Kysymys-vastaus Sture Fjäder
"Kasvu hinnalla millä hyvänsä ei ole meille itseisarvo", toteaa Akavan puheenjohtaja
Sture Fjäder. Akavan tavoitteena on laajentua kaikkien korkeakoulutettujen edunvalvontajärjestöksi. Fjäder uskoo, että Akava löytää yhteisen vision myös korkeakoulutukseen liittyvien kysymysten osalta.
1) Akava on kasvanut keskusjärjestöistä eniten
viime aikoina. Mihin Akavan kasvu perustuu?
Akavan brändi on hyvä. Akavan kasvun
perusta on järjestäytyminen tutkintopohjaisiin
liittoihin. Meillä akavalaisilla on voimakas
ammatillinen identiteetti, joka rakentuu
jo koulutuksen aikana. Usein ammattiidentiteetti
on ja pysyy, vaikka työelämässä
tapahtuisi muutoksia. Koulutusjärjestelmän
murros viime vuosikymmeninä on tuonut
kasvua ja uusia liittoja. Akava on luonnollinen
valinta korkeasti koulutetuille. Lisäksi
jotkin muutkin liitot ovat kokeneet Akavan
parhaiten heitä palvelevaksi työmarkkinakeskusjärjestöksi.
2) STTK:n puolelta kuuluu aina välillä syytöksiä
jäsenten/jäsenjärjestöjen kalastelusta.
Mitä vastaat näihin väitteisiin?
Keskitymme omaan toimintaamme ja
uskomme siihen mitä teemme. Meillä on iso
potentiaali myös täysin järjestäytymättömien
kohdalla. Mikäli jokin liitto on kiinnostunut
tulemaan mukaan Akava-yhteisöön,
keskustelemme liittymisen edellytyksistä
huolellisesti. Samalla kun kasvamme, on
tärkeää vahvistaa sisäisäistä yhtenäisyyttä.
Kasvu hinnalla millä hyvänsä ei ole meille
mikään itseisarvo, vaan haluamme pitää
huolta toimivasta kokonaisuudesta, sillä
vain sellaiset kestävät aikaa. En usko, että
liitot lähtevät vaihtamaan keskusjärjestöä
kenenkään kalastelun perusteella, se on niin suuri operaatio.
3) Ammattikorkeakoulututkintopohjaisia
liittoja on liittynyt Akavaan. Akava valmistelee
korkeakoulustrategiaa. Miten strategiassa aiotaan
käsitellä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen
rakenteellista kehittämistä?
Akavalle koulutus ja osaaminen ovat
ydinkysymyksiä. Tarvitsemme yhteisen vision,
jonka kaikki voivat kokea omakseen.
Tästä syystä on tärkeää valmistella visio
yhdessä ja käyttää valmisteluun riittävästi
aikaa. Eri liitoilla on luonnollisesti erilaisia
painotuksia ja tarpeita. Uskon kuitenkin,
että löydämme myös korkeakoulutuksen
osalta yhteisen vision. Jäsenjärjestöt ovat pitäneet
tärkeänä, että ammattikorkeakouluja
yliopistokoulutuksen duaalimallirakenne
säilytetään, mutta yhteistyötä lisätään.
4) Veikkauksesi, päästäänkö kilpailukykysopimuksen
soveltamisneuvotteluissa maaliin?
Mitä hyvää Kiky tuo työllisyyteen ja talouskasvuun?
Uskon, että kilpailukykysopimus syntyy
vaikeuksista huolimatta. Pidän tärkeänä sopimuksen
tekemistä, sillä liittokierros olisi
aivan yhtä vaikea. Sopimus toisi vakautta ja
ennustettavuutta sekä työrauhaa. Olemme
edelleen Suomessa vaikeassa taloudellisessa
tilanteessa, joten on keskityttävä työntekoon.
Nyt olisi tärkeää päästä eteenpäin
mahdollisimman nopeasti.
teksti Kirsti Sintonen
- Painetussa lehdessä sivu 16
|