Palkkakehitys opetuspainotteisissa tehtävissä

Suomen yliopistoissa työskentelee noin 31 000 henkilöä, joista 60 prosenttia kuuluu opetus- ja tutkimushenkilöstöön. Yliopistonlehtoreita oli yliopistojen palveluksessa 1 621, yliopisto-opettajia 1 197 ja lehtori -nimikkeellä työskenteleviä 466. Yliopistonlehtori ja yliopisto-opettaja ovat kasvavia nimikkeitä. Heidän lukumääränsä on kasvanut yhteensä 213 henkilöllä vuoteen 2016 verrattuna. Lehtoreiden lukumäärä taas on vähentynyt 101 henkilöllä samana ajankohtana. Tiedot perustuvat Sivistystyönantajien palkkatilastojen (2018) tietoihin.

Alla olevassa taulukossa on esitetty näiden nimikkeiden säännöllisen työajan ansioiden keskiarvot vuosilta 2016 – 2018. Taulukosta voidaan havaita, että ansiokehitys on viime vuosina ollut hyvin vaatimatonta. Yliopistonlehtorin ja yliopisto-opettajien ansiot ovat nousseet vain vajaat 22 euroa eli 0,5—0,6 % ja lehtoreilla 36 euroa (0,8%). Vastaavana ajankohtana koko yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstön keskiansiot ovat nousseet 0,74 %, mutta ilman tohtorikoulutettavia ansiokehitys on ollut negatiivinen -0,2 %. Tarkastelujaksolla on ollut yksi sopimuskorotus, 1 prosentin yleiskorotus 1.4.2018.

	2018	2017	2016
Yliopistonlehtori	2018 4 498,24	2017 4 469,97	2016 4 476,38
Yliopisto-opettaja	2018 3 540,66	2017 3 523,41	2016 3 519,54
Lehtori	2018 4 343,35	2017 4 304,94	2016 4 307,22

tiedot: Sivista tilastojulkaisut 2016, 2017, 2018

Toimiiko palkkausjärjestelmä?

Koko yliopiston tasolla on viime vuosina ollut tavallista, että ansiokehitys on koko aineistolla mitattuna alhainen ja alittaa jopa ajankohdan sopimuskorotusten tason. Ansiokehitystä hidastaa rakenteelliset tekijät. Yliopiston palkkausjärjestelmää käytetään usein niin, että palkkataso on uusilla tulokkailla selvästi matalampi kuin jo useamman vuoden yliopistoissa työskentelevillä. Vuonna 2018 uusien tulokkaiden keskimääräinen tehtävien vaativuustaso oli opetus- ja tutkimushenkilöön kuuluvilla henkilöillä 3,46, kun se koko aineistossa oli 5,03 ja ns. identtisillä eli kahtena peräkkäisenä vuotena tilastoissa olleilla 5,4. Myös suoritustasot ovat uusilla työntekijöillä muita alhaisemmat. Keskimääräinen ansiotaso oli uusilla 29 prosenttia alhaisempi kuin identtisillä.

Tarkempi nimikekohtainen tarkastelu osoittaa, että palkkataso on yliopistonlehtoreilla, yliopisto-opettajilla ja lehtoreilla viiden vuoden palvelun jälkeen 8—9 prosenttia korkeampi kuin alle viisi vuotta palvelleilla. Tämän jälkeen ansiot nousevat selvästi loivemmin ja keskiansiotaso on jopa laskeva uran loppupuolella.

Yleisimmät tehtävien vaativuustasot yliopistonopettajilla ovat 5 ja 6. Yliopistonlehtoreita on vaativuustasoilla 5, 6 ja 7. Ylipäätään vaativuustasot 5 ja 6 ovat opetus- ja tutkimushenkilökunnan vaativuuskartalla kaikkein käytetyimmät. Tilastojen (2018) mukaan 43,5 prosenttia opetus- ja tutkimushenkilöstöstä on sijoitettu näille tasoille.

Vaativuustasoja 7 ja 8 käytetään tässä suhteessa hyvin vähän, vain 9,3 ja 5,1 prosenttia opetus- ja tutkimushenkilöstöstä on näillä tasoilla. Yli 50 % henkilöstöstä on sijoitettuna kolmelle vaativuustasolle (5—7), jossa tehtäväkohtainen palkka asettuu välille 2903,61—3903,56 euroa eli tehtäväkohtainen palkkahaarukka on kolmen vaativuustason välillä vain 1 000 euroa. Tehtäessä vastaava vertailu esimerkiksi vaativuustasoille 8—11, johon tilastojen mukaan on sijoitettu 14 prosenttia opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, tehtäväkohtainen palkka asettuu välille 4719,77—6954,87 euroa palkkahaarukan ollessa reilu 2 200 euroa.

Voi perustellusti kysyä, onko tarkoituksenmukaista, että opetuspainotteisilla tehtävillä on käytössä vain kolme vaativuustasoa suhteellisen pienellä tehtäväkohtaisella palkkahaarukalla?

---