KOLUMNI

Päivi Atjonen

Akateemisen digiboksin autuudessa

Tiedäthän sen mainoksen, jossa töyhtötukkainen juniori kantaa palisanteriseksi epäillyn television roskalavalle ja kotitaloustieteellisiä askareita harjoittava seniori ehättää neuvomaan, että “skartti-ja-kaikki” -vehkeestä on uuden ajan haasteisiin? Ei suinkaan mainoksella ole mitään yhtymäkohtia yliopistomaailmaan?

Analogiseen aikaan yliopistossa tehtiin ajatteleville aivoille sopivaan tahtiin akateemista työtä. Toimintakanavia oli alkujaan vain ykkönen ja kakkonen eli tutkimus ja opetus. Kun harava oli katolle viisaasti viritetty, saatiin kelpoista yhteistyörainaa koto-Suomesta ja lähinaapureista. Toisinaan toki tuli haamukuvia ja ruudun täydeltä lumisadetta. Kaapeliverkkolaiset saivat enemmän ohjelmia, siis vaikkapa monialaiset yliopistot. Kohtuullisten opiskelijamäärien kanssa ehdittiin pohtia syvällisiä, ohjata graduja ja väitöskirjoja ajatuksen kanssa. Opetuksen ja tutkimuksen kanavilta tuli laatudokumentteja.

Sitten alkoi kaupallisten kanavien esiinmarssi: omaa toimintaa piti alkaa profiloida ja markkinoida, osoittaa toimeliaisuuttansa moniin suuntiin, hankkia maksupalvelutoiminnasta pelimerkkejä. Mutta se oli vasta mahdollisuuksien orkesterin alkusoitto. Kun yliopiston kylkeen skartattiin digiboksi, uudet kanavat ovat valikoimillaan pyörryttäneet päät ihastuksesta. On tietoverkot, elektroniset kirjastot, hankerahat, määräaikaistehtävät, julkaisutuotanto ja kansainväliset kentät.

Tallentavilla rotubokseilla varustetut yliopistot tarjoavat opettajilleen ja opiskelijoilleen monipuolisempaa ohjelmistoa kuin jokapojan perussovittimeen tyytymään joutuneet. Aikaillessasi, tuumaillessasi hoidut automaattisesti pimeyteen. Buy or perish! Fiksu investoi integroituun kaksineuvoiseen virittimeen. Kovassa kisassa sovittaudut ketterästi antenni- tai kaapelisysteemiin, niin ammatti- kuin tiedekorkeakouluihin. Varmistat siis, että olet olemassa, tänään yksien ja huomenna tarvittaessa hyödyllisempien kumppaneiden kanssa. Eikä näytön tuumissa kannata säästellä, että sinut varmasti huomataan.

Digiboksiajattelun myötä tuntuu olevan rajattomat mahdollisuudet lisätä maisteripajoja, tehostaa tohtoritulvaa, mennä pörssiin, hakea patentteja ja tuotteistaa tieteellisiä ideoita. Julkaisupaketteja matkaa toimituksesta toiseen tyrkylle, projektin jälkeen tulee toinen nasevalla akronyymilla identifioitu projekti. Ei niin väliä, jos väkeä väsyttää ja tyhy-toimintaan on tunkua. Gradutetaan wiidessä wuodessa tuplamaisteriksi puolet ikäluokasta ja lisätään YTHS:n psykologipalveluja. Saneerauksia remontoidaan, kehitystä parannetaan ja hallintoa hallinnoidaan. Autonomian, hyvän tekemisen ja uskollisuuden hyveitä kipataan tulosvastuun ja tuottavuuden tieltä poistokamojen lavalle.

Laadun sijasta saatiin ainakin määrää, mutta tultiinko oikeasti onnellisiksi tai paremmiksi. Kaikilla kanavilla on Tosi-YO:a, BigAcademics-taisteluita ja Tanssii tohtorin kanssa -kilpailuja. Tekstitys tökkii, purkki mykistyy ennakkovaroituksitta pahimmalla mahdollisella hetkellä, ja niin lähi- kuin kaukosäätimetkin ovat sekaisin. Vihreämmän ruohon etsimissurffailusta tulee levoton olo, tallentava kovalevy ähkyy ylikuormaansa. Mutta rahalla saat pluskortin, lisäkohina peittää armeliaasti entiset ongelmat.

Ah analogisia aikoja! Kokemuksella oli merkitystä ja viisaudella vaalittiin varovaisuutta. Kohtuullisuutta pidettiin hyveenä, ei laakastu ennen kuin oli naatittu. Hyviä ideoita kierrätettiin, eikä rynnätty ostamaan heti uutta piraattia ja hylätty entistä tien poskeen ruostumaan.

Jaa, että herätys ja haloo? Että digiaika tuli jo, olitpa valmis, halusit tai et? Play or perish!

Kirjoittaja on Joensuun yliopiston kasvatustieteen professori