Työpaikasta tuli turvaton
Kokenut professori kertoo, kuinka häiriintynyt
opiskelija pelotteli koko laitoksen suunniltaan.
"Olen kohta 40 vuotta tehnyt
näitä hommia, mutta
toista lähellekään tällaista
tapausta ei ole kohdalle
sattunut.
Tämä nainen teki meillä maisterin tutkintoa
kolmisen vuotta sitten. Aika pian
kävi selville, että hänen kotimaassaan suorittamat
tutkintonsa eivät antaneet meillä
vaadittuja tietoja. Kielitaitokaan ei riittänyt
kovin pitkälle.
Muiden seminaariryhmän opiskelijoiden
ansiosta homma pysyi kuitenkin aika hyvin
kasassa. Heille täytyy todella antaa kiitos.
He toimivat välittäjinä ja selvittivät tälle naiselle,
ettei vaatimuksia ollut keksitty hänen
kiusakseen.
Melkein loppuun asti meni ihan hyvin, mutta
sitten hänelle tuli ilmeisesti kiire. Hän halusi
välttämättä jättää gradunsa, vaikka minä
olisin halunnut siihen muutoksia. Vetäydyin
itse pois tarkastajan roolista, mikä myöhemmin
osoittautui viisaaksi. Molemmat tarkastajat hylkäsivät työn.
Sanoin, että kyllä tämä tästä. Tehdään
vähän töitä ja kyllä se siitä.
Vastaanotolta hän lähti vielä ihan rauhallisesti,
mutta seuraavana päivänä tuli
sähköpostissa viestiä, että ’minun täytyy
saada tämä tutkinto, ja jos en saa, en tiedä
mitä tapahtuu’.
Rauhoittelin häntä, mutta pian hän alkoi
pommittaa viesteillä myös tarkastajia ja
uhkasi ryhtyä nälkälakkoon laitoksen oven
edessä. Sitten hän kirjoitti aikovansa tappaa
itsensä ja kaikki laitoksen työntekijät. Hänen
vanhemmillaan oli kuulemma sellaisia
yhteyksiä, että he hoitaisivat kyllä homman
loppuun vaikka hän itse kuolisi.
Silloin oli pakko ottaa yhteyttä turvallisuuspäällikköön.
Tyttö vain jatkoi kirjoittamistaan.
Pohdimme pitkään, pitäisikö ottaa yhteyttä
poliisiin ja yrittää saada hänet karkotettua
maasta. Siihen uskottiin olevan perusteita.
Mietimme kuitenkin, että jos hän
lähtee ilman tutkintoa ja hänellä todella on jotain mafiayhteyksiä, uskaltaako maailmalla
enää liikkua.
Sain yhteyden hänen Suomessa mukana
olleeseen mieheensä, joka oli hyvin huolissaan.
Se helpotti vähän, ja sain houkuteltua
naisen käymään luonani.
Tästä piti tietysti kertoa kaikille työntekijöille
ja vahtimestareille. Osa ei uskaltanut
tulla kolmeen päivään töihin ollenkaan.
Käytävillä liikuttiin hyvin varovasti ja
katseltiin nurkkien taakse, ettei kukaan ole
kytiksessä.
Hän tuli sitten vastaanotolleni, jossa turvallisuuspäällikkö
oli kanssani. Naisen tosin
annoimme ymmärtää, että turvallisuuspäällikkö
on toinen opettaja.
Nainen aloitti aikamoisilla uhkauksilla,
mutta saimme hänet rauhoitettua. Sitten
hän purskahti itkuun. Sanoin, että ei gradun
teko ole helppoa, muutenhan kaikki olisivat
maistereita. Se rauhoitti, mutta parin tunnin
päästä sähköposti oli taas täynnä tappouhkauksia.
Otin uudestaan yhteyttä hänen mieheensä, ja hän ilmeisesti sai vaimonsa hoitoon.
Seuraava sähköposti oli jo vähän rauhallisempi,
ja hän tuli taas käymään. Järjestimme
turvamiehen ovelle, mutta nainen oli
ilmiselvästi saanut lääkitystä, hän oli paljon
rauhallisempi.
Syrjäytimme kaksi alkuperäistä tarkastajaa ja
kävimme töihin. Tapasin naista parin viikon
ajan melkein päivittäin enkä tehnyt paljon
muuta.
Monta kertaa kävi mielessäni, että olisin
vain häipynyt ja antanut poliisin hoitaa
tapauksen. Laitoksella keskustellessamme
tulimme kuitenkin tulokseen, että vähemmällä
pelolla pääsemme, jos hoidamme
homman loppuun asti. Jos hänet olisi karkotettu,
luulen, että täällä olisi aina vähän
pelätty, kun joku tulee samasta maasta.
Gradusta tuli ihan kohtalainen, se meni
lubenterina läpi. Nainen ja hänen miehensä
olivat aika tyytyväisiä, ja pian he lähtivät
maasta. En ole kuullut heistä mitään sen jälkeen
enkä toivottavasti
kuulekaan.
Jälkikäteen ajatellen
voi sanoa,
että jos olisi tiennyt,
minkälainen nainen
on opiskelijana
tasoltaan, häntä ei
ikinä olisi pitänyt
ottaa. Jos hänet olisi haastateltu, olisi heti
selvinnyt, ettei hänen englannin kielen taitonsa
olisi riittänyt. En tiedä, oliko gradukaan
lopulta hänen itsensä kirjoittama. Onneksi
jättäydyin ensimmäisellä kerralla pois
tarkastajan roolista. Se mahdollisti sen, että
pystyin operoimaan tässä tilanteessa.
Ilman turvallisuusihmisten apua emme olisi
osanneet hoitaa tätä oikein. Turvallisuuspäällikön
rooli oli hyvin tärkeä. Kävimme
monia keskusteluja, ja naisen kanssa keskustellessamme
hänen sanavalintansa saattoivat
olla paljon tärkeämpiä tilanteen laukaisemisessa
kuin minun. Sanoinkin, että
hänen ammattitaitonsa huomaa.
Toisaalta lohdutti, kun turvallisuuspäällikkö
sanoi, että vastaavia tapauksia on ollut
muitakin. Toisaalta se huolestutti ja pysähdytti,
että todellako näitä on joka vuosi?
Vaikka minulla on aiemmin ollut erittäin
positiivisia kokemuksia naisen kotimaasta
tulleista opiskelijoista, en ole ottanut tapauksen
jälkeen yhtäkään opiskelijaa siitä
maasta. Ymmärrän, että se on väärin ja ehkä
rasismia tai jotain. Usein olen hakijoille suoraan
sanoen valehdellutkin, että meillä ei
ole tilaa. Olen pahoillani, mutta en vain ole
uskaltanut, enkä minäkään ihan pieni kaveri
ole. En myöskään halua, että kukaan tappaa
itseänsä takiani. Sillä lailla on pelottanut
edelleen.
Otin vasta nyt ensimmäisen opiskelijan
samasta maasta. Mietin sitä pitkään, mutta
hänellä oli niin hyvät paperit ja tiedekunnan
valintalautakunta
takanaan. Toivottavasti
tein oikein
päätöksen, syksyllä
sen näkee. Voi
olla, että olen hänen
kanssaan vähän varovaisempi.
En haluaisi kenellekään samanlaista kokemusta,
mutta toivon, että kollegat edes
jollakin ajattelun teoreettisella tasolla varautuisivat
siihen, että tällainen tapaus voi
joskus osua omalle kohdalle.
Omalla nimelläni en halua tästä julkisesti
kertoa, ihan varmuuden vuoksi.”
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 18
|