6/11

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     
     

    Neljä ehdokasta Vuoden tieteentekijäksi

    Tieteentekijöiden liitto julkistaa jälleen tänä syksynä Vuoden tieteentekijän. Toukokuun loppuun mennessä tulleista lukuisista hyvistä esityksistä esiraati valitsi loppusuoralle neljä ehdokasta.

    Liiton hallitus päättää Vuoden tieteentekijän valinnasta syyskuun kokouksessaan. Vuoden tieteentekijä julkistetaan Nuorten tutkijoiden klubi -tapahtumassa 12. lokakuuta.

    Anchit Khanna (s. 1978)

    • lääkärin tutkinto Intian Punessa, erikoistunut lääketieteelliseen genetiikkaan ja onkologiaan Glasgowissa.
    • tutkijakoulutettava Tampereen yliopiston Biolääketieteen teknologian yksikössä
    • väitöskirja käsittelee syöpäsolujen signalointia

    Ehdotuksen perusteluja: ”Poikkeuksellisen lahjakas tutkija, joka menee vielä pitkälle.” Khanna on saanut useita huomionosoituksia ja palkintoja lukuisissa kansainvälisissä tieteellisissä kokouksissa, mm. Recognition of the award by the American Association of Cancer Research (AACR) – GlaxoSmithKline as Outstanding Clinical Scholar, 2011. Kukaan suomalainen väitöskirjantekijä ei ole saanut tätä palkintoa aiemmin.
    Luottamustoimia: jäsen useassa syöpäjärjestössä
    Harrastuksia: intohimoinen kriketin seuraaja, hyvän ruoan ja elokuvien ystävä, pitää nopeista moottoripyöristä.

     

    Lari Kotilainen (s. 1974)

    • filosofian tohtori 2007, väitöskirja Konstruktioiden dynamiikka käsitteli suomen kieliopin muuttumista
    • suomen kielen tutkija ja opettaja Helsingin yliopistossa, opettanut suomea vieraana kielenä Kölnin, Uppsalan ja Helsingin yliopistoissa
    • tieteellisten julkaisujen lisäksi oppikirjoja, yleistajuisia artikkeleita sekä kolumneja

    Ehdotuksen perusteluja: Näkyvä ja positiivinen suomen kielen suojelija, joka osaa kertoa tieteestä ymmärrettävästi. Pamflettikirjassaan Suomensuojelija (2009) Kotilainen kritisoi englannin käytön leviämistä esimerkiksi yritysten työkielenä ja tieteen ainoana kielenä, ja kehottaa ihmisiä toimimaan itse oman kielensä puolesta. ”Muissa kielissä ei ole mitään pahaa, mutta äidinkieli – kirjakieli ja tietenkin myös puhekieli – on aina äidinkieli. Kielen tulevaisuuden kannalta on pahinta, jos se alkaa menettää elämän osa-alueita, joissa sitä ennen saattoi käyttää vapaasti.”
    Harrastuksia: kirjoittaa lastenlaululyriikkaa, laulaa ja soittaa kitaraa lapsille suunnattua rock-musiikkia esittävässä Jytäjyrsijät-yhtyeessä

     

    Ulla Nygrén (s. 1956)

    • filosofian maisteri 1991, Turun yliopisto
    • Turun yliopiston kirjaston johtaja v. 2010 alusta

    Ehdotuksen perusteluja: Arvostaa asiantuntijuutta ja osaa johtaa asiantuntijayhteisöä. Toimiessaan Turun kauppakorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelujohtajana (2001-2009) Nygrén sai työtyytyväisyysbarometrin mukaan parhaan arvioin johtamisesta. On henkilökunnan puolella ja luottaa alaisiinsa sekä luo ympärilleen positiivista ja iloista tekemisen meininkiä. Nygrén haluaa kehittää kirjaston organisaatiota yhdessä tiedeyhteisön ja henkilökunnan kanssa sekä ideoi uusia toimintoja, joilla entistä paremmin palvellaan tieteen tekemistä. On taitava verkostoituja ja aktiivinen toimija sekä paikallisesti tiedeyhteisössä että kirjastomaailmassa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Visionääri ja aktiivinen toimija ”samassa paketissa”.
    Luottamustoimia: Suomen yliopistokirjastojen neuvoston työvaliokunnan jäsen 2005-2006, 2007- 2008, European Business School Librarians´Group jäsen 2009-, Varastokirjaston johtokunnan varapuheenjohtaja 2010-
    Harrastuksia: kulttuuririennot eri muodoissaan

     

    Juri Timonen (s. 1980)

    • filosofian maisteri v. 2006 Joensuun yliopiston kemian laitos
    • filosofian lisensiaatti v. 2010 Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampus
    • väitöskirja käsittelee kumariinijohdosten valmistusta, yhdisteiden karakterisointia ja niiden vaikutuksia tulehduksissa

    Ehdotuksen perusteluja: Juri Timonen ansaitsee tunnustuksen Vuoden tieteentekijänä, koska hän näkövammaisena on suorittanut jatko-opinnot ja väittelee tohtoriksi syksyn 2011 kuluessa orgaanisen kemian alalta. Positiivisella elämänasenteellaan, huumorintajulla, hyvällä motivaatiolla sekä peräänantamattomuudella Timonen on saavuttanut sen, mistä jo kouluaikoina haaveili, vaikka näön heikkeneminen viimeisten vuosien aikana on asettanut paljon haasteita.
    Luottamustoimia: kemian opiskelijoiden ainejärjestö Bunsen ry:n hallituksen jäsen 2000-2004, Itä-Suomen kemistiseura ry:n sihteeri 2010 ja puheenjohtaja 2011-
    Harrastukset: kirjallisuus, ATK, musiikki, roolipelit, biologia

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 10