6/13

  • pääsivu
  • sisällys
  • Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala oli Heurekassa samassa työryhmässä pääministeri Jyrki Kataisen kanssa.
     

    Heureka-foorumi antoi hallitukselle selkänojaa

    Viitisenkymmentä puolueiden, etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten edustajaa oli 26. elokuuta koolla Tiedekeskus Heurekassa pohtimassa talouden haasteita ja Suomen tulevaisuutta.

    — Hyvä, keskusteleva henki oli vallalla. Kaikille osallistujille tarjottiin mahdollisuus osallistua aktiivisesti keskusteluun erityisesti työryhmissä, kommentoi Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja, Akavan varapuheenjohtaja Eeva Rantala Heurekafoorumin tunnelmia.

    Tapahtuman suurimpana antina Rantala pitää sitä, että hallitus sai selkänojaa ja henkistä valmiutta tehdä rakenteellisia uudistuksia. Osaamisen merkitys korostui monissa puheenvuoroissa. Omissa kannanotoissaan Rantala toi esille yliopistojen rahoituksen sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen tärkeyden. Joissakin puheenvuoroissa opintoaikoja haluttiin vauhdittaa kolmannella lukukaudella sekä opintotuen muutoksilla.

    Toiminnanjohtaja Eeva Rantala oli jäsenenä työryhmässä, jossa pohdittiin työllisyysastetta, teollisuuden toimintaedellytyksiä sekä julkisen palvelutuotannon tehokkuutta ja laatua.

    Työmarkkinaratkaisun kohtalo oli vielä täysin auki, kun tämä lehti meni painoon. Heurekan tunnelmien perusteella Rantala arvioi, että yhteinen tahtotila neuvotteluille löytyy.

    Kirsti Sintonen

    • Painetussa lehdessä sivu 10