5/16

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Kirja-arviot

    Perinteiden vaalimista ja myyttien murtamista

    Matti Klinge:
    Anarkisti kravatti kaulassa.
    Siltala 2015. 419 s.

    Muistelmiensa kolmannessa osassa Matti Klinge pääsee ja keskittyy 70-lukuun, jolloin poliittinen suuntautuminen näytteli pääosaa melkein kaikessa. Vuosikymmentä monet pitävät taistolaisuuden ja suomettumisen vuosikymmenenä, ainakin symbolisesti.

    Kravattiin ja pukuun sonnustautunut anarkisti Matti Klinge löytää vuosikymmenestä paljon muutakin. Jo kirjan otsikossa Anarkisti kravatissa yhdistyy symbolisesti aristokraattinen perinteiden vaaliminen ja rohkea myyttien murtaminen.

    Klingeä syytettiinkin yhtä aikaa sekä vasemmistolaisuudesta että oikeistolaisuudesta. Edelliset syytökset nousivat siitä, että Klinge toimi Urho Kekkosen tulkkina, ja presidentti ilmaisi avoimesti arvonantonsa muutenkin. Kekkosta syytettiin Neuvostoliiton hännystelystä, mutta Klinge näkee hänessä taitavan diplomaatin, joka osasi olla ärsyttämättä isoa karhua ja pitää sen hyökkäyshalut aisoissa.

    Klinge ei hahmota Kekkosta ja 70-lukua muutenkaan suomettumisen ajaksi - tuolloinhan alkoi Euroopan yhdentyminen, kuten liittyminen Euroopan talousyhteisöön (EEC) ja Euroopan yhteistyö- ja turvallisuus-sopimuksen (ETYK) laatiminen, joissa Klinge juuri tulkkasi Kekkosta.

    Toisaalta Klingeä arvostelivat vasemmistolaiset. Hän ei kirjoissaan käsittele tarpeeksi tavallista kansaa saati kohota sitä historian tekijän kunniakkaaseen rooliin. Ja tietysti Klinge oli ja on viimeiseen asti huolitellun pukeutumisensa, habituksensa ja traditioiden arvostamisensa puolesta äärimmäisen kaukana farkkuihin ja maihinnousutakkiin pukeutuneesta kirosanoja viljelevästä partaradikaalista.

    Klinge pitääkin 70-luvun masentavina ilmiöinä nopeasti ja halvalla rakennettuja lähiöitä, keskustojen tuhoamista ja vanhojen arvorakennusten purkamista - mitä edistyksen nimissä ajoivat niin vasemmistolaiset kuin oikeistolaisetkin - sivistyneen suomen kielen hävittämistä ihannoidun kiroilun ja rumien sanojen tieltä, yleisen kohteliaisuuden raaistumista, teattereiden muuttumista huutamisen näyttämöiksi ja dominoivaksi tulleen oluen vapauttamisen aiheuttaman vulgäärin pöhnäisyyden leviämistä ja suosimista.

    Klinge osasi avarakatseisesti kuitenkin nähdä ja käyttää esimerkiksi monien kaupallisuuden ja pinnallisen viihteen tyyssijana ja symbolina pitämää televisiota tieteen ja sivistyksen levittämiseen laajemmalle yleisölle. Ja onnistui tässä yliopiston kolmannen tehtävän toteuttamisessa.

    Esimerkiksi Ruotsin television ohjelmassa Professorsrundan eri alojen asiantuntijat fysiikasta kielitieteeseen vastasivat katsojien lähettämiin kysymyksiin. TV 2:n suosittu ohjelma Hoi maamme Suomi keskittyi historiaan ja oli luonteeltaan kilpailu, jossa kahden eri yliopiston historian laitoksen edustajat vastasivat tuomareiden asettamiin kysymyksiin.

    Kaikkiaan Klingen 70-luku oli hyvin värikäs ja tapahtumarikas: erilaisia tilaisuuksia ja kutsuja sateli, samoin kunniamerkkejä tieteellisistä saavutuksista. Historioitsijalle tärkeä matkustelu - autenttiset havainnot historiallisilla paikoilla ovat alan syvällisen ymmärtämisen perusta - eri maissa juuri kommunismista toipuvaa Kiinaa myöten tuodaan kirjan sivuilla esiin - osaksi kirjailijan itse hankkimien - esineiden ja kuvien säestämänä.

    Ja tietysti tutkijalta ilmestyi kirjoja kasapäin, kuten esimerkiksi Vihan veljistä valtiososialismiin, Kaksi Suomea ja Suomen sinivalkoiset värit. Lisäksi Klinge kirjoitti artikkeleja tietosanakirjoihin ja lehtiin, etenkin Helsingin Sanomiin.

    Historian tutkijan kantava ajatus oli, että historia ei ole itsestään kehittyvä orgaaninen kokonaisuus, vaan jokainen aikakausi tekee ja luo oman historiansa. Esimerkiksi Suomea ei löydetty ikään kuin valmiina yhteiskuntaorganismina vuonna 1809, vaan kansallinen identiteetti aktiivisesti luotiin ja rakennettiin Runebergin, Lönnrotin, Snellmanin ja muiden toimesta.

    Ranskalaiseen ajatteluun perehtynyt Klinge myös ammensi semiotiikasta. Siksi hän keskittyi suurmiehiin, koska nämä olivat sananmukaisesti merkkihenkilöitä, edustivat ja symboloivat laajempia kokonaisuuksia, mitä Klingeä kansan unohtamisesta arvostelevat tahot eivät ymmärtäneet.

    Toisin kuin luettelevat historioitsijat, Klinge pyrki suhteuttamaan ja sijoittamaan yksityiset tapahtumat osaksi laajempia kokonaisuuksia, niin kuin yksityinen merkki tai sana saa mielensä vasta osana laajempaa tekstikudosta.

    1970-luvun tärkein tapahtuma Klingen uralla oli kuitenkin professorin aseman saavuttaminen, mistä kirjassa onkin useamman sivun verran. Parilla sivulla Klinge viittaa myös Professoriliittoon, mutta aika negatiivisessa sävyssä. Kriitikon mukaan liitto sai aikaan sen, että apulaisprofessorit korotettiin professoreiksi ilman, että asianomaisten pätevyys olisi sellaiseksi osoitettu. Ja Klingen mielestä muutenkin peruspalkkaisen valtion virkamiehen muuntaminen ja käsittäminen "palkkatyöläiseksi" on vastoin traditionaalisia periaatteita - ja siksi Klinge muiden harvojen lisäksi on kieltäytynyt Professoriliiton jäsenyydestä.

    Arvostelu jää hieman lyhyeksi ja irralliseksi. Osaksi siksi, että Klinge ei tarkastele ja sijoita Professoriliittoa laajempaan kontekstiinsa. Liittohan syntyi vastapainoksi opiskelijaradikalismille ja sen mies ja ääni -vaatimukselle, minkä Klinge sivuuttaa täysin. Kritisoituja liiton piirteitä olisi voinut arvioida suhteessa tähän.

    Mutta siitä kaikki lienevät yhtä mieltä, että nykyään "palkkatyöläisyys" ja muut taloudelliset arvot ovat kovaa vauhtia siirtämässä Klingen korostamia akateemisia traditionaalisia hyveitä historian kirjoihin pölyttymään.

    Kaiken kaikkiaan muistelmien kolmas osa vie, niin kuin aiemmatkin osat, Klingen oman elämän lisäksi lukijan matkalle ajankohtansa kulttuuriin ja yhteiskuntaelämään. Klinge on esimerkillinen yliopistotutkija siinäkin mielessä, että hänen toimintansa on alusta lähtien ollut sidoksissa ja vaikuttanut yhteiskunnalliseen ympäristöön sanomalehtiä ja televisiota myöten.

    Pekka Wahlstedt


    Kun miehen halu mieheen oli rikos

    Sandra Hagman:
    Seitsemän kummaa veljestä. Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta.
    Gaudeamus 2016.

    Euroopan yliopistoinstituutissa Firenzessä tekemäänsä väitöskirjaan pohjaten Sandra Hagman esittelee tuoreessa teoksessaan seitsemän suomalaista miestä, joita yhdistää seksuaalinen halu mieheen ja se, että heitä on siitä syytetty. Koska Suomen ensimmäinen rikoslaki astui voimaan vuonna 1894, se antaa alkurajapyykin tarkastelulle. Ja koska samasukupuolinen haureus lakkasi olemasta rikos 1971, nuorimman miehen kertomus on sitä edeltävältä vuosikymmeneltä.

    Tutkija kutsuu näitä seitsemää tapausta veljeksiksi ja on antanut heille työnimet Kiven tunnetun romaanin mukaan. Veljesten tarinat Hagman on löytänyt maakunta-arkistoista, joissa heidän rikoksensa on kirjattu oikeusistuinten pöytäkirjoihin. Niiden lisäksi tarkastellaan runsaasti lehtiartikkeleita ja tieteellistä kirjallisuutta.

    Miestenvälistä halua koskevien oikeustapausten määrää vertaillaan maaseudulla ja kaupungeissa, ja seitsemän tapausta asetetaan laajaan kontekstiin perusteellisin taustatiedoin. Kirjaan muodostuu kaksi tasoa, yksityistapausten esittely ja yleinen seksuaalikäsitysten historia läntisessä Euroopassa.

    Seitsemän miestä ovat: tuusniemeläinen, Kajaanin seminaarista heti sen toisena toimintavuonna 1902 opettajaksi valmistunut, aviossa ollut Juhaniksi kutsuttu mies; työväenluokkainen, naimaton Tuomas 1920-luvun Kotkasta; johtavien kirjailijoiden ja taiteilijoiden ystävä, paljon matkustellut kielitaitoinen juristipoikamies Aapo Helsingin Kruununhaasta 1930-luvulta; kastroitavaksi päätyvä naimaton mielisairaanhoitaja Simeon Muhokselta ja Valkealasta; armeijan kantahenkilökuntaan kuuluva, Itä-Karjalan Seesjärvellä jatkosodassa oleva 35-vuotias, vasta avioitunut vääpeli Timo; niin ikään armeijassa Suomenlinnassa 1950-luvulla palveleva, naimisissa oleva Lauri, jolla on vakituinen miessuhde toisen naimisissa olevan miehen kanssa; ja vihdoin emansipoitunut homo, kukkakauppias Eero 1960-luvun Helsingistä. Kaikkia heitä yhdistää seksuaalisesta suuntautumisestaan saatu tuomio, aikana jolloin samasukupuolinen seksi oli rikos.

    Valistusfilosofian myötä homoseksuaalisuuden kriminalisoimisesta oli luovuttu monissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa. Tanskakin poisti homouden rikoslaista jo 1930. Absurdiuteen mentiin, kun pohdittiin sitä, mikä täyttää rikoksen merkit. Onko kiihottuminen rikollista?

    Miestenväliseen seksiin asennoitumisessa Suomessa tutkija löytää useita vaiheita. Alkuun maaseudulla ja työläispiireissä asenne oli yllättävänkin mutkaton; samoin yläluokassa ei homous ollut ongelma paitsi poliittisena tai muuna lyömäaseena. Jo 1920-luvulla ja vielä 1930-luvun alussa oli rikosoikeuden ja oikeuslääketieteen asiantuntijoita, jotka pitivät homoutta synnynnäisenä ja esittivät sen poistamista rikoslaista.

    Takapakki alkoi natsi-Saksassa ja sen kulttuuriin tieteen(kin) kautta likeisessä suhteessa olleessa Suomessa: samasukupuolisen seksin alettiin ajatella uhkaavan perheinstituutiota ja tuhoavan miesten luonnetta. Myötäsyntyisen tai tilapäisen homoseksuaalisuuden ajatuksista päädyttiin meilläkin viettelyteoriaan ja käsitykseen opitusta homoseksuaalisuudesta 1950-luvulla, jolloin rikostuomioita annettiin eniten. Sodanjälkeisenä viitenä vuotena tuomioita eniten, 10 prosenttia, tuli Oulussa, vaikka kaupungissa asui vain prosentti Suomen väestöstä.

    Esko Karppanen


    Aivokuntoilija yllättää aivojaan säännöllisesti

    Tiina Huttu ja Reidar Wasenius:
    Personal Brainer. Treenaa aivosi vireiksi.
    WSOY , 2016

    "Nuoruus ehtii hädin tuskin päättyä, ennen kuin aivojen alamäki alkaa", toteavat neurotieteen lisensiaatti Tiina Huttu ja aivovalmentaja Reidar Wasenius. Pohjois- Amerikassa on alkanut aivokuntoilun buumi. Pioneerit ovat ottaneet aivotreenin ja -huollon jo kauan sitten osaksi arkeaan.

    Muutaman vuosikymmenen päästä suomalainen ihmettelee, "tuliko" aivojumppa tosiaan vasta 2010-luvulla, kirjoittajat visioivat.

    Kaiken perusta on aivoystävällinen elämäntapa: riittävä fyysinen, älyllinen ja sosiaalinen aktiivisuus, lepo ja uni, tasapainoinen ruokavalio, liiallisen stressin välttäminen.

    "Jos olet kiireinen, yhdistä fyysinen ja kognitiivinen kuntoilu: lähde ystävän kanssa kunnon kävelylle ja käykää samalla keskustelua ajankohtaisista aiheista tai lukemastanne kirjasta", kirjoittajat ehdottavat.

    Kirja johdattaa aivokuntoilun laajaan ja monipuoliseen maailmaan, tarjoten erilaisia uudistumis-, tiedonkäsittely-, priorisoimis- ja läsnäoloharjoituksia.

    Lähtökohtana treeniin on aivojen muovautuvuus, hermoston kyky rakentua uudelleen. Uusia hermosoluja syntyy läpi elämän.

    Harjoittelun tulee olla tietoista, tavoitteellista ja venyttää oman mukavuusalueen rajoja.

    Aivojen säännöllinen yllättäminen on olennainen tekijä. Ikääntyessämme uraudumme, kangistumme kaavoihimme ja tottumuksiimme, menetämme aivojemme liikkuvuutta.

    Akateeminen lukija tekee työtään paljolti älyllään, siis päällään. Uudistumisharjoituksissa harjoitellaan "ajattelemista" myös kehomme muilla osilla kuin päällä.

    "Liiku asunnossasi tai toimistossasi parikymmenen minuutin ajan avaten ovia, sulkien vetolaatikoita, sytyttäen valoja, siirrellen tuoleja, vastaten puhelimeen, rapsuttaen kutinaa ihollasi -mutta ilman käsiä", eräs harjoitus kutsuu. Ensimmäinen reaktioni oli, että en kokeile! Pienen sulattelun ja piristävän teekupposen jälkeen mieleen tuli, että tämähän voi olla hauska harjoitus.

    Toinen harjoitus aistien tehokkaampaan harjaannuttamiseen kutsuu liikkumaan parikymmentä minuuttia silmät kiinni. "Tehokkain versio tästä harjoituksesta on se, että liikut pimeässä tilassa, joka on sinulle tuntematon. Varmista kuitenkin, että seurassasi on joku toinen, joka varmistaa turvallisuutesi. Lievä hermostuneisuus on omiaan virittämään aistisi entistäkin herkemmiksi", kirjoittajat haastavat.

    Ihmisen on usein helpointa ja mukavinta puhua itsestään tai omasta osaamisalueestaan.

    "Keskity toiseen ihmiseen parinkymmenen minuutin ajan. Opi hänestä mahdollisimman paljon uutta joka minuutti. Kysele ahkerasti. Seuraa kuitenkin tuntosarvet herkkinä elekieltä: nauttiiko kohteesi haastattelusta vai haluaako hän välillä kuulla myös sinusta?"

    "Tee harjoitus ensin seurassasi viihtyvän henkilön kanssa. Kun haluat nostaa rimaa, voit edetä tuntemattomiin ihmisiin junassa, bussissa tai lentokoneessa. Kohtaa lopulta ne, jotka halveksivat tai inhoavat sinua. Näin kehität rohkeuttasi ja opit pitämään pääsi kylmänä tiukoissakin tilanteissa. Parhaimmillaan toinen muuttaa ennakkokäsityksesi sinusta."

    Kirjasta löytyy myös rationaalis- loogisia harjoituksia, jotka rassaavat aivosoluja epämukavuusalueelle jo heti niihin tutustuessa!

    Tuula-Maria Ahonen


    • Painetussa lehdessä sivu 47