Keskustelua
Rikas yliopisto
Yliopistomme on todella varoissaan. Muuhun johtopäätökseen
ei voi tulla, sillä talossa on maan korkeimmin
koulutetut ja parhaiten palkatut toimistosihteerit.
Kaikilla on tohtorin tutkinto, monet ovat dosentteja,
osa jo professoreita. Ai mitenkö?
Työskentelen tiedekunnassa, jossa ei yhtä oppiainetta
lukuun ottamatta ole enää amanuensseja, eikä
millään käytävällä ole varsinaista toimistosihteeriä.
Heidät on siirretty useamman tiedekunnan yhteiseen
palvelupisteeseen.
Nämä rakenteelliset kehittämistoimet ovat johtaneet
siihen, että oppiaineiden opettaja- ja tutkijakunta
tekee nyt itse niin sanotun tukipalvelutyön.
Professorit, lehtorit, yliassistentit, tutkijatohtorit
ym. ottavat valokopionsa itse, vaihtavat värikasetit
ja tilaavat paperit monitoimilaitteisiin, tilaavat kirjekuoret,
sähkömiehet lamppuja vaihtamaan ja huoltomiehet
muuta epäkuntoista hoitamaan, ja niin edelleen.
Annan konkreettisen esimerkin, jollaisiin törmätään
viikoittain. Vastaan oppiaineemme mikrofilmien
lukulaitteista, joita henkilökunnan jäsenet ja opiskelijat
käyttävät tutkimustyössä. Tarvitsimme lamppuja
lukulaitteeseen. Lähetin sähköpostilla lampun tiedot
tiedekunnan toimistotarvikkeiden hankinnasta
vastaavalle toimistosihteerille. Koska juuri näitä
lamppuja ei saa Hanselin kilpailuttamalta toimittajalta,
toimistosihteerin hankintavaltuudet päättyivät
tähän. Hän neuvoi oppiainetta hankkimaan lamput
itse, kun ei muuta voi. Käännyin tiedekunnan hallintopäällikön
puoleen, joka totesi ettei hänellä ole valtuuksia
määrätä toimistosihteeriä hankkimaan lamppuja
muualta, koska sihteeri ei ole hänen alaisensa,
ja että oppiaineen olisi itse hankittava lamput. (Prosessikuvauksia
rustaavien johtajien ja päälliköiden on
syytä lukea edelliset lauseet huolella uudelleen.)
Minulla on siis kaksi vaihtoehtoa: mennä omalla
ajalla, omalla kyydillä ja omalla rahalla ostamaan
lamppuja valaisinliikkeestä ja tehdä yksikölle kululasku;
tai ruveta soittelemaan valaisinliikkeisiin ja koettaa
tilata lamput laskulla. Jälkimmäinen vaihtoehto
ei ehkä kuulosta kovin työläältä, mutta sekin tarkoittaa,
että yliopistonlehtori käyttää runsaasti aikaa
tulostavoitteiden kannalta toisarvoiseen tehtävään.
Tässä kohden on paikallaan huomauttaa, että kun
oppiaineillamme oli vielä toimistosihteeri, hänellä oli
täydet valtuudet tilata lamppujakin, mistä niitä edullisimmin
ja parhaiten sai.
Nyt yliopistomme on niin rikas, että sillä on varaa
tuhlata tuloksen tekoon varattua aikaa — ja osaamista
— tukipalveluiden teettämiseen tohtoreilla. Kun
oikein kunnolla opimme tämän erikoisen suomalaisen
”säästämis- ja itsepalvelumallin”, ensimmäisenä
tietysti katoavat työpaikat pienipalkkaisimmilta eli
toimistotyöntekijöiltä, lopulta tuloskunto koko yliopistolta.
Seija Jalagin
yliopistonlehtori, Oulun yliopisto
Docent is not a Professor
Acatiimi 4/2013 published an article by docent Nina
Karpova. Her aim was to shed light on the concept of
docent in Finnish academic society. She also wanted
to inform foreign post-doctoral researchers on how
this status can be achieved. While being informative,
the text included several mistakes that need to
be corrected.
To start with the most visible, I comment on the
translation of the title of docent. The article made use
of the term Adjunct Professor, which does not comply
with the current recommendations. After the new
university law came into effect in 2010, docent is no
longer a job position, but a title. In practice, postdoctoral
researcher with achieved independence and
research merits may apply for this title and if accepted
may start using that instead of (or together with) the
title of doctor (e.g. PhD, Docent). Title of docent has
nothing to do, and should not be associated with,
professors at any level. For this reason, Universities
Finland UNIFI recommended that the translation in
English should not be Adjunct Professor but title of
Docent. This is a good and well-motivated recommendation
and should be followed, even if the status
of a docent in Finland is unique and cannot be understood
abroad without explanations. Adjunct Professor
is a misleading translation and has obviously risks of
misinterpretations (as in Nina Karpova’s article).
The article contained several other mistakes as
well that need attention. Most critical ones are those
related to the practical meaning of the title. First
and foremost, there are no specific “research project
grants that are intended only for professors” (and
there are no such grants for docents either). The docents
do not have “possibility to officially invite and
supervise PhD students” (PhD students apply from
the faculty the right to study). Docents may not “officially organize and decide on their courses”. These
are decided in the departments.
Another serious misunderstanding is related to
the possibilities of a docent becoming a professor
someday. Certainly, most of the newly appointed
professors are docents, but to become a docent is not
a formal starting point of a tenure track within the
university. These two (title of docent and first level
in tenure track, typically an assistant professor) need
to be kept clearly separate. Therefore also the English
translation of docent should not contain any possibilities
for such confusion.
Finally, the detailed requirements concerning research
merits or teaching skills vary significantly and
no simple rules can be given. However, I do not think
it is a rule at any university or department that “the
applicant should be in good relations with those assessing
the application”. Scientific evaluation of a docent
is always a peer review process, and there should
be no confusion about this.
Kaarle Hämeri
Professor
Department of Physics
University of Helsinki
Vice president of The Finnish Union
of University Professors
Editorial comment:
The translation of ’Dosentti’ as
‘Adjuct Professor’ was taken from Higher Education
Glossary of the Government Term Bank (Korkeakoulusanasto)
and from the web pages of the Finnish
Union of Adjunct Professors (Suomen Dosenttiliitto).
The translation was directed at international readers,
who might not understand the meaning of ’Docent’
in an academic context.
Peerage of Science vastaa tieteellisen vertaisarvioinnin haasteisiin
Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo nosti Acatiimin
pääkirjoituksessa 5.4.2013 esille tieteelliseen
vertaisarviointiin ja julkaisemiseen liittyviä ongelmia.
Yksi keskeinen Valon mainitsema ongelma on,
että käsikirjoitusten määrän kasvaessa tutkijat saavat
odottaa käsikirjoitustensa arviointia yhä pidempään.
Myös arvioinnin laatu voidaan kyseenalaistaa,
kun tieteellisten toimittajien on yhä vaikeampi löytää
päteviä tutkijoita käsikirjoituksia arvioimaan.
Julkaisemisen tehokkuutta haittaa erityisesti se,
että yksittäinen käsikirjoitus käy yleensä läpi useita
arviointiprosesseja eri lehdissä ennen myönteistä
julkaisupäätöstä. Jokainen arviointiprosessi syö
tutkimuksen resursseja vaatiessaan tutkijoiden työpanosta
niin kirjoittajina, arvioijina kuin toimittajinakin.
Työn julkaiseminen voi pahimmillaan viedä
jopa vuosia. Muita nykymuotoisen vertaisarvioinnin
ongelmia ovat mm. arviointityötä tekevien tutkijoiden
palkitsemattomuus sekä arvioinnin puolueettomuuteen
liittyvät kysymykset.
Peerage of Science on uusi, kaikille tutkijoille avoin ja
ilmainen palvelu, joka pyrkii tuomaan ratkaisun tieteellisen
vertaisarvioinnin ja julkaisemisen haasteisiin.
Idean takana ovat Jyväskylän yliopistossa toimivat
tutkijatohtori Janne-Tuomas Seppänen ja professorit
Janne Kotiaho ja Mikko Mönkkönen. Peerage of
Science voitti hiljattain huomattavan kansainvälisen
palkinnon vuoden 2012 parhaasta tieteelliseen julkaisutoimintaan
liittyvästä innovaatiosta. Palkinnon
jakoi Association of Learned and Professional Society
Publishers (ALPSP).
Keskeisiä innovaatioita Peerage of Science vertaisarviointipalvelussa
on kaksi. Ensimmäinen on
se, että nykykäytännöstä poiketen tarvitaan vain
yksi arviointiprosessi, joka on yhtä aikaa kaikkien
palvelua käyttävien lehtien saatavissa. Mikä tahansa
palvelua käyttävä lehti voi tehdä mistä tahansa
palvelussa olevasta käsikirjoituksesta julkaisutarjouksen.
Halutessaan kirjoittajat voivat myös lähettää
käsikirjoituksensa palvelun ulkopuoliseen lehteen
ja antaa lehden toimittajille pääsyn valmiiseen arviointiin.
Näin sopiva julkaisufoorumi löytyy nykyistä
huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin.
Lisäksi kirjoittajat päättävät itse arviointiprosessin
keston.
Toinen keskeinen innovaatio on vertaisarvioinnin
vertaisarviointi, joka takaa sen, että palvelun
käyttäjiksi rekisteröityneet tutkijat, jotka arvioivat
käsikirjoituksia vapaaehtoisesti, saavat palkkioksi
vertaisarvioitua tunnustusta työstään. Vertaisarvioinnin
vertaisarviointi mittaa arvioinnin laatua ja
kannustaa arvioijaa huolelliseen työhön. Puolueettomuuden
takaamiseksi kirjoittajia, arvioijia ja toimittajia
kehotetaan lisäksi anonymiteettiin arvioinnin
aikana.
Palvelu julkistettiin marraskuussa 2011 ja se on
jo osoittanut toimivuutensa. 86 käsikirjoitusta on
lähetetty palveluun, ja näistä kuusi on päätynyt julkaistavaksi
niin, että kirjoittajat ovat hyväksyneet
palvelussa mukana olevalta lehdeltä saadun julkaisutarjouksen.
Parhaassa tapauksessa tutkijat ovat saaneet
käsikirjoitukselleen useita yhtäaikaisia julkaisutarjouksia,
joista ovat valinneet parhaimman. Lisäksi
monta muuta palvelussa arvioitua käsikirjoitusta on
julkaistu palvelun ulkopuolisissa tunnetuissa tieteellisissä
aikakauslehdissä.
Palvelun käyttäjiksi voivat rekisteröityä tutkijat,
joilla on vähintään yksi julkaisu vertaisarvioidussa
kansainvälisessä tieteellisessä lehdessä vastaavana
kirjoittajana. Myös nuoret tutkijat, joilla ei vielä ole
julkaisuja, voivat lähettää käsikirjoituksensa arvioitavaksi
palveluun. Palveluun on rekisteröitynyt jo yli
1200 tieteen tekijää ympäri maailman ja 23 kansainvälistä
tieteellistä lehteä käyttää palvelua.
Peerage of Sciencen ensisijaisena tarkoituksena on tutkijoiden
etua tavoitellen edistää ja kehittää tieteen
tekemistä, sen edellytyksiä, yhteiskunnallista asemaa
ja arviointia. Tähän liittyen Peerage of Sciencen vertaisarviointipalvelu
pyrkii tieteenalasta riippumatta
ratkaisemaan tieteellisen vertaisarvioinnin epäkohtia
nimenomaan tieteentekijän kannalta.
Lisätietoa palvelusta verkkosivuilla
www.peerageofscience.org.
Nina Pekkala
Development Manager
Peerage of Science
Open access -julkaisuista ja vertaisarvioinnista
Kuvasin Acatiimin numeron 3 pääkirjoituksessani uusia
saalistavia (predatory) open access -lehtiä, joiden
tunnistaminen voi olla tutkijoille vaikeaa. Tiina Vaittinen
ja Lena Näre kommentoivat kirjoitustani Acatiimin numerossa 4. He pelkäsivät, että kirjoitukseni
myötä koko open access -julkaiseminen leimautuisi
epäeettiseksi.
Siihen en usko. Acatiimin lukijat tietävät, että
avointen tiedelehtien liike on vahvistunut maailmalla
sitä mukaa kun verkkojulkaiseminen on kehittynyt.
Suomeen open access -työryhmä (FinnOA) perustettiin
kymmenen vuotta sitten. Suomen Akatemia
on jo vuosien ajan kehottanut tutkimushankkeitaan
julkaisemaan ”Internet-tietoverkon avoimissa tiedejulkaisuissa
silloin, kun alalla on valittavissa julkaisuja,
jotka ovat perinteisiin tilausmaksullisiin lehtiin
verrattuna vähintään samantasoisia ja sähköisessä
muodossa”. Julkaisufoorumin ohjausryhmäkin on
useaan otteeseen pohdiskellut avoimen saatavuuden
kysymyksiä (pöytäkirjat ovat luettavissa foorumin
verkkosivulta).
Avoimilla tiedelehdillä on siis kunniakas perinne
— ja toivoakseni myös tulevaisuus. Sen sijaan
saalistavat avoimet lehdet ovat viime vuosien epäeettisiä
tulokkaita. Niitä on runsaasti, kuten jokainen
yliopistolainen sähköpostistaan huomaa. Niiden
tunnistamiseen on omistautunut esimerkiksi kirjastonhoitaja
Jeffrey Beall (University of Colorado,
Denver). Hän on vuodesta 2010 alkaen analysoinut
avoimia julkaisuja ja koonnut kyseenalaisista lehdistä
luettelon (http://scholarlyoa.com). Listalla on nyt
runsaat 300 lehteä.
Tässä Acatiimin numerossa Nina Pekkala kirjoittaa
Peerage of Science -palvelusta, joka haastaa tieteellisen
aikakauslehden perinteiset arviointikäytännöt.
Laskin, että olen alkuvuoden aikana saanut ulkomaisilta
tiedelehdiltä kahdeksan pyyntöä toimia tarjottujen
käsikirjoitusten arvioijana. Aikataulusyistä
kieltäydyin viidestä arvioinnista ja kirjoitin kolme.
Vastaavaa olen kuullut muiltakin professoreilta. Arviointi
on vastuullista työtä ja vie paljon aikaa. Lehdillekin
nykyinen järjestelmä on työläs. Vaihtoehtoja siis
tarvitaan.
Maarit Valo
Professoriliiton puheenjohtaja
maarit.valo@jyu.fi
- Painetussa lehdessä sivu 36
|