Täsmällisesti ja heti asiaan, neuvotaan lääkäreitä

Lääketieteen suomessa on vähän adjektiiveja, mutta uusia termejä tulee koko ajan.

— Määrätietoista, konkreettista, täsmällistä, yksityiskohtaista, teknistä.

Näin kuvailee lääketieteellisten artikkeleiden kieltä Lauri Saarela, joka on työskennellyt 19 vuotta Aikakauskirja Duodecimissa, niistä seitsemän lehden kielentarkistajana.

Lääketieteessä kieli on nimenomaan työkalu, joka välittää informaatiota, Saarela korostaa. Esimerkiksi adjektiiveja on hyvin vähän.

Kielentarkistaja aloittaa työnsä joskus huomaamalla, että aiheesta ollaan kirjoittamassa suomeksi ensimmäistä kertaa. Teksti voi olla suomen kielestä valmistuneelle Saarelalle hankalaa.

— Pahimmillaan lauseessa on seitsemän sanaa, joista tunnistan verbin.

Silloin voi herätä kysymys, onko teksti liian vaikeaa lääkäreidenkin luettavaksi.

Duodecimia on julkaistu vuodesta 1885, joten se on poikkeuksellisen iäkäs tiedelehdeksi. Tieteellinen artikkeli ja tieteellinen lehti syntyivät jo 1600-luvulla, mutta niiden määrä lähti varsinaiseen kasvuun toisen maailmansodan jälkeen. Taustalla olivat suuret panostukset koulutukseen ja tieteeseen. Samalla kopiokoneiden yleistyminen helpotti muun muassa referee-prosessia.

Lukijatutkimusten perusteella Duodecimiin halutaan lyhyttä ja ytimekästä tekstiä. Lukijoina on kiireisiä lääkäreitä, ja lehteä tulee heille kotiin 24 numeroa ja noin 3 000 sivua vuodessa.

Saarela on myös vetänyt lääketieteen tutkijoille koulutuksia suomeksi kirjoittamisesta. Niissä hän kehottaa välttämään jaarittelua, sillä tilaa on toistuvasti vähemmän kuin kirjoittajalla olisi asiaa.

Metatekstin määrä on vuosien varrella pienentynyt, ja siihen lehti myös kannustaa, Saarela kertoo. Teksteissä ei kannata käyttää sellaisia ilmauksia kuin "yhteenvetona voidaan todeta" ja ”lopuksi huomautan”. Tämä koskee Duodecim-lehdessä yleensä myös tekstin alussa annettavia lukuohjeita.

— Älä kerro, mistä aiot kirjoituksessasi kertoa, vaan pyri suoraan asiaan.

Koulutuksissa Saarela korostaa täsmällisyyttä ja varoittaa kirjoittamasta puhekielisesti tai englannin kielen kautta.

— ”CRP nousi” on Duodecimissa ”CRP-pitoisuus lisääntyi” tai ”CRP-pitoisuus suureni”. Pitää kertoa, mitä oikeasti tapahtui eikä ajatella kuvaa käyrästä.

Lehden refereet puuttuvat joskus artikkeleiden kieleen, esimerkiksi vanhentuneisiin termeihin. Tyyliin ja sävyyn tarvitsee harvoin puuttua, koska ne eivät erityisemmin vaihtele.

Lennokkuutta ja värikkyyttä lehdessä on niin vähän, että Saarela muistaa poikkeuksen kahdeksan vuoden takaa.

— Kirjoittaja kuvasi syövän leviämistä vähän seikkailuromaanimaisesti – sidekudos ja verisolut olivat ryhtyneet syövän kätyreiksi.

Se toimi hyvin ja sai jäädä tekstiin.

Hyvä lääketieteellinen teksti on Saarelan mukaan sellaista, että se lentää eikä mikään pistä lukijan silmään.

Saarela kuuluu myös Lääketieteen sanastolautakuntaan, joka antaa termisuosituksia ja vastaa termikysymyksiin. Kun tiede etenee ja käsitys sairauksista muuttuu, termit saattavat muuttua nopeastikin. Glaucoma suomennettiin ensin kaihiksi, sitten suositus muuttui silmänpainetaudiksi ja myöhemmin taas glaukoomaksi.

— Kun tulee uutta tietoa, voidaan rullata isostikin ympäri.

Ei ole olemassa yhteiskuntatieteellistä sanastolautakuntaa eikä humanistista sanastolautakuntaa. Sielläpäin termit voivat käydä vuosikausia kestävää kamppailua tilasta. Saarela selittää, että yksi syy eroon on lääkäriprofession yhtenäisyys. Lääkäri on ammatti tavalla, jota sosiologi tai filosofi eivät ole.

Työssä kommunikoidaan esimerkiksi sairaanhoitajille ja potilaille. Alalla on perinteisesti katsottu, että on tärkeää osata viestiä suomeksi.

Se ei ole ristiriidassa kansainvälisyyden kanssa.

— Yllätyn joskus siitä, että enimmäkseen englanniksi työskentelevät nuoret lääkärit kirjoittavat huippusuomea.

---