Tohtoreiden työttömyys nousussa
Kesäkuussa 2010 oli työministeriön tilastojen
mukaan 467 työtöntä tohtoria työnhakijana. Vastaava
luku vuotta aiemmin oli 399. Tohtoreiden
työttömyys on vuodessa kasvanut 17 %:lla. Yleinen
taloudellinen tilanne näkyy myös tohtoreiden
työttömyydessä, mutta muutos on kuitenkin ollut
aika raju.
Alakohtaisesti tarkasteltuna eniten työttömiä
tohtoreita oli koulutusalalla biologia, biotieteet,
ympäristötieteet. Tämän alan työttömiä tohtoreita
oli 76 eli 16 % kaikista työttömistä tohtoreista.
Bioalan tohtoreita oli samaan aikaan viime vuonna
työttöminä 62. Muillakin luonnontieteen aloilla
tohtoreiden työttömyys on lisääntynyt, työttömiä
fyysikkotohtoreita oli 22 ja kemian tohtoreita
25. Valtiotieteen ja yhteiskuntatieteen tohtoreilla
tilanne ei ole huonontunut vuoden aikana. Kauppatieteiden
tohtoreiden työttömyys on sen sijaan
lisääntynyt.
Työttömien tohtoreiden määrä ei ole koko totuus.
Osa tohtoreista on koulutustaan vastaamattomissa
tehtävissä tai työllistää itsensä lyhyiksi
pätkiksi, eikä ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi.
Tohtorikoulutus on suuri panostus yhteiskunnalta
ja yksilölle suuri panostus omaan jatkokoulutukseen
pienillä tuloilla. Jatkokoulutusmääriä
tulisi tarkastella kriittisesti ainakin niillä aloilla,
joilla on jatkuvasti suuret työttömien tohtoreiden
lukumäärät.
Eeva Rantala
toiminnanjohtaja, Tieteentekijöiden liitto
|