Kirja-arviot

Venäjän kielen ja kirjallisuuden professori Arto Mustajoen kirjan otsikosta ja kannesta voi saada kuvan, että kirjassa paneudutaan etupäässä Venäjään. Venäjään kuitenkin keskitytään vain alle sadan sivun verran. Muuten kirja käsittelee suomalaista yliopistoa ja tiedepolitiikkaa. Tosin Venäjä ja venäläiset vilahtelevat näissäkin teemoissa.

Kirja onkin koottu Mustajoen eri aikoina julkaisemista kirjoituksista eri lehtiin, kuten Yliopisto ja Tieteessä tapahtuu. Varhaisin kirjoitus on vuodelta 1968 ja uusin vuodelta 2016.

Koko kirjan läpi kulkee yhteinen teema: dialogi ja keskinäinen ymmärtäminen ja niiden kääntöpuoli, väärinymmärrykset. Suuri osa kirjoituksista onkin blogeja, joita Mustajoki kirjoittanut vuodesta 2014 lähtien.

Monien outona ja arvaamattomana pitämä Venäjä kiteyttää kirjan teeman. Mustajoen sanoma kuuluukin, että meidän tulisi yrittää ymmärtää toisia ihmisiä ja kansoja — ja sivistystä ja valistusta vaalivan tieteen tulisi edistää tätä jalkautumalla yliopistojen ulkopuoliseen maailmaan ja arkielämään.

Toisaalta Venäjän yliopistot painivat hyvin samanlaisten taloudellisten ongelmien kanssa kuin Suomenkin. Määrää painotetaan laadun kustannuksella, jotta yliopisto saisi valtiolta tarvitsemansa resurssit. Korruptio on vallannut tulevaisuudestaan huolissaan olevat opiskelijat. Vain 13 prosenttia opiskelijoista suhtautuu lunttaamiseen kielteisesti, vaikka lähes kaikkien mielestä se on periaatteessa väärin.

Dialogia tarvittaisiin niin siiloutuneiden yliopistojen sisällä kuin ulkomaailman kanssa. Tutkijat kuitenkin karttavat arkisia tutkimusaiheita ja tutkivat arkikokemuksesta etäällä olevia aiheita, koska siitä saa enemmän arvostusta.

Nanokertaluokan hiukkasten tutkiminen on hienompaa kuin nuhan, hyttysten ja ihmisten käyttäytymisen arkiaamuna, vaikka jälkimmäiset puhuttavat ja hyödyttävät tavallisten veronmaksajien elämää konkreettisemmin.

Mustajoki viittaa Kari Hotakaisen arkeen uppoutuviin teoksiin ja kirjallisuuden kykyyn yleensäkin tavoittaa tavallisen ihmisten todellisuus. Myös median haastatteluja tekevä journalisti käyttää samaa menetelmää. Tiedeyhteisö voisi tässä ottaa mallia kavahtamaltaan medialta. Tieteentapaustutkimukset lähtevätkin yksittäisistä tapauksista, jotka samalla edustavat jotain yleisempää.

Kirjan epilogissa pureudutaan syvälle maailman suurimpaan ongelmaan, josta johtuvat niin valtioiden aseelliset konfliktit kuin arkiset verbaaliset vihanpurkaukset. Ihmiset eivät ymmärrä toisiaan tai mikä on vielä pahempaa — ymmärtävät väärin.

Kielitieteilijä tajuaa, että suuruus on siinä, että väärinymmärtäminen on sisäänrakennettu jo itse kieleen ja kielellisiin ilmaisuihin - miten pukea epämääräiset ja intuitiiviset oivallukset ja ajatukset kielen loogiseen asuun. Jopa kielenkäytön mestari Dostojevski myönsi, että ei kykene ilmaisemaan kaikkea, mitä haluaisi.

Lisäksi kielen ilmaisut eivät elä tyhjiössä, vaan saavat merkityksensä erilaisissa konteksteissa, jossa eleet, ilmeet, tilanteet, maailmankuvat ja kulttuuriset perinteet vaikuttavat sanojen ja lauseiden merkityksiin. Tämä vaikuttaa paheksutun vihapuheen taustalla, puhumattakaan Putinin ja Trumpin retorisista vyörytyksistä.

Pekka Wahlstedt

---

Edward Westermarck (1862—1939) tuli Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professoriksi 1906. Åbo Akademin filosofian professorina hän toimi 1918—1932 ja rehtorina 1918—1921. Sen lisäksi hän oli Britannian ensimmäinen sosiologian professori London School of Economicissa. Pyydeltiinpä häntä Harvardiinkin vakituiseksi professoriksi.

Marokossa vuosia kenttätyötä tehnyt sosiaaliantropologi ja moraalifilosofi Westermarck muistetaan sukupuolta, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskevia lainuudistuksia puolustavista tutkimuksistaan. Miten ja miksi hän niitä puolusti? Näihin kysymyksiin etsii vastausta Oulun yliopistossa työskentelevä Niina Timosaari tieteenhistoriallisessa teoksessaan.

Paitsi Westermarckin tutkimukset ja artikkelit Timosaarella on aineistonaan hänen muistelmansa ja kirjeensä, joiden tarkka luenta on tuottanut täsmennyksiä ja korjauksia aiempaan Westermarck- tutkimukseen.

Ajankohtaisimpaan yhteiskunnalliseen debattiin Timosaaren teos osuu homoseksuaalisuustutkimuksia tarkastellessaan. Westermarck osoittautuu olevan ensimmäisiä, ”jotka pyrkivät tieteellisen tuotantonsa avulla vaikuttamaan homoseksuaalisuutta koskevien näkemysten ja lainsäädännön liberalisoitumiseen”. Tätä aiemmin ei homoseksuaalisuuden laillistamiseen tähtäävää Westermarckin toimintaa ole analysoitu tieteellisessä kontekstissaan, vaikka hänet tunnetaankin kansainvälisesti yhtenä varhaisista homouden tutkijoista.

Laajan historiallisen, antropologisen ja seksologisen aineiston perusteella Westermarck piti homoutta yhtenä seksuaalisuuden muotona kansasta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina. Hänellä oli kiinteät yhteydet aikansa homoseksuaalisuustutkijoihin niin Saksassa kuin Englannissa, kuten esimerkiksi Magnus Hirschfeldiin ja Havelock Ellisiin, jotka arvostivat suomalaista kollegaansa suuresti. Ihmisen Westermarck näki pohjimmaltaan biseksuaalisena mutta poikkesi Freudista siinä, ettei pitänyt homoutta kehityksen seisahtumana.

Avioliittotutkijana Westermarckia on tulkittu toisaalta konservatiiviksi, toisaalta radikaaliksi. Konservatiivisilta eivät aikaansa vasten kuulosta ajatukset miehen ja naisen tasavertaisesta kumppanuusliitosta, joka on mahdollista yhteisestä sopimuksesta myös purkaa. Naisen alisteisuus on kyllä estänyt monen avioliiton purkamisen. Käytännön tasollakin Westermarck halusi edistää naisen aseman kohentumista. Hän kuului sekä kotimaisiin että kansainvälisiin naisjärjestöihin, luennoi niissä ja kirjoitti niiden julkaisuihin. Naisten emansipaatiota Westermarck piti todennäköisenä ja toivottavana kehityssuuntana.

Naisten sorretun aseman Westermarck selitti paitsi miesten itsekkyydellä, vallanhalulla ja voimalla myös uskonnolla. Keisarien Roomassa isänvallan vähennyttyä ennen kristinuskon tuloa nainen oli itsenäinen: hän saattoi nostaa kanteita, omistaa ja määrätä omaisuudestaan. Kristittyjen keisarien vaikutuksesta mies ja nainen eivät enää olleetkaan lain edessä tasa-arvoisia.

Westermarckin merkityksen seksuaalisuustutkimuksessa Timosaari näkee siinä, että hän puolusti homoseksuaalisuuden kriminalisoinnin lopettamista. Rankaiseminen kun ei vähentänyt henkilön tuntemaa seksuaalista halua.

Esko Karppanen

---