Korkeakoulujen
yritysyhteistyö on
kattavinta maailmassa
Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyö on
kansainvälisten yritysjohtajakyselyjen
mukaan Suomessa kattavampaa kuin missään
muussa maassa. Sivistystyönantajien
selvityksen mukaan tiiviin yhteistyön taustalla
on mm. suomalaisen yhteiskunnan
homogeenisuus, keskinäinen luottamus
ja avoin toimintakulttuuri. Lisäksi korkeakouluverkoston
alueellinen laajuus, nuori
ikä ja helppo lähestyttävyys edistävät
yhteistyötä.
Selvitystä varten haastateltiin Sivistystyönantajien jäsenkorkeakoulujen
rehtorit (24) ja käytiin läpi korkeakoulujen
strategiat. Lisäksi tehtiin laaja selvitys
kansainvälisiin tilastoraportteihin ja
-aineistoihin sekä kansainvälisiin kyselytutkimuksiin
korkeakoulujen työelämäyhteistyöstä.
Haastatellut yliopistorehtorit korostivat
Tekes-rahoituksen merkitystä
yhteistyön rakentajana ja kantoivat huolta
rahoituksen vähentymisestä.
Tuleeko Tekes-rahoituksen leikkaus
huonontamaan Suomen sijoituksia?
- Tekes-rahoituksella on ollut suuri
merkitys yhteistyön kannalta. Se jää nähtäväksi,
kuinka rahoituksen vähentyminen vaikuttaa sijoitukseen erilaisilla listoilla.
Oleellisinta tietysti on, että ne hyvät vaikutukset,
joita Tekes-rahalla on yhteistyön
kautta ollut suomalaiseen yhteiskuntaan,
saadaan toteutumaan jatkossakin. Uudenlaiset
yhteistoiminnan tavat voivat
osaltaan paikata Tekes-rahoituksen aukkoa,
toteaa selvityksen tekijä, asiantuntija
Heikki Holopainen Sivistystyönantajista.
Selvitys osoittaa, että verkostoituminen
korkeakoulujen ja yritysten välillä on
helppoa.
Hallitusohjelmassa ja kärkihankkeissa
korostetaan yliopistojen ja yritysten
yhteistyötä. Koska tässä pärjätään
muutenkin jo näin hyvin, olisi joku muu painotus kiireellisempi?
- Tämä on tosiaan yksi hallitusohjelma
fokuksista, ja varsin tärkeä. Se, että
yhteistyö on tiivistä ja kattavaa ei tarkoita
sitä, etteikö sen kehittämisessä olisi myös
paljon tehtävää. Yksisuuntaisen tiedonsiirron
maailmasta siirrytään koko ajan
enemmän yhteiskehittämisen maailmaan.
Tällöin on tarpeen jatkuvasti reflektoida
yhdessä työelämän kanssa sitä, tehdäänkö
yhteistyötä parhailla mahdollisilla tavoilla.
Tällaista reflektointia tapahtuu jo paljon
ja monilla eri tasoilla, mutta selvästi siihen
kannattaa aktiivisesti myös kannustaa,
sanoo Holopainen.

Kirsti Sintonen
- Painetussa lehdessä sivu 12
|