Yliopistot tarvitsevat suunnitelman tieteen popularisointiin
Jyväskylän valtakunnallisessa
”Tieteestä totuudeksi” -seminaarissa
rohkaistiin tutkijoita tuomaan
tiedettä kansan ulottuville.
Tiedottavatko ja keskustelevatko tiedeyhteisöt riittävän
aktiivisesti tieteen tuloksista? Näkyvätkö tietyt
alat julkisuudessa enemmän kuin toiset? Voiko tiede
olla viihdettä? Muun muassa näitä kysymyksiä puhujat
ja yleisö pohtivat 7.5. valtakunnallisessa Kielikampuksen
”Tieteestä totuudeksi”-seminaarissa Jyväskylän
yliopistossa.
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian johtaja
Pirjo Hiidenmaan mukaan yliopistoissa tarvitaan
asennemuutos. Puheessaan hän ihmetteli, miksi yliopistot
eivät ole tehneet mitään sisäistä suunnitelmaa
tieteen popularisoinnista — vaan olettavat, että asiat
hoituvat kuin itsestään. Toiminta on täysin sattumanvaraista:
ei ole koulutusta, ei laatukriteereitä eikä
työnjakoa.
— Ne tieteenalat, joilla on innokkaita kertojia,
kirjoittajia ja esiintyjiä, ovat esillä. Tarpeen tullen turvaudutaan
aina samoihin ihmisiin eli niihin, joiden
tiedetään olevan valmiiksi kiinnostuneita.
Suuri yleisö tietää muutamia yksittäisiä tutkijoita,
kuten Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan.
— Kaikki kiitos heille, sillä he ovat innostuneita ja
taitavia sekä harjaannuttaneet kykyjään. Ongelmallista
on, että jos jollain alalla ei ole sen alan Keltikangas-
Järvistä tai Enqvistiä, sieltä ei tipu juuri mitään
tietoa ulospäin.
Jos yliopistoissa osataan sopia työnjaosta tutkimuksessa
ja opetuksessa, miksei myös tieteen popularisoinnissa?
Ei mikään kolmas tehtävä
Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen kertoi
pitkään ihmetelleensä, miksi tieteen popularisoinnista
ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta puhutaan
aina yliopiston kolmantena tehtävänä.
— Joskus yritin selvittää, mistä tuo puhe kolmannesta
tehtävästä tulee. Tutkin nykyisen ja edellisenkin
yliopistolain. Ei missään ole sanottu, että yliopistolla
on kolme tehtävää.
Yliopiston tehtävät ovat opetus ja tutkimus, mutta yhteiskunnallisen vaikuttamisen tulee sisältyä
kaikkeen toimintaan.
Mannisen mukaan Jyväskylän yliopistolla on parantamisen
varaa: kansainvälisiä vertaisarvioituja
tiedejulkaisuja ilmestyi viime vuonna 1 400 ja suomenkielisiä
700—800, mutta tiedettä popularisoivia
artikkeleita alle 200. Toisaalta luvuissa eivät näy tutkijoiden
haastattelut ja lehtijutut, jotka ovat Mannisen
mukaan vähintään yhtä tärkeitä kuin tiedettä popularisoivat
artikkelit. Lehtijutut nostavat yliopiston
mainetta ja vaikuttavat opiskelijarekrytointeihin.
Jyväskylän yliopistossa keskustellaan parhaillaan
siitä, pitäisikö opiskelijoita kouluttaa jo maisterivaiheessa
popularisoimaan tutkimustaan siten, että he
tekevät pro gradustaan lehdistötiedotteen. Mannisen
mukaan selvityksen alla on, voisiko se korvata maturiteetin.
Lehdistötiedotteet voitaisiin koota yliopiston
omaan arkistoon, jossa ne ovat myös tiedotusvälineiden
saatavilla.
Tiedeyhteisön pelko estää popularisointia
Yleisö osallistui vilkkaasti tilaisuudessa käytyyn paneelikeskusteluun
ja sai äänestää. Kaksi kolmesta oli
sitä mieltä, että fakta vaikuttaa enemmän päätöksiin
kuin fiktio — ja saman verran oli sitä mieltä, että asiantuntijaa
tulisi uskoa.
Valtaosa, 95,9 prosenttia, oli sitä mieltä, että tiede
voi olla viihdettä. Paneelin osallistuneen Tiede-lehden
päätoimittajan Jukka Ruukin mukaan raja menee siinä,
että viihde ei saa olla itsetarkoitus.
— Viihdyttävyys on sitä, että teksti on helpoksi
omaksuttavissa. Ydin kuitenkin säilyy, totesi Keskisuomalaisen
pääkirjoitustoimittaja Anita Kärki.
Miksi tutkijat eivät tuo tiedettä esille enemmän?
Miksi tekstit ovat usein vaikeaselkoisia? Keskustelussa
nousi esille monia syitä: populaarijutuista ei saa
palkkaa ja ammattislangi on haaste. Entisen toimittajan,
kansanedustaja Eila Tiaisen mukaan taustalla on
pelko: tutkija pelkää muiden tutkijoiden reaktioita.
Monissa puheenvuoroissa toivottiin kollegoilta lisää
tukea.
Toisaalta tutkija saattaa kuvitella, että yksinkertaistaen
ja havainnollistaen kirjoitettu teksti vie pohjan
asiantuntijuudelta.
— Todellisella asiantuntijalla on kristallinkirkas
käsitys tutkimuksestaan, totesi Selkokeskuksen johtaja
Leealaura Leskelä.
Fysiikan professori Jukka Maalammen mukaan
tieteenalat eivät ole tasavertaisia siinä, miten helppo
tutkimuksia on yleistajuistaa. Luonnontieteilijä
joutuu usein ottamaan humanistia pidemmän loikan
omalta reviiriltään. Vaikka tulokset perustuvat mittauksiin,
tulkinta on usein epävarmaa.
— Mielellään tiedemies ei esitä jyrkkiä totuuslausumia
sen vuoksi, että mennessään seuraavana päivänä
laitokselle hänelle hymyillään vinosti, Maalampi totesi.
Haasteena on, että toimittajat haluaisivat, että
asiat ovat joko-tai eivätkä sekä-että. Jukka Ruukin
mukaan tiedettä voisi kutsua suureksi savolaiseksi:
”saattapi olla että on, saattaapi olla ettei.”
— Olisiko meidän pitänyt muuttaa tämän seminaarin
nimi? ”Tieteestä totuudeksi — toistaiseksi”,
heitti paneelikeskustelua vetänyt yliopistonlehtori
Vesa Jarva, ja sai yleisön nauramaan.
Leealaura Leskelän mukaan tieteellisen epävarmuuden
ei pitäisi olla este tieteen popularisoinnille,
sillä senkin tutkija voi selvästi tuoda esiin. Tärkeintä
on, että viesti on kirkas ja kaikkien ymmärrettävissä.
teksti Mari Heikkilä
kuva Mikko Jäkälä
- Painetussa lehdessä sivu 14
|