Dosentti Eija Laurikaisen kirjoitukseen (Kriittinen puheenvuoro Oulun yliopiston hallintokulttuurista, Acatiimi 4/19) liittyen oikaisemme seuraavat seikat:
Oulun yliopiston Tähtitieteen tutkimusyksikköä ja fysikaalisten tieteiden koulutusta koskevien henkilöstömuutosten tavoitteena on turvata tähtitieteen tutkimus, vahvistaa fysiikan koulutusta ja tasapainottaa opetushenkilöstön työkuormaa. Tavoitteet perustuvat henkilöstön ja opiskelijoiden kuulemiseen. Kuten muutostilanteissa usein käy, osa niin henkilöstöstä kuin opiskelijoistakin pitää uudistuksia tarpeellisina, osa ei. Esimerkiksi henkilöstön ylikuormittumiseen työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus reagoida, vaikka työyhteisössä yksimielisyyttä ei saavutettaisikaan.
Toimenpidekokonaisuuden käsittely aloitettiin vuoden 2018 alussa. Dekaani asetti 16.1.2018 henkilöstön ja opiskelijoiden edustajista koostuvan työryhmän, jonka tehtävänä oli tarkastella tähtitieteen ja kahden muun yksikön mahdollisia rakenteellisia muutostarpeita tutkimuksen, koulutuksen ja henkilöstöpolitiikan kannalta. Yksi työryhmälle annetuista tehtävistä liittyi koulutuksen resursointiin, johon työryhmän raportissa ei valitettavasti esitetty ratkaisuja.
Tähtitieteen yksikköä sekä musiikkikasvatuksen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut käytiin yhteistoimintalain mukaisesti helmi-maaliskuussa 2019. Lain mukaan juuri yt-neuvottelu on se menettely, jossa henkilöstön edustajien kanssa keskustellaan olennaisista muutoksista työtehtävissä tai organisoitumisessa. Työnantaja kuitenkin on se taho, jonka tehtävänä on tehdä päätökset. Yt-neuvottelujen pöytäkirjat on toimitettu saataville Oulun yliopiston kirjaamoon heti, kun kaikki osapuolet ovat ne allekirjoittaneet.
Tähtitieteen osalta neuvotteluissa ei esitetty irtisanomisia eikä niihin päädytty. Tutkimuksen edellytyksiä vahvistettiin muuttamalla yksi tähtitieteen professuuri määräaikaisesta toistaiseksi voimassa olevaksi.
Luonnontieteellisessä tiedekunnassa on lakkautettu tutkintomääriltään pienet pääaineet, joihin tähtitiede kuuluu: vuosina 2014–2018 FM-tutkintoja, joissa tähtitiede on pääaineena, on valmistunut keskimäärin alle yksi vuodessa. Jatkossa kaikilla fysikaalisten tieteiden opiskelijoilla on pääaineena fysiikka. Suuntautumisvaihtoehdon opiskelija valitsee oman kiinnostuksensa mukaan. Tähtitiedettä voi opiskella avaruusfysiikan ja tähtitieteen suuntautumisvaihtoehdossa.
Opiskelijoita on kuultu tiedekunnan johdon ja opiskelijoiden välisissä keskusteluissa, tiedekunnan johtoryhmässä ja tiedekuntahallituksessa. Opiskelijat ovat kommentoineet suunnitelmia myös kirjallisesti. Valmistelussa on hyödynnetty yliopistojen valtakunnallista opiskelijapalautekyselyä. Luonnontieteellisen tiedekunnan palautteessa korostuu opiskelijoiden ohjauksen tarve. Tarpeeseen pyritään vastaamaan uusin tehtävin, joihin liittyy laaja-alainen vastuu koulutuksesta.
Laurikaisen mielipidekirjoituksessa esitettiin myös paikkaansa pitämätön väite musiikkikasvatuksen koulutuksesta Oulun yliopistossa. Musiikkikasvatuksen opetustehtävissä jatkaa 9 henkilöä ja lisäksi musiikkikasvatuksen professuuria ollaan parhaillaan täyttämässä. Koulutuksessa sisällöissä korostuu jatkossa aiempaa enemmän pedagoginen kehittyminen ja musiikin sivuaineopetuksessa kontaktituntimäärää linjataan yhdenmukaiseksi kasvatustieteiden tiedekunnan muun sivuaineopetuksen kanssa.
Maarit Järvenpää
dekaani, luonnontieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto
Jarmo Okkonen
henkilöstöjohtaja, Oulun yliopisto
Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) asettama työryhmä oli tehnyt viime syksystä asti ansiokasta työtä tutkijan vastuullisen arvioinnin suosituksen luonnostelemisessa. Toukokuun alussa 2019 tiedeyhteisöjen kommenteille avattu luonnos nosti esiin hyvin tärkeitä periaatteita ja tavoitteita sekä toimenpiteitä vastuullisen tutkijan arvioinnin toteutumiseksi.
Erityisen haasteelliseksi vastuullisuuden näkökulmasta luonnoksessa kuitenkin nousi avoimuuden arviointi osana tutkijan toimintaa sekä siihen liittyvän metriikan kehittäminen. Luonnoksen johdannossa mainittiin, että tieteen avoimuuden lisääntyminen korostaa tarvetta pohtia tutkijan arviointia uudestaan. Tutkimuksen vaikuttavuuden ja laadun arvioinnin tavoitteiden kohdalla puolestaan todettiin, että tieteellisten julkaisujen ja muiden tutkimustuotosten avoimuutta on pohdittava osana arviointia. Vaikka uudenlaista metriikkaa kehittämällä voidaan tehdä paremmin ja monipuolisemmin näkyväksi tutkijoiden toimintaa, on hyvä kaikessa arvioinnissa ja mittaamisessa tunnistaa niiden perustavanlaatuinen rajallisuus sekä yleisesti että erityisesti avoimuuden suhteen.
Instrumentalistinen lähestymistapa avoimen tieteen ohjauksessa korostaa tutkimuksen tulosten ja tuotosten julkishyödykkeellistä luonnetta. Samalla tutkimuksen toteutukseen ja tiedon tuottamiseen liittyvä kontekstuaalisuus marginalisoidaan. Lähestymistapa on monesti vastoin tutkijoiden ja tutkimusryhmien omaa näkemystä siitä, että tutkimuksen vastuullisuus liittyy olennaisesti tutkimuskäytäntöjen relationaalisuuteen: tutkijat muodostavat luottamuksellisia suhteita tutkimuksensa kohteina oleviin ihmisiin ja asioihin ja näillä suhteilla on merkitystä siihen, millä tavoin tutkijat kykenevät toteuttamaan avoimuuden periaatteita ja tutkimusta koskevia linjauksia.
Käytännön tasolla tutkimuksen avoimuus kiinnittyy paitsi hyvin erilaisiin tutkimusyhteisöjen perinteisiin ja odotuksiin myös reaalisiin mahdollisuuksiin ja rajoitteisiin, mutta myös hyvin erilaisiin ymmärryksiin siitä, mitä tieteen avoimuus on ja voi olla. Vasta kokemusten kautta kertyvä tieto esimerkiksi siitä, miten tutkijat tulkitsevat tutkimuksessaan datan suojaamiseen ja jakamiseen liittyviä linjauksia ja suosituksia kansallisessa kontekstissa suhteessa tutkimuksen eettisyyteen ja vastuullisuuteen, auttaa tutkijoita hahmottamaan sitä, minkälaisia erilaisia mahdollisuuksia tai toiveita datan suojaamisessa ja jakamisessa ylipäänsä on. Niin ikään muun muassa tekniset hankaluudet, vaadittu työmäärä, käytettävissä oleva infrastruktuuri mukaan lukien tukipalvelut sekä kilpailuun ja kaupallistamiseen liittyvät näkökulmat vaikuttavat käytännön tasolla toteutuvaan avoimuuteen. Tieteen avoimuuden tarkoituksenmukaisuus, eettisyys ja vastuullisuus sekä hyödyt vaihtelevat niin ikään hyvin paljon – jopa saman alan sisällä.
Tutkimuksen avoimuus on toisille tutkijoille hyvin tärkeäksi koettu arvo. Näitä tutkimustoimintaansa ohjaavia arvoja tutkija voi nostaa esiin esimerkiksi akateemisessa portfoliossa kuvatessaan tutkimus- ja opetustoimintaansa sekä sitä, miten hän joko suoraan tai välillisesti toimii yhteiskunnan kanssa vuorovaikutuksessa. Käytäntöjen tasolla avoimuus voi toteutua joskus erittäin optimaalisesti ja tutkimuksen vaikuttavuutta lisäten, mutta samalla tavalla, joka pakenee monipuolisintakin määrällistä mittaristoa ja ainakin toistaiseksi myös muita ihmismielen kuviteltavissa olevia ja nykyteknologian keinoin haltuun otettavia uudenlaisia metriikoita.
Otetaan esimerkiksi eräs haastattelemani tutkija, joka kertoi, miten avoin julkaiseminen ja avoin lähdekoodi on hänen tutkimuksessaan johtanut laajalti tunnustettuun maineeseen ja arvostukseen omalla tutkimusalla. Samaisen tutkijan kohdalla kuitenkin suosituksissa mainittu julkaisujen avoimuuden määrällinen tarkastelu pahimmillaan tukisi ainoastaan päinvastaista kuvaa tutkijan toiminnan avoimuudesta. Tutkija nimittäin julkaisee ohjaavan tahon näkökulmasta väärällä tavalla avoimesti. Kuitenkin samalla nimenomaan avoimuus tutkimusalan perinteistä käsin nousevina käytäntöinä on kiistatta hänen kohdallaan johtanut vaikuttavaan tutkimukseen tiedeyhteisön sisällä ja samalla tutkimuksella on ollut selkeitä vaikutuksia paitsi taloudellisesti arvotettuna myös laajemmin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta tarkasteltuna. Kyseisen tutkijan kohdalla perinteinen tutkimusalakohtainen avoimuus on toisin sanoen jo nyt linjassa nykyisen eurooppalaisen tiedepolitiikan ja sen kansallisten sovellusten tavoitteiden kanssa, mutta tiedepolitiikan käsitys avoimesta tieteestä ei tätä kuitenkaan tunnista oikeanlaiseksi avoimuudeksi.
Tutkijan vastuulliseen arviointiin liittyykin näin vaikeita kysymyksiä julkaisemisen avoimuuden ja julkaisujen saatavuuden osalta mutta myös laajemmin. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö julkaisemisen avoimuus olisi tavoiteltavaa tai etteikö sitä tulisi pyrkiä edistämään erityisesti painostettaessa suuria tieteellisiä kustantajia muuttamaan liiketoimintamallejaan. Tässä vaiheessa tieteellisen julkaisemisen avoimuuden keskusteluja on nimittäin jo hyvin selvää, että tutkija ei tee tutkimustyötään irrallaan tiedejärjestelmän rakenteista. Toisaalta tutkija näyttäytyy keskusteluissa usein liiaksikin rakenteiden vankina. Tosiasiassa jokainen tutkija voi aktiivisesti haastaa tiedejärjestelmän rakenteita: tutkijoiden toimijuudesta on lukuisia esimerkkejä aina tieteellisten lehtien toimituskunnista eroamisista tietoisiin ja strategisiin päätöksiin edistää tutkimuksen avoimuutta läpi tutkimusprosessin jopa oman tutkimusalan normeista poiketen. Oma kysymyksensä kuitenkin on, onko yksittäisiin tutkijoihin kohdistettava vaatimus tiedejärjestelmän rakenteiden haastajuudesta itsessään vastuullista toimintaa tieteen avoimuutta ohjaavien tahojen suunnalta. Avoimen julkaisemisen edistäminen on näin nimenomaan vastuullisuuden näkökulmasta vaikea yhtälö ratkaistavaksi.
Avoimuus näyttäytyi suosituksen luonnoksessa pitkälti osana laajempaa tiedepoliittista kehystä, jossa ”avoin tiede” viittaa tutkimuksen avoimuuden edistämisen pyrkimyksiin ja näin tapahtuvaan taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen ja hyötyyn. Tutkijan vastuulliseen arviointiin tähtäävän suosituksen ei kuitenkaan tulisi olla tiedepolitiikan väline tilanteessa, jossa ne samaiset avoimen tieteen linjaukset, joista käsin avoimuus suosituksessa tulee ymmärrettäväksi, eivät riittävästi kohtaa tutkijoita ja erilaisia tutkimuskäytänteitä.
Avoimen tieteen koordinaatiossa on hiljattain otettu ensiaskel kohti linjauksia ja kansallisia strategioita, joissa siirrytään tutkimusorganisaatioiden omista, tutkijoiden harkintaa korostavista ja näin tutkijoiden vastuullisuutta mahdollistavista linjauksista kohti linjauksia, joissa korostetaan ohjaavan tahon oikeutta vaatia ja tutkijoiden velvollisuutta noudattaa ohjaavan tahon vaatimuksia. Tutkijoiden käyttäytymiseen vaikuttavat kuitenkin sekä institutionaaliset tekijät (kuten tutkimusalan perinteet, tutkimusorganisaation tai -rahoittajan linjaukset) että henkilökohtaiset motivaatiot (kuten uralla eteneminen, aiheutunut vaiva, akateeminen altruismi).
Vastuullisuus liitettynä tieteen avoimuuden edistämiseen tarkoittaa one-size-fits-for-all -linjausten sijaan tutkijoiden näkemysten ja kokemusten, materiaalisten ja käsitteellisten rajoitteiden sekä esimerkiksi tutkimustoiminnan eettisyyteen liittyvien huolien ja riskien huomioon ottamista. Tutkijaa arvioitaessa avoimuutta olisikin hyvä lähestyä kaikissa tutkimusprosessin eri vaiheissa sen tilannesidonnaisuudet huomioiden korostamalla laadullista asiantuntija-arviointia ja hyödyntämällä esimerkiksi portfoliomalleja (esim. NIH:n biosketch-malli). Tukena on jossain tapauksissa mahdollista hyödyntää myös määrällisiä mittareita (esim. dataviittaukset, dataperustainen julkaisun tekijyys).
Erityisen hienoa on ollut huomata, että tutkijan vastuullisen arvioinnin suositusta valmisteleva työryhmä aikoo nyt ottaa annetut kommentit huomioon ja tarkentaa metriikan ja laadullisen arvioinnin välistä suhdetta sekä erityisesti avoimuuden roolia tutkimusarvioinnissa ja miettiä tarkemmin portfolion käyttökelpoisuutta arvioinnin välineenä.
Erika Lilja
Väitöskirjatutkija, SKR, Pirkanmaan rahasto, Tampereen yliopisto
Tutkimusedellytysten kehittämisasiantuntija, Turun yliopisto
Painetussa lehdessä sivu 50
![Logo [Acatiimi]](/images/logo.jpg){kind=logo}
Etusivulle »
Sisällysluetteloon »
Tulosta »