Työpaikkatarina koskettaa
Uumajan yliopistossa on kartoitettu tasa-arvoa työpaikkatarinoiden kautta. Hanna Lönnerskog Nilssonin Projekt Storytelling paljastaa yliopiston hierarkkisuuden ja epätasaarvoisen järjestelmän.
Kun Hanna Lönnerskog Nilsson
aloitti sijaisena Uumajan yliopiston
henkilöstöosastolla 2009, hänen
pääasiallinen työtehtävänsä oli tasa-
arvokysymysten selvittäminen
yliopistossa. Pian hänelle paljastui
yliopistossa rehottavan epätasa-arvon.
- Toisaalta kaikki olivat kiinnostuneita tasaarvokysymyksistä,
mutta kukaan ei reagoinut vallitseviin
epäoikeudenmukaisuuksiin. Päinvastoin he
hämmästyivät, kun sukupuolierot yliopistossa tulivat
puheeksi. Aihe ei varmastikaan ollut tuntematon,
Lönnerskog Nilsson analysoi.
Työpaikkatarinat
Lönnerskog Nilsson pohti, millä tavoin hän saisi tutkijanaiset
ja tohtorikoulutettavat naiset tiedostamaan
yliopiston vanhoillisen järjestelmän. Epäkohdat
täytyi tiedostaa ennen kuin tarve muutokseen
heräisi.
Näin syntyi idea kerätä tutkijanaisten ja tohtorikoulutettavien
naisten tarinoita heidän työolosuhteistaan.
Kertomusten kautta hän saattoi tutkia
tasa-arvoisuutta yliopistolla. Hän valitsi Corporate
Storytelling -tutkimusmetodin. Siinä kerätään organisaatiota
käsitteleviä tarinoita, joita käytetään hyväksi
organisaation kehittämisessä.
— Kun kertoja konkretisoi tarinoissaan henkilökohtaisen
ongelmansa, se koskettaa ihmisiä enemmän
kuin abstrakti tieteellinen selvitys. Tarinoiden
kautta projektinjohtaja paikallistaa ongelmat, Lönnerskog
Nilsson selvittää.
Suurin piirtein samanaikaisesti kun Hanna hahmotteli
projektiaan, Ruotsin korkeakouluviraston tasa-
arvovaltuuskunta julisti haettavaksi projektirahoja
yliopistoissa suoritettavaa tasa-arvoselvitystä varten.
Yliopiston johto tuki anomusta ja valtuuskunta
myönsi rahaa kirjoitusprojektia varten. Projekti poiki
muun muassa kirjan Projekt Storytelling.
Ensiksi Lönnerskog Nilsson kertoi yliopistolla kirjoitusprojektista.
Sen jälkeen hän järjesti useita kirjoituspajoja.
Noin puolet osallistujista kirjoittivat itse
tarinansa. Loput kertoivat tarinansa suullisesti Lönnerskog
Nilssonille, joka editoi materiaalin.
Yhteensä 21 naista halusi julkaista tarinansa. Lyhyissä
teksteissä he kertovat työolosuhteistaan sukupuolinäkökulmasta.
Kaiken kaikkiaan kirjassa on 37
tarinaa. Muutamat kirjoittajista tekivät myös tulevaisuuden
visioita siitä, millaiseksi he uskoivat virkauransa
muotoutuvan yliopistossa, jossa kaikki olisivat
samanarvoisia ja jossa kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet
kehittyä ja luoda virkauraansa sukupuoleen
katsomatta.
Tilastot ja nykyinen tutkimus osoittavat, että yliopisto
on kaukana tasa-arvosta.
Monien naisten tarinat todistavat ympäristön
asettava suuremmat odotukset heidän työpanostaan
kohtaan kuin miespuolisten kollegojen. Yhä edelleen
työnantaja pitää itsestään selvänä, että naiset kantavat
päävastuun lastenkasvatuksesta ja perheestä opetus-
ja tutkimustyön rinnalla.
Tohtorikoulutettavan ja ohjaajan suhde on toistuva
teema kertomuksissa. Joissakin tarinoissa kirjoittajat
kertovat ohjaajan enemmän vastustaneen kuin
tukeneen heidän tutkimustyötäään. Monet ovat joutuneet
vaihtamaan ohjaajaa saadakseen väitöskirjansa
valmiiksi. Jotkut ovat myös kokeneet ohjaajan reagoineen
negatiivisesti, kun he ovat jääneet äitiyslomalle
tutkijakoulutuksen aikana.
Yksi tarina poikkeaa kuitenkin kaikista muista.
Tässä kirjoittaja kertoo ohjaajan tukeneen häntä paljon
koko ajan. Hänen mielestään tämä johtui ainoastaan
siitä, että hän oli nainen.
— Oli hauskaa, että tämä tarina oli mukana, Lönnerskog
Nilsson toteaa.
Salanimet ja nimettömyys
Kaikki osallistujat ovat julkaisseet tekstinsä salanimellä.
Tämän Lönnerskog Nilsson päätti jo projektin
alkuvaiheessa. Näin kirjoittajat uskalsivat kertoa tarinoitaan
totuutta kaunistelematta.
Lönnerskog Nilsson korostaa, että kaikki tekstit
ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia. Niissä kirjoittajat
konkretisoivat, mitä tasa-arvo ja sen puuttuminen
merkitsee käytännössä. Lukija huomaa myös sen,
kuinka samat asiat toistuvat eri tarinoissa.
Projekt Storytelling on otettu hyvin myönteisesti
vastaan. Jotkut naiset ovat huokaisseet helpotuksesta
sanomalla: ”Tunnen itseni nyt vahvaksi. Vika ei
ole minussa vaan yliopistossa.” Melko pian projektin
päättymisen jälkeen Hanna Lönnerskog Nilsson lopetti
Uumajan yliopistossa keväällä 2011 ja aloitti toisessa
työpaikassa.
Hän kertoo odottaneensa, että Projekt Storytellingin
olisi herättänyt enemmän reaktioita Uumajan
yliopistossa kuin mitä se sai. Sitä enemmän Hanna on
saanut huomiota yliopiston ulkopuolelta, tiedotusvälineissä
ja kyselyjä eri puolilta Pohjoismaita.
—On panostettava täysillä, kun kyse on tasa-arvoasioista,
Lönnerskog Nilsson sanoo.
teksti Kerttu Jokela
Uumaja uudistaa
Uumajan yliopiston henkilöstöpäällikkö
Yvonne Andersson
mukaan Projekt Storytelling
sinänsä ei paljastanut mitään,
mitä jo ei olisi tiedetty. Se muistutti
kuitenkin, että henkilöstöosaston
on panostettava tasaarvoisen
yliopiston aikaansaamiseksi.
— Esimieskoulutus sisältää
nyt aikaisempaa enemmän tietoa
tasa-arvoasioista. Projekt
Storytellingin tarinat sopivat
myös pohdittaviksi työpaikkakokouksissa,
Andersson kertoo.
Lisäksi on suunnitteilla aloittaa
tasa-arvokursseja erityisesti
esimiehille, työhön ottajille ja
ammattiyhdistyksen edustajille.
Monista tarinoista ilmeni,
miten vaikeaa on yhdistää vanhemmuus
ja tutkijanura. Myös
siihen aiotaan Anderssonin mukaan
keskittyä entistä enemmän.
— Tarinat koskettava tavalla,
joka vaikuttaa hyvän keskustelun
syntymiseen. Tarinoiden
avulla voi keskustella miltä oma
organisaatio näyttää, Andersson
toteaa.
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 30
|