Pätkätöinä tulosvastuullista
tutkimustyötä

Työn tekemisen sijasta yhä suurempi osa tutkijaopettajien ajasta ja energiasta kuluu erinomaisuuden raportointiin, todisteluun ja erilaisten arvioijien uskotteluun. Työmotivaatio on koetuksella. Hans Mäntylän tutkimuksen mukaan tutkija-opettajia motivoisi nimenomaan se, jos työhön voisi paneutua rauhassa ja pitkäjänteisesti. Mäntylän väitöskirja käsittelee akateemista työtä tämän päivän yliopistossa.

Suorituskeskeisyys, kiire ja kova kilpailu leimaavat tämän päivän akateemista työtä. Yritysmaailmasta omaksutut toimintatavat romuttavat edellytyksiä hyvän työn tekemiselle ja lisäävät työntekijöihin kohdistuvia paineita.

Edellisen vuosikymmenen aikana maailma muuttui monessa mielessä. Laman jälkeen työyhteisöihin kohdistuvat vaatimukset kovenivat, samalla työsuhteet pätkiytyivät entisestään myös akateemisessa maailmassa. Helsingin kauppakorkeakoulussa organisaatioiden ja johtamisen alalta kesäkuussa väitellyt KTL Hans Mäntylä käsitteli tutkimuksessaan akateemista työtä tämän päivän yliopistossa.

Mäntylän mukaan yliopistoista tehdään yhä enemmän suuryritysten kaltaisia organisaatioita, sen myötä käsitys niiden perustehtävästä alkaa vähitellen hämärtyä.

- Ajattelutavan tunkeutuminen yhä syvemmälle yliopistoon kaventaa hyvän akateemisen työn perusedellytyksiä. Kaikesta pyritään tekemään tehokasta ja mahdollisimman suoraan esimerkiksi liike-elämää tai potentiaalisia työnantajia palvelevaa massatuotantoa, Mäntylä kuvailee.

- Yliopistoissa toki koulutetaan tulevaisuuden työntekijöitä, mutta se on vain osa niiden toimintaa. Kannattaa myös muistaa, että kukaan meistä ei tosiasiassa kuitenkaan tiedä, millaisia kykyjä tulevaisuudessa tarvitaan, hän huomauttaa.

Mäntylällä on itsellään 15 vuoden kokemus tutkijantyöstä. Hänen oma työyhteisönsä on käypä esimerkki muutoksista, joihin akateemisessa maailmassa on ajauduttu.

- Tutkijanurani alussa työyhteisömme Helsingin kauppakorkeakoulussa oli nykyistä selvästi pienempi ja siitä johtuen myös kodikkaampi. Kaikki tunsivat toisensa ja olivat paremmin perillä kollegoiden käsillä olevista töistä. Vuorovaikutusta esimerkiksi yhteisten keskustelujen muodossa oli nykyistä huomattavasti enemmän, pidimme muun muassa viikkopalavereja, joissa keskusteltiin ajankohtaisista kysymyksistä kaikkien kesken. Itse tutkimustyö tai opetustyö ei sinänsä ollut merkittävällä tavalla erilaista kuin nyt, kaikki yrittivät parhaansa kulloinkin käytettävissä olevin eväin, Mäntylä kertoo.

Suurin muutos lienee se, että akateemisten perustehtävien liepeillä tapahtuva oheistoiminta on lisääntynyt huomattavasti.

- Tutkijaopettajia on selvästi enemmän, työyhteisömme on suurempi ja korkeakoulun hallinto- ja palvelutyöntekijöiden määrä on lisääntynyt. Myös erilaisten managereiden määrä on kasvanut huomattavasti. Palkka ja työsuhde rakentuvat milloin mistäkin ja koko ajan on huoli siitä, onko minulle ensi vuodeksi palkkaa ja mikä mahtaa olla kollegojen tilanne seuraavana vuonna. Jatkuva kiire vie mahdollisuuksia kohdata kollegoita ja tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä. Pätkätöitä oli jo urani alkuaikoina, mutta nyt niihin liittyvä variaatio on kasvanut ja tehnyt yhteisöstä huomattavasti vaikeammin tunnistettavan ja ymmärrettävän, Mäntylä on havainnut.

Todistelua erinomaisuudesta

Tänä päivänä työyhteisön monimuotoisuus ja kulttuurinen rikkaus uhkaavat jäädä yksiarvoisemman standardoinnin ja erilaisen laadunvalvonnan ja sertifioinnin alle. Vaikka pyrkimys lienee hyvä, on lopputulos jopa paradoksaalinen: Työn tekemisen sijasta yhä suurempi osa tutkijaopettajien ajasta ja energiasta kuluu erinomaisuuden raportointiin, todisteluun ja erilaisten arvioijien uskotteluun. Työmotivaatio on koetuksella. Mäntylän tutkimuksen mukaan tutkijaopettajia motivoisi nimenomaan se, jos työhön voisi paneutua rauhassa ja pitkäjänteisesti ja kukin voisi tehdä työnsä mahdollisimman hyvin.

- Itsensä ylittäminen on jotenkin sisään rakennettua akateemisessa työssä. Nykyolosuhteet eivät tosin tue tällaista itsestään selvältä vaikuttavaa asiaa. Tehokkuus, nopeus ja määrä uhkaavat hyvän työn tekemisen edellytyksiä kuten myös jatkuva huipulle kurkottaminen. Eiväthän kaikki kuitenkaan voi siellä huipulla olla. Toinen asia, joka akateemiseen työhön mielestäni oleellisesti kuuluu, on omaperäisten ja luovien ideoiden sekä toimintatapojen etsiminen. Tehokkuus ja yhä yhdenmukaisempiin virtaviivaisiin huippumuotteihin takertuminen ei ainakaan minua motivoi.

- Pidemmällä tähtäimellä uskon myös, että autonominen ja vapaa yliopisto voisi antaa yhteiskunnalle paljon enemmän. Akateeminen vapaus kun ei ole vain joillekin yksittäisille ihmisille allokoitua omaisuutta tai etuoikeutta, vaan jonkinlainen tila, jossa yhteiskuntaa voi tutkia, uudistaa ja jatkuvasti kyseenalaistaa. Tämän tilan kaventuessa yhteiskunta köyhtyy merkittävästi, Mäntylä painottaa.

Kurjia ja hyviä hetkiä

Mäntylän tutkimus On “Good” Academic Work - Practicing Respect at Close Range pohjautuu hänen oman työkokemuksensa lisäksi myös laajempaan haastatteluaineistoon, johon kuuluu 52 tutkijaopettajaa kuudesta yliopistoyksiköstä viidessä suomalaisessa yliopistossa ja korkeakoulussa. Tämän lisäksi tutkimusaineistona on käytetty myös vuosien aikana käytyjä keskusteluja kollegoiden kanssa monissa eri yhteyksissä. Valitettavan usein käydyt keskustelut ovat olleet varsin synkkiä.

- Työn mielekkyydestä ja sen hyvistä puolista on yhä vaikeampaa puhua. Ei ole myöskään ihan tavatonta, että monet joutuvat hakemaan apua vaikkapa lääkäristä, työnohjauksesta tai terapiasta jaksaakseen tehdä työtään. Onneksi on myös hetkiä, jolloin työ ravitsee. Tällaiset hetket tuntuvat vain käyvän harvinaisemmiksi ja sattumanvaraisemmiksi.

Mikä sinut itsesi on saanut jatkamaan ja jaksamaan tutkijana?

- Joskus tuntuu, että tyhmyys, liika nöyryys ja uskalluksen puute, Mäntylä naurahtaa.

- Tosiasia lienee kuitenkin se, että pidän erittäin paljon tutkimus- ja opetustyöstä ja yliopistoissa elää edelleen myös yhdessä oppimisen kipinä. Minulla on ollut onni työskennellä työyhteisössä, joka on monessa suhteessa avoin, suvaitseva ja omaperäisiä ideoita arvostava. Lähimpien kollegojen varassa on jaettu sekä kurjuutta että niitä hyviäkin hetkiä. Väitöskirjan loppuun saattaminen on myös pitänyt kiinni tässä työssä. Kun sen on riittävän monta kertaa luvannut tehdä valmiiksi, se yksinkertaisesti täytyy tehdä valmiiksi myös oman itsensä takia. Tutkimukseni aihepiiri on mielestäni myös tärkeä ja etenkin viimevuosien huippuyliopistokeskustelun myötä myös erityisen ajankohtainen. Toivon, että se herättää keskustelua ja että myös muut tutkija-opettajat tuovat näkemyksiään enemmän esille.

Teksti: Arja-Leena Paavola Kuvat: Veikko Somerpuro