Keskustelua

Avoimena julkaiseminen on ongelma tekijänoikeuden kannalta

Viime aikoina yliopistot ja muut oppilaitokset ovat alkaneet suosia niin sanottua avointa julkaisemista. Käytännössä siitä on tullut ainoa opettajille ja tutkijoille tarjottava toimintamalli.

Käytäntö ei kunnioita tekijänoikeuden perusperiaatetta, jonka mukaan tekijällä itsellään on valta sopia ja määrätä henkisen työn tuloksensa, esimerkiksi kirjansa, oppimateriaalinsa tai artikkelinsa, julkisuudessa tapahtuvasta hyödyntämisestä. Sisältöön tutustumista ja sisällön siteeraamista tekijänoikeus ei estä nytkään, vaan järjestelmä kunnioittaa tieteen vapautta ja avoimuutta.

On tutkijan itsensä vallassa päättää, missä, miten ja minkä sisältöisenä hän kulloinkin tuotoksensa julkaisee. Tämä on sananvapauteen pohjaavan tekijänoikeuden pääperiaate. Se määrää opettajan, tutkijan tai muun luovan työn tekijän kirjallisen tai taiteellisen työn tulosten käytöstä julkisuudessa: esimerkiksi kirjan tai oppimateriaalin kopioinnista, jakelusta ja muokkaamisesta.

Tekijänoikeuslaki takaa tietyn rajatun etuoikeuden suhteessa suureen yleisöön. Laki perustuu globaalisti kattavien kansainvälisten sopimusten tunnustamaan tekijän yksinoikeuteen. Ristiriitatilanteissa laki ja sopimukset menevät avoimen julkaisemisen ohjeistusten edelle.

Tämä näyttää helposti unohtuvan.

Yliopistot ja tutkimuksen rahoittajat ovat kuitenkin alkaneet edellyttää tai vähintään voimakkaasti suositella niin sanottuja CC- eli creative commons -lisenssejä, joita nykylaissa ei tunneta ja jotka antavat yleisölle laajat käyttöoikeudet ilman tekijän myötävaikutusta.

Nämä lisenssit syntyivät alun perin Yhdysvalloissa ohjelmistoteollisuuden tarpeisiin. Teoksen julkaisemista CC-lisenssillä on selitetty niin, että se ei tarkoita tekijänoikeuksista luopumista. Kuitenkin esimerkiksi yleinen CC-BY-lisenssi tarkoittaa sitä, että teosta saa käyttää, jakaa ja muokata vapaasti myös kaupallisessa tarkoituksessa. Tulisiko siis korkeakouluopettajan alistua siihen, että kun hänen työsuhteensa päättyy, joku muu voi hyödyntää hänen tekemiään luentoja ja muuta oppimateriaalia, muokata ja jaella niitä sekä kenties laatia sopimuksia materiaalin hyödyntämisestä?

Tarjolla on myös CC-BY-lisenssiä rajatumpia vaihtoehtoja, mutta niitä hyödyntääkseen oppimateriaalin tekijän ja käyttäjän tulee todella tuntea lisenssien eri lajien hienoudet. Jo myöntyminen CC-lisenssiin antaa oletuksen hyvin laajoista käyttöoikeuksista tekijän vahingoksi. Tekijänoikeutta tuntevillekin eri lisenssilajien sisällön ja seurausten hahmottaminen on monimutkaista. Kuten totesin, lakiteksti ei niitä nyt tunne.

CC-lisenssien käyttöönotosta ei ole käyty perusteellista yhteiskunnallista keskustelua, jossa myös vaikutukset esimerkiksi suomalaiseen oppikirja- ja oppimateriaalituotantoon ja niiden kustantamiseen olisi selvitetty. Keskustelua on käyty lähinnä informatiikan asiantuntijoiden ja hallintotahojen näkökulmasta. Tekijänoikeus ei kuitenkaan ole eikä ole koskaan ollutkaan este esimerkiksi tieteen kirjallisten tulosten laatuarvioinnille. Julkaisuihin tutustuminen ja niiden siteeraaminen on valmiiksi täysin vapaata.

Avoimena julkaiseminen liittyy myös yliopistojen, koulujen ja muiden oppilaitosten henkilöstön tekijänoikeuksiin työsuhteessa. Sivistystyönantajat ovat alkaneet esittää työsopimuksiin lausekkeita, joiden mukaan aineettomat oikeudet, tekijänoikeudet mukaan lukien, siirtyisivät instituutioille.

Tämä tekijän henkilökohtaisia tekijänoikeuksia halveksiva tapa pakottaa esimerkiksi pätkätutkijan tai -opettajan antamaan työnantajalle suostumuksensa kaikenlaiseen aineettoman tuotantonsa hyödyntämiseen, jotta hän ylipäänsä voisi saada työsopimuksen.

Laissamme ei kuitenkaan ole minkäänlaista yleistä työsuhdesiirtymää edellyttävää säännöstä. Tekijänoikeus kuuluu sille, joka on teoksen luonut. Työsuhdesiirtymä tarkoittaisi sitä, että työnantaja saisi normaalilla toimialallaan käyttöoikeuden työtehtävien puitteissa luotuun teokseen. Opettajan ja tutkijoiden tehtävänä ei kuitenkaan ole luoda teoksia korkeakouluille. Nämä eivät toimi kustantajina.

Sääntelyn tarpeesta keskusteli jo 1980-luvulla toiminut tekijänoikeuskomitea, mutta yksimielisyyttä ei saatu aikaan. Tosin siinä yhteydessä todettiin erityisesti korkeimpien oppilaitosten osalta, että ”yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten opetus- ja tutkimustehtävät ovat sen luonteisia, että niitä suoritettaessa syntyvien teosten tekijänoikeus tulee kokonaisuudessaan jäädä työntekijälle. Tätä edellyttävät tieteen, tutkimuksen ja taiteen vapaus ja kehitys.” (Tekijänoikeuskomitean III osamietintö. Pj. Jukka Liedes 1987:7. s. 190.) Oikeuskäytäntö on vajaasisältöinen, joten sen kään perusteella ei voida vetää laajoja johtopäätöksiä.

Siten esimerkiksi oppilaitosten opettajia ei voida edellyttää tallentamaan luentojaan avoimeen, työnantajan ylläpitämään tietoarkistoon ilman heidän nimenomaista aitoa suostumustaan eli sopimista. Opettajien tehtävänä korkeakouluissa on tutkimukseen perustuva opettaminen, ei suinkaan suojattujen teosten tekeminen toisille. Silti tällä hetkellä näyttää siltä, että organisaatioilla on taipumus vakiinnuttaa käytäntöjä, jotka siirtävät oikeuksia perusteettomasti kaikille muille kuin työntekijöille.

Suomen Akatemia ja eräät EU-rahoituslähteet ovat alkaneet edistää avoimena julkaisemista. Avoimena julkaisemisella on joitakin etuja, kuten perinteistä kustantamista nopeampi julkisuus. Eduista huolimatta tavan suosiminen on tapahtunut ilman asianmukaista ja perusteellista julkista pohdintaa. Tekijänoikeus on mielestäni ohitettu tarpeettomasti tai tarkoitushakuisesti. Tekijän yksinoikeus, joka on myös muun muassa perustuslain omaisuuden suojan piirissä, on kuitenkin edelleen lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaan voimassa.

Avoimena julkaisemisesta pitäisi mielestäni säätää vähintään laissa. Mikäli tällainen lainmuutos esimerkiksi tekijänoikeuspoikkeuksena tehdään, se vaatii asianmukaiset perustelut myös perusoikeuksien kannalta.

Erityisesti tieteellisen työn kirjallisten tulosten, kuten oppikirjojen ja oppimateriaalin, kustantaminen on resursseja vaativaa toimintaa, joka sisältää useita työvaiheita. Julkaisun editointi, painaminen tai muu aineellistaminen, markkinointi, jakelu ja saatavilla pito ovat niistä eräitä. Myös kääntäminen voi tulla kysymykseen. Näillä elementeillä voidaan vaikuttaa enemmänkin tieteen tulosten laatuun kuin avoimella julkaisemisella.

Kustantaminen avoimena julkaisemisen vaatimusten mukaan on huomattavan riskialtista. Varsinkin pienellä kielialueella, kuten Suomessa, olisi huolehdittava kustannustoiminnan jatkuvuudesta eikä heikennettävä edellytyksiä, jotta toiminta ei kokonaan tyrehtyisi.

Työntekijöiden vapaa luomistyö ja luovan työn tuloksista sopiminen tulee taata jatkossakin. Tutkijoiden ja opettajien ei tule myöntyä ehdoitta epämääräisesti muotoiltuihin siirtolausekkeisiin. Sivistystyönantajien tulisi pohtia, mikä on heidän ydintehtäviensä mukaista toimintaa ja minkälaiset menettelytavat parhaiten kannustaisivat henkilöstöä luovaan toimintaan.

Rainer Oesch
kauppaoikeuden professori (emeritus)

---