Onko tutkijalla uraa - mietteitä Itä-Suomesta

Laadukas tutkimus vaatii aikaa – kaikissa tutkijanuran vaiheissa. Suomessa aloitetut tenure track -sovellutukset koskevat kovin pientä eliittiä ja mallin toimivuudesta on liian aikaista sanoa mitään. Itä-Suomen yliopiston Kuopion ja Joensuun kampuksilla järjestettiin loppukeväällä tutkijanuraa käsittelevät avoimet keskustelutilaisuudet.

Itä-Suomen tieteentekijät ITTE ry järjesti keväällä kaksi tutkijanuraa käsittelevää avointa keskustelutilaisuutta. Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin Itä- Suomen yliopiston Kuopion kampuksella toukokuun alussa ja toinen keskustelu kuukautta myöhemmin Joensuun kampuksella.

Kuopiossa 4.5.2010 järjestetyssä tilaisuudessa tutkijan urapolustaan alustivat tutkijat Jenni Ilomäki (Kansanterveystiede ja kliininen ravitsemustiede), Tiina Rissanen (Kansanterveystiede ja kliininen ravitsemustiede), Jarkko Tirronen (Yhteiskuntatieteet), Tanja Tarvainen (Fysiikka) ja Erkki Pesonen (Tietojenkäsittelytiede). Lisäksi valtakunnan näkökulmia tilaisuuteen toi Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm ja yliopiston puolesta tilaisuudessa oli näkemyksiä kertomassa Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Kalervo Väänänen.

Joensuun kampuksella 9.6.2010 järjestetyssä tilaisuudessa puhuivat tutkijat Fulvio Rizzo (Karjalan tutkimuslaitos), Atte Komonen (Metsätiede), Johanna Uotinen (Humanistinen osasto, Mediakulttuuri ja viestintä) ja professori Jopi Nyman (Englannin kieli). Valtakunnallisesta tutkijanurapolun suunnittelusta ja käyttöönotosta tilaisuudessa alusti Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala ja Itä-Suomen yliopistoa tilaisuudessa edusti rehtori Perttu Vartiainen. Olin läsnä Joensuun tilaisuudessa.

Laadukas tutkimus vaatii aikaa

Joensuussa alustaneet uransa eri vaiheissa olevat tutkijat peräänkuuluttivat yhteen ääneen tutkijan vapautta ja mahdollisimman kevyttä hallintoa, ja sitä kautta aikaa keskittyä perustehtävää: tutkimukseen ja opetukseen. Fulvio Rizzo, joka on tullut Joensuuhun Italiasta maantieteen opiskelijaksi ja jatkanut sen jälkeen tohtoriopintojaan Joensuussa, katsoi että hänen uransa kannalta keskeistä on pyrkiä luomaan mahdollisimman vankat ja monipuoliset verkostot niin, että tutkimuksen jatkaminen Itä-Suomessa olisi mahdollista myös hänen tohtoroiduttuaan. Rizzo, joka piti esitelmänsä hyvällä suomenkielellä, katsoi, että hänen tulevaisuutensa kannalta keskeistä olisi myös parantaa suomenkielen taitoa.

Yliassistentti Atte Komonen koki, että hänen uransa kannalta keskeistä on ollut kahden vuoden “työkeikka” Ruotsiin, jossa hänen ainut tehtävänsä oli tutkimuksen tekeminen. Laadukkaan tutkimuksen syntymisessä Komonen ei antanut suurtakaan merkitystä sille, kuinka paljon ja monipuolisesti innovatiivisuutta kehitetään, vaan hän katsoi, että ainut tapa kehittää laadukasta tutkimusta on antaa tutkijalle aikaa tehdä tutkimustaan. Komonen toivoi, että yliopistojen tulevaisuutta pohdittaessa kiinnitettäisiin huomiota sapattivapaantyyppisiin jaksoihin, joiden aikana tutkijat voisivat kehittää omaa ammattitaitoaan tutkijoina. Komosen näkemyksen laadukkaan tutkimuksen tekeminen vaatii yhtä ainoaa asiaa – aikaa keskittyä tutkimuksen tekemiseen ilman liian kuormittavaa hallinnon tai opetuksen taakkaa.

Humanistit käyttivät tilaisuuden seuraavat puheenvuorot. Heistä ensimmäisenä puhui Johanna Uotinen kertoen menestyksellisestä ja nousujohteisesta urastaan tutkijana yliopistossa ulkopuolisella rahoituksella. Uotinen toi tilaisuudessa esiin sen, kuinka painopisteiden ja profiloitumisen buumi oli “tuhota” hänen uransa tutkijana. Oltuaan 10 vuotta Joensuun yliopistossa ulkopuolisen rahoituksen turvin mukana tutkimusryhmässä, joka jäi johtajan eläköitymisen myötä vaille vastuullista johtajaa, Uotinen oli alkanut suunnata katseensa pois yliopistolta. Mutta hänen määrätietoinen työnsä ja pätevöitymisensä kuitenkin palkittiin, kun Uotinen valittiin yliopistolehtorin tehtävään. Uotinen peräänkuulutti yliopiston vastuuta. Mikäli painopistealat ja profiloituminen näyttelevät tehtävien täytöissä ja yliopistojen sisäisissä rahanjaoissa niin keskeistä roolia kuin tällä hetkellä näyttää, pitäisi yliopiston kantaa vastuunsa siitä, ettei nuorien jatko-opiskelijoiden annettaisi alkaa tehdä tutkintoaan sellaisille aloille, jotka sijoittuvat painopistealojen ulkopuolelle ja, joissa näin ollen ei näyttäisi olevan tulevaisuutta. Näin voitaisiin estää ajautuminen sen kaltaisiin tilanteisiin, joista Uotisella itsellään on kokemusta. Eli että suuren osan työurastaan yliopistoon tehnyt dosentti huomaa pian jäävänsä tyhjän päälle – kun ei juuri sillä hetkellä vastaakaan osaamisellaan yliopiston painopistealojen mukaista profiloitumista.

Myös Jopi Nymanin puheessa yliopistojen entisestään tiivistyviin panopistealoihin kiinnitettiin huomiota. Englannin kielen professori Nyman esitteli tilaisuudessa urapolkuaan, jonka voidaan sanoa edustavan vanhan mallin mukaista pätevöitymistä yliopiston tehtäviin. Tällä urapolulla eteneminen ei perinteisesti ole ollut kovin lineaarista, kuten ei Nymaninkaan tapauksessa, vaan uralla on niin sanotusti surfattu assistentuurin ja määräaikaisten professuurien välimaastossa, unohtamatta sitä, että välillä ansionsa on pitänyt hankkia apurahojen kautta. Tutkijuuden näkökulmasta Nymankin kiinnitti huomiota samoihin asioihin kuin muut puhujat: laadukas tutkimus vaatii aikaa, resursseja ja tutkijan käytössään olevat laitteet (esim. kirjaston tarjoamat palvelut) tulee olla ajanmukaiset. Lisäksi hän näki tutkimuksen näkökulmasta huonona sen asian, että Suomen Akatemia on luopunut varttuneen tutkijan postin rahoituksesta.

Miten Itä-Suomen yliopisto pyrkii vastaamaan tutkijuuden haasteisiin?

Joensuun tilaisuudessa puhunut Itä-Suomen yliopiston rehtori Perttu Vartiainen keskittyi tilaisuudessa lähinnä pohtimaan niitä mahdollisuuksia, mitä tutkijan uramallien kehittelyssä on olemassa. Hän totesikin, että vaikka tenure track - mallista puhutaan paljon, niin ei se Suomessa vielä kosketa kuin pientä eliittiä. Tenure trackin käyttöönoton ongelmakohtina hän piti taloudellisia reunaehtoja ja toisaalta sitä, että suomalaisessa yliopistomaailmassa toimintakulttuuri on edelleen varsin virkamiesorientoitunut, eikä se näin siis palvele aitoa urapolkumallia.

Tutkimuksen laadukkuuden näkökulmasta Vartiainen piti tärkeänä lahjakkuuksien liikkuvuutta. Hän katsoo, että populaation on vaihduttava: suomalaisten tutkijoiden on siirryttävä ulkomaille ja liikuttava yliopistosta toiseen maan sisäisesti ja myös Suomeen on saatava ulkomaisia huippuosaajia. Vartiainen ei kuitenkaan pitänyt täysin mahdottomana sitäkään mallia, että joissain tapauksissa lahjakkaille tutkijoille on syytä antaa vähintään ehdollisia lupauksia työllistymisestä myös oman yliopiston sisälle. Tutkimuksen laadun näkökulmasta hän painotti myös sitä, että uramalleissa yhtenä tavoitteena olisi tutkijoiden mahdollisimman vähäinen hallinnollinen taakka, vastaten näin muun muassa Atte Komosen ja Jopi Nymanin esittämään haasteeseen.

Valtakunnan kuulumiset

Toiminnanjohtaja Eeva Rantala keskittyi omassa alustuksessaan esittelemään valtakunnan tilannetta. Hän totesi, että toistaiseksi tenure trackin jonkin tyyppinen sovellus on otettu käyttöön Aalto yliopistossa, Helsingin yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa. Hän kiinnitti puheenvuorossaan huomionsa myös siihen, että yliopistopolitiikan näkökulmasta on kiinnostavaa se, että Suomen Akatemia näyttäisi, ainakin esitteensä perusteella, rakentavan omanlaistaan tutkijauramallia pikemmin itsenäisesti kuin yhteistyössä yliopistojen kanssa.

Rantalan puheenvuorosta kävi ilmi, että tässä vaiheessa on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka hyvin neliportainen tutkijanuramalli tai tenure track tulevat tai tulisivat onnistuessaan toimimaan. Tällä hetkellä näkyvissä on kehityksen mukanaan tuomia positiivisia seurauksia (esim. Aalto yliopiston palkkausjärjestelmä, joka tarjoaa muita yliopistoja korkeammat palkat). Mutta myös negatiivisista seurauksista on näkyvissä merkkejä – mitä tapahtuu niille, ei enää niin nuorille tutkijoille/yliopistojen opettajille, jotka eivät solju tähän malliin. Ja (nuoren) tutkijan näkökulmasta jää edelleen epäselväksi, missä uran vaiheessa työntekijä saa lupauksen, “sen maagisen tahdon” yliopistotyönantajalta?

Itä-Suomen yliopistossa keväällä järjestettyjen tilaisuuksien teemat vain ajankohtaistuvat syksyn mittaan ja näiden asioiden pohtiminen tulee varmasti jatkumaan pitkälle tulevaisuuteen.

Pirjo Pöllänen
Tutkijakoulutettava
Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus
Karjalan tutkimuslaitos ja yhteiskuntapolitiikka