Kolumni Reima Suomi:

Terveisiä tieteen eturintamalta

Jokainen akateemisessa töissä oleva on varmasti joskus kuullut kollegan tai jonkun muun leikkimielisen kysymyksen, no mitä kuuluu tieteen eturintamalle. Vastauksen antaminen on aina yhtä hämmentävää: pitääkö vain kertoa jotain kuulumisia, vai tulisiko häveliäänä ensin oikaista kysyjää kertomalla, ettei tässä työssä ole mitään tietoa eturintaman tapahtumista.

Niin, missä se tieteen eturintama siis on? Ihan noin fyysisesti se on usein tässä heti silmien edessä, tietokoneen käyttäjän, näytön ja näppäimistön muodostamassa pyhässä kolmiyhteydessä. Tässä saavutukset muillakin rintamilla viime kädessä realisoidaan tai mitätöidään.

Vai olisiko tieteen eturintama kuitenkin siellä, missä tarvotaan saappaat savessa empiirisen tutkimuksen parissa. Siellä missä tehdään laboratoriotutkimuksia tai kenttäkokeita, kerätään havaintoja, tehdään haastatteluja tai suunnitellaan, täytetään ja analysoidaan kyselylomakkeita.

Oma rintamalinjansa on varmasti myös tulosten julkistamisen parissa. Rankkaa asemasotaa on ilman muuta julkaisujen uuvuttava työstäminen, usein kierros toisensa perään, ja esim. tutkimustulosten esittely konferensseissa ja tutkimusseminaareissa. Populaarimedia muodostaa oman rintamansa, jossa eivät menesty niinkään asemiin kaivautujat, vaan pikemminkin nopeaiskuiset kommandojoukot.

Vai olisiko keskeinen rintama kuitenkin tutkijan hiljaisessa työhuoneessa, tai mahdollisesti kotona, ärtyisän puolison silmien alla, kun tutkija niin sanotulla vapaa-ajallaan lukee muiden tutkimuksia, kerätäkseen aineistoa omaan tutkimukseensa, tai osallistuakseen vertaisarvioinnin tärkeään tehtävään. Vertaus sotarintamilla tehtävään tiedustelutoimintaan ei ole tässä kaukana.

Ehkä keskeinen rintama on kuitenkin tiedejohdon hiljaisissa kabineteissa. Opetusministeriön Suomen Akatemian, Tekesin tai muiden tiederahoittajien neuvotteluhuoneissa. Täällä joukot varustetaan ja ryhmitellään, ja täällä tehdään keskeiset., laajavaikutukselliset ja vastuulliset päätökset.

Moni näkee keskeisen rintaman varmasti luokkahuoneessa, opiskelijoiden arvioivien silmien edessä. Tänne sivistysyliopistossa kulminoituu muiden rintamien työn merkitys. Joskus metafora siitä, miten rauhanturvaajat kohtaavat siviiliväestön rauhanturvatehtävissä ei ole kaukana luokkahuoneen todellisuudesta.

Pioneeritoimintaan voisi ehkä rinnastaa tutkimusrahoituksen haun. Tämäkin rintamalinja vaatii oman huomionsa. Monenmoista miinaa on asetettu tämän rintaman taistelijoiden riesaksi, ja erilaisten siltojen ja yhteyksien rakentaminen eri rahoitusten välille on tutkijan yksi keskeinen tehtävä tällä rintamalla.

Vähintään sissisotaa muistuttaa myös erilaisessa tiedehallinnossa tarpominen. Kenraalien käskyjä satelee päivittäin, ja yliopistoissa jos missä toteutuu vanhan kenraalin viisaus: Jos joukoilla ei ole mitään muuta tekemistä, laitetaan ne organisoitumaan uudelleen. Paitsi tietysti, että muutakin tekemistä toki riittäisi.

Eiköhän tämä artikkelin keskeinen sanoma ole jo tullut kaikille selväksi, mutta kerrataan vielä. Tieteen tekeminen on moniottelua, jossa tarvitaan monenlaisia taitoja ja kykyjä. Välttämättä yksi henkilö ei voi hoitaa kaikkia rintamia. Tieteen tekeminen on rankan työn lisäksi myös sosiaalista toimintaa, jossa tiimihenki ja ryhmissä toimiminen on keskeisen tärkeää.

Kirjoittaja on tietojärjestelmätieteen professori Turun kauppakorkeakoulussa