Opettaja-opiskelijasuhteen suuri harppaus
Opiskelijoiden ja opettajien lukumääräsuhde
yliopistoissa on nyt ehostettu kerralla.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on keksinyt
laskea kaikki tutkijat mukaan opetushenkilöstöön.
Silmänkääntötempun jälkeen
opiskelijoita on enää 8,3 per opettaja,
kun vielä viime vuonna suhdeluku oli
14,3. Todellisuudessa opiskelijoita on kuitenkin
edelleen noin 20 yhtä yliopistoopettajaa
kohden.
Heinäkuun lopussa julkistetun valtiovarainministeriön
ensi vuotta koskevan talousarvioehdotuksen
opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa
koskevan osuuden alussa on tilasto korkeakoulujen
opiskelija-opettajasuhteesta (ks. taulukko
ohessa). Sen mukaan tänä ja ensi vuonna on 8,3
opiskelijaa per opettaja. Moni budjettitietojen lukija
voi tässä kohdin hieraista silmiään ja ihmetellä,
kuinka meillä on nyt kerralla hoidettu opettajien
ja opiskelijoiden lukumääräsuhde lähes kuntoon.
Suuri harppaus on kuitenkin tilastollinen
kikkailu, joka on saatu aikaan lukemalla kaikki
tutkijat mukaan opetushenkilöstöön.
Tilastojen kaunistelu liittyy yliopistopäättäjien
mantraan, jonka mukaan kaikki tutkii ja kaikki
opettaa. Nyt puhutaan opetus- ja tutkimushenkilöstöstä.
Yliopistojen opetustilannetta paikkaamaan
uusiin laskelmiin on ynnätty myös tutkijat,
joiden työsuunnitelmaan kuuluu vain viisi prosenttia
opetusta – siis akatemiatutkijatkin ovat
laskelmissa mukana. Vain tutkijakoulupaikat on
sentään rajattu pois.

- Kokoaikaiseksi (Full Time Equivalent) muutettu laskennallinen opiskelijamäärä, yliopistoissa opetus- ja tutkimushenkilökunta (pl. laskennallinen tuntiopetus ja tutkijakoulupaikat)
- Yliopistojen kohdalta arvio
Lähde: valtiovarainministeriön talousarvioehdotus, opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala
Talousarvioehdotuksen tilaston mukaan
vuonna 2006 oli 8,7 opiskelijaa opettajaa kohden.
Taulukko on siis keksitty kaunistella jopa takautuvasti!
Vielä vuoden takaisten budjettipaperien
mukaan opettajien ja opiskelijoiden lukumääräsuhde
oli 14,3 (vuosina 2005-2008). Tällöin tilastojen
pohjana käytettiin kokoaikaiseksi muutettua
laskennallista opiskelijamäärää. Kota-onlinessa
tätä niin sanottua FTE-lukua (Full Time Equivalent)
on käytetty tavallisten opiskelijamäärätietojen
rinnalla vuodesta 2003 lähtien.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämän
Kota-järjestelmän mukaan vuonna 2002 opiskelijoita
oli lähes 170 000 ja opetushenkilöstöä noin
7800. Ennen FTE-lukujen käyttöönottoa opiskelijoita
oli siis peräti 21,7 per opettaja.
Yliopistojen opetushenkilöstön määrä on laahannut
samalla tasolla tilastoinnin alusta saakka
(ks. pylväsdiagrammi). Kota-järjestelmän lukujen
mukaan vuonna 1981 opetushenkilöstöön kuului
6471 henkilöä ja vuonna 2009 kaikkiaan 7654.
Vastaavana aikana opiskelijoitten määrä on kaksinkertaistunut.
Uutukaiset tilastot on osaksi tehty nostamaan
suomalaisten yliopistojen sijoitusta mm. Shanghain-
rankinglistalla. Surkea opiskelijoiden ja
opettajien lukumääräsuhde on ollut heikentämässä
yliopistojemme sijoitusta.
Toisaalta maailman yliopistorankingeissä
noustaan nimenomaan tutkimuksella. Jos vähäisiä
tutkijavoimia valjastetaan entistä enemmän opetukseen,
tieteen tilassa ja tasossa ei ainakaan
nousta. Ks. tästä myös Risto Laitisen pääkirjoitus.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämä Kota-järjestelmä
Kirsti Sintonen
|