ACATIIMI 5/14 tulosta | sulje ikkuna

Yliopistot tarvitsevat suunnitelman tieteen popularisointiin

Jyväskylän valtakunnallisessa ”Tieteestä totuudeksi” -seminaarissa rohkaistiin tutkijoita tuomaan tiedettä kansan ulottuville.

Tiedottavatko ja keskustelevatko tiedeyhteisöt riittävän aktiivisesti tieteen tuloksista? Näkyvätkö tietyt alat julkisuudessa enemmän kuin toiset? Voiko tiede olla viihdettä? Muun muassa näitä kysymyksiä puhujat ja yleisö pohtivat 7.5. valtakunnallisessa Kielikampuksen ”Tieteestä totuudeksi”-seminaarissa Jyväskylän yliopistossa.

Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian johtaja Pirjo Hiidenmaan mukaan yliopistoissa tarvitaan asennemuutos. Puheessaan hän ihmetteli, miksi yliopistot eivät ole tehneet mitään sisäistä suunnitelmaa tieteen popularisoinnista — vaan olettavat, että asiat hoituvat kuin itsestään. Toiminta on täysin sattumanvaraista: ei ole koulutusta, ei laatukriteereitä eikä työnjakoa.

— Ne tieteenalat, joilla on innokkaita kertojia, kirjoittajia ja esiintyjiä, ovat esillä. Tarpeen tullen turvaudutaan aina samoihin ihmisiin eli niihin, joiden tiedetään olevan valmiiksi kiinnostuneita.

Suuri yleisö tietää muutamia yksittäisiä tutkijoita, kuten Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan.

— Kaikki kiitos heille, sillä he ovat innostuneita ja taitavia sekä harjaannuttaneet kykyjään. Ongelmallista on, että jos jollain alalla ei ole sen alan Keltikangas- Järvistä tai Enqvistiä, sieltä ei tipu juuri mitään tietoa ulospäin.

Jos yliopistoissa osataan sopia työnjaosta tutkimuksessa ja opetuksessa, miksei myös tieteen popularisoinnissa?

Ei mikään kolmas tehtävä

Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen kertoi pitkään ihmetelleensä, miksi tieteen popularisoinnista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta puhutaan aina yliopiston kolmantena tehtävänä.

— Joskus yritin selvittää, mistä tuo puhe kolmannesta tehtävästä tulee. Tutkin nykyisen ja edellisenkin yliopistolain. Ei missään ole sanottu, että yliopistolla on kolme tehtävää.

Yliopiston tehtävät ovat opetus ja tutkimus, mutta yhteiskunnallisen vaikuttamisen tulee sisältyä kaikkeen toimintaan.

Mannisen mukaan Jyväskylän yliopistolla on parantamisen varaa: kansainvälisiä vertaisarvioituja tiedejulkaisuja ilmestyi viime vuonna 1 400 ja suomenkielisiä 700—800, mutta tiedettä popularisoivia artikkeleita alle 200. Toisaalta luvuissa eivät näy tutkijoiden haastattelut ja lehtijutut, jotka ovat Mannisen mukaan vähintään yhtä tärkeitä kuin tiedettä popularisoivat artikkelit. Lehtijutut nostavat yliopiston mainetta ja vaikuttavat opiskelijarekrytointeihin.

Jyväskylän yliopistossa keskustellaan parhaillaan siitä, pitäisikö opiskelijoita kouluttaa jo maisterivaiheessa popularisoimaan tutkimustaan siten, että he tekevät pro gradustaan lehdistötiedotteen. Mannisen mukaan selvityksen alla on, voisiko se korvata maturiteetin. Lehdistötiedotteet voitaisiin koota yliopiston omaan arkistoon, jossa ne ovat myös tiedotusvälineiden saatavilla.

Tiedeyhteisön pelko estää popularisointia

Yleisö osallistui vilkkaasti tilaisuudessa käytyyn paneelikeskusteluun ja sai äänestää. Kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että fakta vaikuttaa enemmän päätöksiin kuin fiktio — ja saman verran oli sitä mieltä, että asiantuntijaa tulisi uskoa.

Valtaosa, 95,9 prosenttia, oli sitä mieltä, että tiede voi olla viihdettä. Paneelin osallistuneen Tiede-lehden päätoimittajan Jukka Ruukin mukaan raja menee siinä, että viihde ei saa olla itsetarkoitus.

— Viihdyttävyys on sitä, että teksti on helpoksi omaksuttavissa. Ydin kuitenkin säilyy, totesi Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja Anita Kärki.

Miksi tutkijat eivät tuo tiedettä esille enemmän? Miksi tekstit ovat usein vaikeaselkoisia? Keskustelussa nousi esille monia syitä: populaarijutuista ei saa palkkaa ja ammattislangi on haaste. Entisen toimittajan, kansanedustaja Eila Tiaisen mukaan taustalla on pelko: tutkija pelkää muiden tutkijoiden reaktioita. Monissa puheenvuoroissa toivottiin kollegoilta lisää tukea.

Toisaalta tutkija saattaa kuvitella, että yksinkertaistaen ja havainnollistaen kirjoitettu teksti vie pohjan asiantuntijuudelta.

— Todellisella asiantuntijalla on kristallinkirkas käsitys tutkimuksestaan, totesi Selkokeskuksen johtaja Leealaura Leskelä.

Fysiikan professori Jukka Maalammen mukaan tieteenalat eivät ole tasavertaisia siinä, miten helppo tutkimuksia on yleistajuistaa. Luonnontieteilijä joutuu usein ottamaan humanistia pidemmän loikan omalta reviiriltään. Vaikka tulokset perustuvat mittauksiin, tulkinta on usein epävarmaa.

— Mielellään tiedemies ei esitä jyrkkiä totuuslausumia sen vuoksi, että mennessään seuraavana päivänä laitokselle hänelle hymyillään vinosti, Maalampi totesi.

Haasteena on, että toimittajat haluaisivat, että asiat ovat joko-tai eivätkä sekä-että. Jukka Ruukin mukaan tiedettä voisi kutsua suureksi savolaiseksi: ”saattapi olla että on, saattaapi olla ettei.”

— Olisiko meidän pitänyt muuttaa tämän seminaarin nimi? ”Tieteestä totuudeksi — toistaiseksi”, heitti paneelikeskustelua vetänyt yliopistonlehtori Vesa Jarva, ja sai yleisön nauramaan.

Leealaura Leskelän mukaan tieteellisen epävarmuuden ei pitäisi olla este tieteen popularisoinnille, sillä senkin tutkija voi selvästi tuoda esiin. Tärkeintä on, että viesti on kirkas ja kaikkien ymmärrettävissä.

teksti Mari Heikkilä
kuva Mikko Jäkälä

  • Painetussa lehdessä sivu 14

ACATIIMI 5/14 tulosta | sulje ikkuna