhauttavia kumppaneita.”
”Opetusministerit ovat vuosien saatossa
vaihtuneet moneen kertaan, mutta toimittajatapaamisissa
ja tiedotustilaisuuksissa he ovat aina
onneksi voineet luottaa Lehikoisen muistiin ja
osaamiseen.”
Yliopistouudistus vietiin läpi vauhdilla
Anita Lehikoisen uran aikana suomalainen korkeakoulusektori
on käynyt läpi melkoisen mullistuksen.
Hän itse nostaa näistä suurimmiksi ammattikorkeakoulujen tulon 1980-luvun lopussa
sekä yliopistouudistuksen.
— Yliopistojen olomuodon muutos oli jo pelkästään
valtionhallinnon kannalta kovin mittava uudistus,
koska neljännes valtion väestä siirtyi samassa yhteydessä
budjettitalouden ulkopuolelle.
Yliopistouudistuksen vaikutuksista valmistui ennen
pääsiäistä ministeriön tilaama arviointi. Se ei Lehikoisen
mielestä sisällä kovin järisyttäviä yllätyksiä.
— Jonkin verran ehkä yllätti se, että yliopistojen
välillä oli isoja eroja muun muassa henkilöstön suhtautumisessa.
Henkilöstön palaute uudistukselle ei ole ollut muidenkaan
selvitysten valossa suopeaa. Tietojen saantia,
avoimuutta, henkilöstöpolitiikkaa, kollegiaalisuuden
vähentymistä on arvosteltu kipakasti. Jossittelu ei enää
auta, mutta olisiko jotain voinut ehkä tehdä toisin?
— Uudistuksen aikataulu oli kovin tiivis. Keskustelua
olisi pitänyt käydä pitempään,
Lehikoinen myöntää nyt.
Arviointiraportissa ja muutenkin
saatu palaute osoittaa hänen mielestään
sen, että yliopistoyhteisö on suuri
ja hajanainen. Siellä työskentelevät
ihmiset eivät kiinnity yliopistoon samalla
tavoin kuin tavalliseen työpaikkaan.
Tiedotus on usein se, jota syytetään,
jos joku projekti ei herätä haluttua
vastakaikua. Lehikoisen mainitseman
ammattikorkeauudistuksen
aikana olin päivälehdessä toimittajana
ja silloinen opetusministeri Christoffer
Taxell järjesti asiasta toimittajille useamman
tausta- ja tiedotustilaisuuden.
Yliopistouudistuksesta sellaisia ei pidetty
— se oli vain yhtenä asiakohtana
mukana kaksi kertaa vuodessa pidetyissä
toimittajatapaamisissa.
Lehikoisen mukaan tietoa uudistuksesta
oli runsaasti saatavilla mm.
ministeriön nettisivuilla, ja yliopistoissa
järjestettiin keskustelutilaisuuksia.
Mutta hankalien asioiden avaaminen ei
ole yksinkertainen juttu.
Hallinnollisen aseman uudistaminen ei välttämättä
iske helposti tajuntaan. Myös pääomittaminen
on varsin vaikeasti viestittävissä.
Henkilöstöpalaute neuvottelujen agendalla
Yliopistouudistuksen vaikutusten arvioinnin tulokset
eivät Lehikoisen mielestä luo tarvetta yliopistolain
avaamiseen. Tämä sama todettiin jo arviointiraportin
julkistuspäivänä lähetetyssä OKM:n tiedotteessa. Arviointi
on annettu eduskunnalle, jonka käsissä jatko on.
Sivistysvaliokunta järjestää asiasta kuulemistilaisuuden
vielä ennen juhannusta tai viimeistään syysistuntokauden
alussa. Valiokunta toivoo, että arviointia koskevissa
lausunnoissa kiinnitetään huomiota nimenomaan
yliopistolain mahdollisiin muutostarpeisiin.
Ministeriön mielestä pykälien avaaminen ei ole
nyt tarpeen, mutta muita vaikutuksia arvioinnin tuloksilla on jo ollut. Professoriliiton ja Tieteentekijöiden
liiton kevätseminaarissa Lehikoinen sanoi, että
henkilöstöpalaute otetaan esille yliopistojen kanssa
käytävissä tulosneuvotteluissa. Tulosneuvottelut on
nyt tältä vuodelta käyty ja asiasta on kuulemma keskusteltu
etenkin niiden yliopistojen kanssa, joiden
saamat palautteet olivat kaikkein kriittisimmät.
— Lisäksi kaikille yliopistoille on teroitettu henkilöstön
kanssa käytävän vuorovaikutuksen parantamisen
tärkeyttä.
Lehikoinen pitää hyvänä, että monet yliopistot
ovat jo kehitelleet yhteisöllisyyttä kohentavia avoimia
foorumeita, mutta näitä pitäisi edelleen lisätä.
Yliopisto on asiantuntijaorganisaatio, jonka johtamisessa
vuorovaikutus ja tietojen saamisen tärkeys ovat
aivan oleellisessa asemassa.
Keskittämällä laatua
Tämä tulosneuvottelukierros käytiin yliopistojen uuden
rahoitusmallin pohjalta. Lehikoisen mukaan yliopistoissa
ollaan malliin suhteellisen tyytyväisiä.
— Se kannustaa oikeisiin asioihin. Yksittäisillä tavoitteisiin
kytkeytyvillä määrällisillä mittareilla ei ole
enää niin suurta vaikutusta. Tutkimus otetaan huomioon
entistä monipuolisemmin, hän listaa.
Yliopistojen kehittämisen kannalta Lehikoinen
korostaa strategiaperusteisen rahoituksen osuutta,
joka on saanut mallissa 10 prosentin painoarvon. Olen
istunut monissa seminaareissa, joissa Lehikoinen on
asialliseen tyyliinsä antanut yliopistoille aika jäätävää
palautetta strategiapaperien löysyydestä.
— Strategiatyötä pitää viedä eteenpäin ja siinä on
edelleen skarppaamista. Strategisista indikaattoreista
sovitaan yliopistojen kanssa erikseen. Monet tuntuvat
ajattelevan, että mallissa lukeva 10 prosenttia tulee laskennallisena
osuutena ilman kunnollista strategiatyötä.
Ylijohtaja perää vauhtia rakenteelliseen kehittämiseen
ja Suomen yliopistot UNIFIn työryhmien
linjauksiin. UNIFIn työryhmät tekivät viime vuoden
lopussa ehdotuksia humanistisen, kasvatus-, matemaattis-
luonnontieteellisen alan sekä yhteiskuntatieteellisen
koulutusalan rakenteiden kehittämiseksi.
— Laatuloikka ja lähivuosien niukat resurssit
edellyttävät, että koulutus- ja tieteenaloja pitää katsoa
tarkemmin. Joitakin oppiaineita pitäisi keskittää
nykyistä harvempiin yliopistoihin.
Hän ei pidä tarpeellisena, että esimerkiksi pieniä
humanistisia sekä matemaattis-luonnontieteellisiä
aloja opetetaan kahdeksassa yliopistossa.
— Henkilöresurssit ovat niukat, rekrytoinnit vaikeutuvat,
opiskelijavalintoja on jo hankala tehdä eikä
tutkimustoimintakaan voi olla pienissä yksiköissä
niin vireää kuin pitäisi.
Hyvä sauma miettiä painoaloja olisi Lehikoisen
mielestä juuri nyt, koska lähivuosina professoreista
on eläköitymässä lähes 40 prosenttia.
Kansallinen näkökulma ei enää riitä
Uudessa rahoitusmallissa kansainvälisyys nousee arvoon
arvaamattomaan. Ulkomaalaisten suorittamat
ylemmät korkeakoulututkinnot ja tohtorintutkinnot,
kansainvälinen opiskelijavaihto sekä ulkomaalainen
opetus- ja tutkimushenkilöstö ovat uusia indikaattoreita.
Näiden ohjaavaa vaikutusta on vaikea ennustaa,
mutta jo nyt on liittojen toimistoihin tullut enenevissä
määrin jäsenten yhteydenottoja, joissa suomalainen
on rekrytoinnissa hävinnyt ulkomaalaiselle ja
tuntee itse olleensa valittua selvästi pätevämpi.
— Tämä ei kuulosta kovin kestävältä. Yliopistot
pärjäävät vain pätevyyskilpailulla ja laatu on rahoitusmallissakin
kansainvälisyysindikaattoreita vahvempi
tekijä, Lehikoinen muistuttaa.
Kansainvälisyyden korostaminen on ollut Lehikoisen
sydäntä lähellä koko ministeriöuran ajan.
Ensimmäinen homma vuonna 1989 oli toimia projektisihteerinä
työryhmässä pohtimassa keinoja ulkomaisten
opiskelijoiden houkuttelemiseksi Suomeen.
— Jos muutama sata saadaan, olisi tosi hyvä, mietittiin
tuolloin. Nyt korkeakoulusektorilla on yhteensä
lähes 16 000 tutkintoa suorittavaa ulkomaalaista opiskelijaa.
Lisäksi vaihdossa tänne tulee vuosittain noin
8 000. Paljon on saatu aikaan, mutta osaksi tuo ensimmäinen
projekti on vielä kesken, hän naurahtaa.
Kansainvälisyys on se tontti, joka on ministeriön
virkamiesten tehtäväkentässä viime vuosien saatossa
eniten paisunut. ETA-neuvottelut, henkilöiden vapaa
liikkuvuus, EU-jäsenyys, Bolognan-prosessi ovat
kaikki tapahtuneet melko lyhyen ajan sisällä.
— Toiminnan keskeinen ajuri on ollut kansainvälisyys
ja vaikka maali on nopeasti liikkuva, on ollut
hienoa olla siihen itse vaikuttamassa.
Kansainvälisyydessä Lehikoinen näkee myös yliopisto-
ja tiedesektorin lähiaikojen suurimmat haasteet.
Kansallinen näkökulma ei enää riitä.
— Järjestelmämme on edelleen kovin kansallinen,
vaikka tietysti alojen väliset erot ovat huomattavat.
Osaamis- ja tietämiskilpa on kuitenkin kansainvälisyyskilpa.
Tiedepolitiikka ei kansoja villitse
Anita Lehikoinen toimi vuodesta 2006 lähtien OKM:n
korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston korkeakouluja
tiedeyksikön johtajana ja nyt siis huhtikuun alusta
koko osaston ylijohtajana. Vaikka tiedepolitiikka näkyy
nimien tasolla hyvin, tuntuu joskus siltä, että tiede
jää ministeriön kannanotoissa ja toiminnassa melko
näkymättömään asemaan. Esimerkiksi opetusministerin
johdolla pidettävissä toimittajatapaamisissa
tutkimuksen asiat nousevat tapetille kovin harvoin.
— Tiedepolitiikan uutiset eivät usein kansoja villitse,
myöntää Lehikoinen.
Hän kuitenkin muistuttaa, että tiedepolitiikan
ohjaus on ministeriön käsissä. Ja yhteistyötä aiotaan
tiivistää Suomen Akatemian kanssa. Myös Akatemian
pääjohtaja Heikki Mannila korosti Acatiimin (3/2012)
haastattelussa yhteistyön parantamisen tärkeyttä.
Valtion säästötoimet ovat rokottaneet myös tieteen
budjettirahoitusta. Akatemian määrärahoja leikataan
vaalikauden aikana noin 10 prosentilla. Lehikoinen
paljastaa myönteisemmän uutisen: tutkimuksen
infrastruktuureihin on tulossa veikkausvoittorahoista
noin 10 miljoonaa euroa vuositasolla koko
kauden ajan. Tämä tulee siis budjettirahoituksen lisäksi,
jota tutkimusinfrastruktuurit saivat tänä vuonna
5 miljoonaa ja ensi vuonna 8,5 miljoonaa euroa.
Kesätauko on toivottu ja odotettu
Tämä lehti ilmestyy kesäkuun alussa, jolloin yliopistojen
lukuvuosi on aikakin opiskelijoilla jo ohi. Aina
silloin tällöin tähän aikaan vuodesta julkisuuteen pulpahtaa
idea kesälukukaudesta. Toukokuun puolivälissä
sen kaivoi esille STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää
keinoksi työurien pidentämiseen. Opetusministeri
Jukka Gustafsson ja SYL kiirehtivät kannattamaan
ajatusta. Tämän lehden julkaisijaliittojen oli myös pakko
heti reagoida. Ne katsoivat, että kesälukukausi on
mahdoton toteuttaa nykyisillä resursseilla.
Ylijohtaja Lehikoinen ei ole kesälukukauteen järin
ihastunut.
— Kesä on kuitenkin monille opetus- ja tutkimustyötä
tekeville ainoa aika panostaa tutkimukseen.
Opiskelijat voivat opiskella kesäisin avoimessa yliopistossa
tai kesäyliopistoissa ja muutoinkin opetusta
ja tenttitilaisuuksia järjestetään aika runsaasti. Tulee
myös muistaa, että kovinkaan monet opiskelijat eivät
nosta opintolainaa, joten kesätöistä tienatut rahat
ovat tarpeen.
Lehikoisen mukaan nykyisten lukukausien soisi
olevan täysipainoisesti käytössä. Yliopistot ovatkin lisänneet
mahdollisuuksia tähän. Tästä huolimatta neljännes
opiskelijoista suorittaa lukuvuoden aikana nolla
opintopistettä. Lisäksi ainoastaan 20-25 prosenttia saa
kasaan 55 pistettä, joka on otettu indikaattoriksi uuteen
rahoitusmalliin. Koska 55 opintopistettä suorittaneiden
määrän painoarvo on mallissa niinkin suuri
kuin 11 prosenttia, yliopistot tulevat varmaan tehostamaan
toimia tavoitteen saavuttamiseksi — toivottavasti
eivät kuitenkaan vaatimustasoa alentamalla.
Haastattelun lopuksi tarjoan ylijohtajalle mahdollisuuden
lähettää lehtemme lukijakunnalle kesäterveisiä:
— Kesätauko on toivottu. Se on hyppäys pois arjesta
ja mahdollisuus antaa tilaa luovuudelle ja terveelle
kriittisyydelle.
Anita Lehikoinen
- Syntynyt 1959 Riihimäellä.
- FM, pääaine englantilainen filologia, Helsingin yliopisto, 1987.
- Opiskeluaikana opetustehtäviä, virkamieheksi silloisen työministeriön kautta, OKM:ssä erilaisia tehtäviä korkeakoulu- ja tiedepolitiikan parissa.
- OKM:n korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtaja 1.4.2012-.
- Harrastuksina kirjallisuus ja teatteri.
- Naimisissa, kaksi aikuista poikaa, yksi lapsenlapsi.
teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 24
|